LOKKI 17 heinä 2014

Isot lokit on välillä vähän rasittavia, mutta ne pienet piipittävät lokinpoikaset, ne on söpöjä.

Tiedättehän kun on nyt se aika vuodesta, kun lokkiemot heittävät poikaset pesistään pihalle ja näitä lentokyvyttömiä piipittäjiä näkee hortoilevan milloin missäkin pihalla ja puistossa. Aika ankaraa kasvatusmenetelmää sanoisin, ja vaikka sieltä korkeuksista ne isot lokit niitä tarkkaileekin ja öisin ruokkii, niin onhan maan päällä poikasille nyt vaikka mitä vaaroja tarjolla.

Meidänkin pihallamme löytyi muutama viikko sitten sellainen pieni hätääntynyt piipittäjä poikanen. Ristin sen Panuksi. Panu tepasteli pitkin pihaa, mutta palasi aina nukkumaan täysin samaan kohtaan – ihan keskelle pihaa. Suojaisampiakin paikkoja olisi ollut kyllä tarjolla, mutta siinä se vaan kökki. Moikkasin sitä aina hieman hölmönä, kun menin kauppaan tai autotalliin, miettien kyllä vähän, että mistä lähtien minusta on tullut lokeille puhuva höperö. 

Panu näytti niin kovin yksinäiseltä siinä. Kukaan ei käynyt sitä moikkaamassa (kukaan lintu siis), eikä taivaskaan suojelevasta rääkynnästä revennyt jos minä sitä lähestyin. Ehkä se oli oikeasti ihan orpo? Mitä sille sitten kävisi. En tavallaan kestänyt ajatusta ja lopulta  annoin Panulle vähän ruokaa ja myöhemmin ehkä vähän lisää ja lopulta huomasin katselevani aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa ikkunasta, että sillä oli kaikki hyvin ja herääväni aamulla se piipitykseen. Nyt Panu näytti viihtyvän pihallamme oikein hyvin ja katselin ihan ylpeänä sen ensimmäisiä lentoyrityksiä ja nopeaa kasvua.

Yksi päivä se sitten lensi kokonaan pois. Ajattelin, että oli se nyt sitten orpo tai ei, niin pienellä ekstraruokinnalla siitä kasvoi nyt sitten varmasti oikein ärsyttävä iso lokki, joka jonain päivänä vielä ehkä kiittäisi minua luultavasti kakkaamalla päälleni kauppatorilla.