Terveiset Gili Meno saarelta. Lähdimme pakoon Canggun sadetta ja koska ensimmäisessä vaihtoehdossamme, Nusa Lembonganilla oli kaikki kivoimmat hotellit jo ihan täyteen buukattuja, päätimme seilailla Gileille, tavoitteena vain rentoutua täysin valkoisessa rantahiekassa.

Nimestään huolimatta Gili Meno kun on juurikin kolmesta Gilin vierekkäisistä saarista se pienin, rauhallisin ja paikka missä on vähiten "menoa".

Olen ollut Gileillä monesti, mutta nyt alkaa valitettavasti tuntua, että paratiisisaaret uppoavat bailaavan turistikansan ja roskan alla. Saarista suurin – Trawangan on kuulemma nykyään jo niin paha bilepaikka ettei siellä oikein viihdy ellei ole 18-vuotias sinkku ja kokoajan parin promillen humalassa.

Enemmän rauhallista menoa arvostavat lomailijat ovatkin siirtäneet rinkkansa Gili Airille, missä on jo huomattavasti rauhallisempaa, mutta sielläkin jo sen verran porukkaa, että iltaisin pitää tehdä ravintoloihin pöytävarauksia.

Gili Meno pitää vielä pintansa näistä kolmesta rauhallisimpana saarena – välillä se näyttää jopa liian autiolta, mutta ei sekään enää ole pelkkää kaunista rantaviivaa, miltä se enemmän näytti muutama vuosi sitten kun olin pikavierailulla. Toiselle puolelle saaren rannasta kun huuhtoutuu kaikki viereisten saarien roskat ja rannalla lojuvien muovipullojen ja yksinäisten sandaalien katseleminen on kieltämättä aika surullista.

 

 

Vaikkakin sain saarelta juuri sitä mitä lähdin hakemaan – niin rentouttavaa tunnelmaa, että unohdan täysin ajankulun ja nukahdan toistamiseen aurinkotuolille kirjan kanssa. (Rantabungalovimme on myös niin sympaattinen, että tuntuu kuin olisimme jossain ihan täysin omassa maailmassa). On silti pakko todeta, että en usko haaveilevani enää samalla tavalla Gilin saarista.
Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen jotain Balin syrjäistä rantapoukamaa, tai etsin valkohiekkaista rantaa Lombokin kattavasta tarjonnasta. Paikkaa, missä voisi käydä uimassa vielä ilman, että nouset merestä muovipussit nilkkoihin liimautuneena.
(Jos minulla olisi taikasauva puhdistaisin koko meren muovista ja huitoisin samalla pois kaikki terrori-iskut sun muut maailman pahat. Tuntuu niin pahalta lukea uutisia kun itse vain loikoilee täällä aurinkotuolissa).

 

P.s pahoittelen oudosta postaustahdista. Luonnoksissa on paljon reseptejä ja kotipostauksia, mitä heittelen lomajuttujen väliin aina silloin kun en ehdi täältä kirjoitella. Kattavammat lomapostaukset tulevat hieman viiveellä, koska netti matelee täällä etanavauhtia 🙂

 

 

Aika harvoin minulla on vaatekaapissa mitään täysin käyttämättömiä vaatteita, mutta tämä mekko oli pitkään poikkeus henkarissa. Ihan vain sen takia, että olin sen joskus nähdessäni päättänyt, että joku päivä vielä tanssahtelen sen päällä Espanjassa.

Tiedättehän niitä vaatekappaleita mille ei kovin helposti löydy käyttötarkoitusta, mutta mitä ei raaski heittää poiskaan? Sitä samaista vaatetta hypistellessä kirppariurakan edessä ja mietitään aina samoja lausahduksia ”tämä voi toimia keväällä villaneuleen kanssa, mitä jos tulevaisuudessa tulee teemabileet, missä jokaisen on oltava olla flamencotanssija, tai mitä jos lähden sittenkin vielä Espanjaan – varmasti harmittaa jos en voikaan ottaa juuri sinne sopivaa Espanjatar-mekkoa.

No, tämä kyseinen espanjatar pääsi nopeammin ulos kaapista kun osasin kuvitella.
Tai mistä sitä tietää, ehkäpä juuri siksi, että olin jo sinne haaveissani matkaamassa ja mekkokin valmiina kaapissa. Sitähän sanotaan vetävänsä puoleensa ajatuksiensa kaltaisia asioita?
Eli jos kokeilen täyttää ajatukseni ja kaappini hulahula-hameilla, olenko pian Havaijilla?

 

Okei, ehkä poikkean nyt taas hieman aiheesta. Pointtini oli kai se, että onneksi säilytin tätä mekkoa kaapissa. Yllättäen kun sainkin kutsun kivalle työreissulle Espanjaan ja ehdinpähän mekko päällä pyörähdellä Madridin keskuspuiston valoa tulvivassa kristallipalatsissa. Siellä se mielestäni vasta pääsikin oikeuksiinsa ja Kira sai vangittua siitä todella kivoja kuvia 🙂

 

 

Dress – Somedays Lovin
Shoes – Zara
Photos:
Kira Kosonen / Edit by me
Location: Palacio de Cristal / Madrid 

 

Pariisi otti meidät vastaan tunnelmallisen sateisena, mutta näytti parhaat puolensa heti seuraavana päivänä kaupungin velloessa keväisessä auringonpaisteessa.

En ole mikään Pariisikonkari, ja tuntuu, että olen koko reissun ajan ollut ihan pihalla siitä missä päin kaupunkia olemme milläkin hetkellä tallustamassa. Hotellimme sijaitsee Opera-alueella ja on tullut enemmän tällä kertaa enemmän pyörittyä suloisilla pikkukujilla.
Vaikeuttaa kummasti suuntahäiriöistä kun ei ole Eiffel-tornia näköpiirissä hahmottamassa sijaintia haha.

Kevätterasseja, muotiviikkoruuhkia, laukkuostoksia ja kenkäkuvauksia. On ollut ihanaa! Vähän harmittaa jo suunnata päin kotia, mutta palataan blogin puolella Pariisiin tunnelmiin kahvilasuositusten, ostosten ja kuvapläjäysten kera 🙂

 

 

Matka toteutettu yhdessä Sarenzan kanssa*