Monenmoisissa hotelleissa olen saanut ilokseni elämäni aikana majailla, mutta en koskaan missään vstaavanlaisessa kuin tämä.

Tuntui absurdilta herätä auringonnousun säteiden pilkottaessa ikkunasta, tepastella paljain jaloin huoneesta ulos, hieraista unihiekat silmistään vain saadakseen äkillisen tuulenpuuskan mukana ihan oikeat hiekat takaisin. Olimme nimittäin keskellä Al Ainin aavikkoa.

Suoraan huoneemme takapihalta aukesi silmänkantamattomiin jatkuva hiekkadyynimaisema. Hieman punertavaa silkkisenpehmeää hiekkaa, jonka tuuli on tasoittanut upean aaltoilevaan kuvioon. Missään ei näy ketään. Gasellien jalanjäljet kulkevat muutaman metrin päässä, mutta muuten hiekka on koskematonta. 

Tilaamme aamiaisen huoneeseen ja syömme sen siinä huoneemme takapihalla. Hiekan päällä nököttävässä pöydässä. Pannareita, hedelmiä, kananmunia, leipää ja kahvia. 

Olen onneni kukkuloilla ja kerron ystävälleni, että pian myös dyynien kukkuloilla – en nimittäin malta odottaa, että pääsen juoksemaan paljain jaloin ympäri näitä hiekkakasoja. Kumoan kahvini ennätysvauhtia ja ennen kuin pannarilautasesta näkyy edes pohja, olen jo suunnitelmaani toteuttamassa. 

Tämän opin; dyyneillä juoksentelu menee kunnon urheilusuorituksesta.

 

 

Ei hullumpi paikka nauttia aamiaista.
(Seuraavassa postauksessa sitten hieman enemmän tästä hotellista 🙂 )

 

Dress – & Other Stories
Shoes – Hermes
Ring – YSL

Photos: Mona Salminen / Edit by me

 

Olen nukkunut lähes koko viikon kuin pöllö kofeiinin yliannostuksissa.
Unihalvauksia, outoja unia, pyörimistä. Liian kylmä, liian kuuma. Toissayönä heräsin klo 03.30 enkä saanut enää unta. Valvoin koko aamuyön lähinnä tuijottaen vuorotellen pimeän huoneen kattoa ja puhelimeni sinivaloa peiton alla yrittäessäni varailla hotelleja puhelimen kautta (virhe, aiheutin vain kauhean hotellisotkun – tästä lisää myöhemmin). Poikaystäväni mumisi, että koita nyt nukkua ja heitti painavan kätensä ympärilleni kuin muuriksi jotta en voisi nousta. 

Nukkuvan miehen keho painaa aikalailla ja kun yritin rimpuilla pois sain vieläkin painavamman jalan käden kaveriksi päälleni ja käskyn, että aikaisintaan kuudelta saa kuulemma nousta.
Miksi kello kuusi aamulla on jo monta päivää tuntunut kovin myöhäiseltä ajankohdalta?

Hipsin viiden maissa salaa keittiöön ja selvittelin tulevan reissun majoitussotkua ja aikatauluja, samalla kun pakkailin ja join kuppi toisensa jälkeen kahvia. Odotin, että posti aukeaa, jotta voisin käydä hakemassa kampanjatuotteita. Menomatkalle postiin liukastuin sitoessani kaulahuivia ja kaaduin kädet kaulahuiviin sotkeutuneena mukkelipmakkelis pitkin katua. Paluumatkalla niskaani tippui katolta iso kasa lunta ja paketit lensivät kaaressa hankeen. Kohmeisin sormin kaivoin niitä lumesta kiroillen sitä, etten koskaan muista käyttää hanskoja. Talvi on näyttänyt parastaan viimeaikoina ja Helsingissä on tunnelmallista, mutta juuri tuolla hetkellä olin innoissani, että seuraavana aamuna käsissäni on lumen sijasta lämmintä hiekkaa – me nimittäin kuvaaja ystäväni Monan kanssa heräisimme seuraavana aamuna aavikkohotellista keskellä Abu Dhabin aavikkoa.

 

 

Täällä siis nyt ollaan lumisista maisemista keskelle aavikkoa pöllähtäneenä. Nukuin lentokoneessa sikeämmin kuin koko viikkona ja odotan innolla tulevaa viikkoa täällä Abu Dhabissa ja Dubaissa.

Olemme reissussa töiden takia, mutta jos pysymme aikataulussa loppuviikosta voimme myös hieman lomailla. Olla vaan ja nauttia lämmöstä ja auringosta 🙂

 

 

Takki – Zara
Neule & pipo – H&M
Kengät – Ecco
Huivi – Sand
Kuvat: minä & Mona Salminen

 

◊ Tiesittekö, että turskalla on lähes saman kokoinen kieli kun ihmisellä? Minä en tiennyt, kunnes eilen tuo kieli tuotiin eteeni lautasella Grön ravintolassa. Kieli maistui ihan hyvältä. Tai no, se maistui kalalta.
Poikaystäväni nauroi tietämättömyydelleni. Epäreilua, nimittäin herra on työskennellyt aikoinaan kalatiskillä ja tottakai kalatietämys on hänellä vankemmalla pohjalla. Kuulemma kaikilla eläimillä joilla on suu on myös kieli. En uskonut, joten googletin (asioista joita haen Googlesta voisi tehdä vitsikirjan).
Sain selville, että monilla eläimillä on suussa erilaisia apuvälineitä mm. Niveljalkaisilla nämä ovat suun ulkopuolisia muuttuneita jalkoja.
Tällaisia upeita keskusteluja me siis käymme romanttisilla illallisella.

◊ Etelä-Afrikassa asuva paras ystäväni Saara synnytti viime yönä supersuloisen poikavauvan! Hän ehti olla sairaalassa jo toista yötä ja minähän menetin täysin yöuneni kun näin unta eri synnytys-kauhuskenaarioista. Milloin kesken Saaran synnytyksen puhkesi maailmansota, milloin olin jumissa suossa, vaikka piti toimia kätilönä. Näin jopa unta, että äitini lähetti haikaran avulla Suomesta Saaralle vanhan neuvolakorttinsa, jossa oli suomalaisten kätilöiden neuvoja. Nämä vinkit oli elintärkeä Saaralle unessani saada. Onneksi synnytys meni hyvin. Ei ollut sotaa, suota, eikä tarvittu suomikäteilöiden neuvoja.
En muuten malta odottaa, että pääsen tapaamaan tätä vauvelia 😍

◊ Tällä hetkellä kirjoittelen tätä postausta Kemistä. Makoilen lasihuvilaksi kutsutussa hotellihuonekuution sängyllä, johon lösähdin juuri syötyäni ensin kolmen ruokalajin illallisen jäälinnassa. Oli hauska kokemus syödä pakkasessa jääpöydältä höyryävää keittoa 🙂  Linnan rakentamiseksi tarvitaan noin 25 000 kuutiota lunta ja noin 300 kuutiota jäätä ja se tehdään ripeällä vauhdilla, vain muutamassa viikossa. Tämän vuoden lumilinnateemana on kummituslinna. Linna sisältää ravintolan lisäksi kappelin ja myös hotellin – jossa voi nukkua. Siellä lumen sisällä.
Pakkasessa sängyllä kummitusveistoksen alla.

 

 

Huomenna jatkuu seikkailut täällä Kemissä. Luvassa mm. matka jäänmurtajalla jäätyneessä aavassa merimaisemassa. Kuulemma kesken matkan pääsee myös kellumaan jäälohkareiden seassa kelluntapuvussa.

Jes. Lisää ihmetyksien aiheita 🙂

 

 

Takki – Sand Copenhagen
Neule – Ellos
Housut – Mango
Kuvat: Mona Salminen