Tiedättekö sen tunteen kun kansio, (missä on muutama sata kuvaa. Sata todella tärkeää, tai hyvää kuvaa) vain katoaa?
Työpöydällä sen paikalla on tyhjä läntti eikä kansio todellakaan ole siellä roskakorissa, ei jonkun muun kansion sisällä piilossa, tai missään muuallakaan. Ei löydy muistikortilta, tikulta, levyltä ei mistään. Kadonnut.

Sen tunteen kun tekisi mieli heittää tietokone seinään ja itkeä.

Näin minulle kävi eilen.
Olin viime viikolla tehnyt kaksi paitaa. Tai, no painanut niihin tekstin/kuvion. Paitojen tekemiseen meni muutama tunti ja olin innoissani kuvannut koko prosessin. Kun paidat olivat valmiit olin kuvannut ne päälläni ja siinä oli mennyt varmaan vielä kolmas tunti. Ajattelin saatuani ne kaikki liki 300 kuvaa koneelleni että tästä tulee varmasti hyvä postaus.

Eilen kun aloittelin tekemään sitä ”hyvää postausta” hyvän postuksen kansio oli kadonnut ja näin päästään taas siihen pisteeseen mistä muutama rivi ylöspäin puhuinkin.

Mutta, (onneksi tässä tarinassa on mutta). En suostunut luovuttamaan. Olin niin raivoissani kadonneelle kansiolle, että googletin keinon löytää sellainen takaisin ja näin minulle aukeni kokonaan uusi palautusohjelmien ihmeellinen maailma. En ihan oikeasti tiennyt että sellaisia on olemassa, tai ainakaan että tällainen tavallinen tallaaja osaisi niitä käyttää. Mutta minä käytin! Latasin jonkun ihmeen Renee Undeleter—ohjelman enkä tajunnut siitä mitään, mutta jotenkin onnistuin saamaan ohjelman kautta jostain salaisesta roskakorista n. miljoona kadonnutta tiedostoa – miljoonassa eri kansiossa tietysti. Jokaisessa niistä oli pitkän tirkistelyn jälkeen havaittavissa n.2-10 kuvaa tästä kadonneesta kansiostani.
Minulla meni tietojen palauttamiseen oikeasti n. kaksi tuntia. (osittaiin siksi ,että en aluksi hoksannut että tiedot pystyi palauttamaan vain ulkoiselle kovalevylle).
Mutta olin niin onnellinen kun löysin ne, tai ainakin osan ja ihan vain siksi omistan nyt kokonaisen postauksen näille kahdelle urhealle jälleen löydetylle roskiksesta kaivetulle kuvalle.

Postaus itse paidoista tulee myöhemmin.

Voi tätä ahkeruuden määrää! Ihan voisin tässä itseäni olalle taputella kun ”to do” –listalta on kahdestakymmenestä viivattu yli jo kolme!

Okei kolme ja puoli. Puolikas oli pakkaaminen ja en ole siinä vielä valmis. Olen itse asiassa sen kanssa aika hukassa. Katsokaas, ajattelin että olisi lauantai-illan kunniaksi todella hyvä idea pakata, kuunnella musiikkia ja juoda vähän viiniä.
Eli tunnin päästä tanssia viinilasi kädessä liilassa kukkamekossa – mikä yhtäkkiä olikin ”tosi kiva” ja piti saada matkalle ehdottomasti mukaan. Oikeasti kukkamekko on aivan kamala ja vaivalla käytetyt tunnit tähän tehokkaaseen pakkaamiseen on valunut nyt siihen pisteeseen, että joudun ehkä aloittamaan kaiken alusta koska en luota omiin asuvalintoihini pienessä hiprakassa. Enää.

Oikeasti en usko että matkalaukun sisältö nyt niin kovin kamala on, mutta satun olemaan vain todella tarkka näissä asioissa ja suutun jos olen raahannut pallon toiselle puolelle riepuja mitä en sitten pidä päälläni kertaakaan.

Näin tapahtuu kuitenkin melkein aina.

Ei siitä sen enempää. Toinen yliviivattu tehtävä oli kirjan ostaminen (päädyin Piin elämään. Onkohan se kirjana yhtä hyvä kuin mitä elokuvasta puhutaan?) ja Kolmantena housujen ja shortsien kaventaminen.

Kolmannesta olen erityisen ylpeä, koska voin kertoa että ompelukoneen kaivaminen tuolta kaapista on verrattavissa urotyöhön ja sitä ei kovin usein tapahdu, vaikka vaatteita olisikin kasaksi asti odottelemassa.

Tänään riittäisi myös tekemistä vaikka viikon jokaiselle muullekin päivälle jakaa, mutta aion silti yrittää yliviivata listani seuraavatkin kolme tehtävä. Pyykinpesun, kodin siivoamisen ja pankissa käynnin.
Listaltani löytyy myös viemärien putsaus, mutta se onkin aina siellä. – Ei tule koskaan yliviivatuksi.

Miksi edes teen näitä typeriä listoja?

Ja minulla on uusi takki. Tuo vihreä. Se on melkein kevättakki, eli kevät tulee varmasti ihan kohta.
Takki – Zara
Huivi – LV
Bleiseri – Lindex Holly&Whyte
Paita – MangoHousut – Vila
Laukku – Marc Jacobs
Saappaat – DKNY

Vaikka istunkin nenä tietokoneen ruudussa suurimman osan päivästäni (ja loput silmät iPhonen Instagrammia tapittaen) niin eiköhän elämääni vielä yksi sivusto mahdu. Nimittäin blogin Facebook sivut. Kyllä ne varmasti on sen arvoiset.
Olen  havahtunut että monesti tekisi mieli huikata teille joitain pieniä kuulumisia, sellaisia mitkä eivät kuitenkaan riitä kokonaiseksi postaukseksi tai minkä mukana ei ole kuvaa Instagrammiin ja niin edespäin.
Eli kuin lamppu pimeällä vintillä syttyi yhtäkkiä päässäni älyväläys ja tajusin Facebook statukset. Monet ovat fb –sivuja kyselleetkin, joten johan kesti ikuisuus näillä aivosoluilla välähtää.  

Minua myös ärsyttää suunnattomasti kun Bloglovin, Blogger ym (useimmiten Bloglovin ) ei päivitä uusimpia postauksiani ja ne hukkuvat bittiavaruuteen. Ihan kun en olisi niitä koskaan tehnytkään.
Yhdessä vaiheessa näin kävi melkein joka toiselle postaukselleni ja Bloglovinin näyttämä postauksien määrä kuukaudessa oli jotain säälittävän kymmenen tekstin tasoa, vaikka oikeasti niitä olisi ollut yli kolmekymmentä!
Joten ajattelin myös, että ehkä Facebookissa aikajanalle ilmoittamani uusien tekstien linkit eivät eksy omille teilleen ja pystyn myös tällä tavoin pitämään teidät enemmän ajan tasalla.

Katsotaan miten tämä lähtee käyntiin. Käykää tykkäilemässä, jos tykkäätte. ocJulia Facebook –sivut löytyvät TÄÄLTÄ.

Ja sieltä Instagrammista – mihin päivittelen myös milloin mitäkin löydätte minut nimimerkillä juliatoivola