Mitkä mätkyt
Olin osannut varautua mätkyihin ja minulla oli sitä varten säästötilillä reippaasti ekstraa, mutta kun verokirje sitten tuli, niin summa olikin paljon odotettua isompi ja meikäläinen meinasi kupsahtaa tuolilta. Eipä siinä. Otin asian opetuksena ja olenkin ollut tuon kirjeen jälkeen paljon fiksumpi rahankäyttäjä, säästäjä ja verojen maksaja.
Myin myös alkujärkytyksissäni puolet vaatekaapistani kirpputorilla ja aloin sijoittamaan rahastoihin tuplana.

Pompitaan pissat housuun
Tästä ei ole kuin pari viikkoa kun kovin uhmakkaasti vannotin, että hypin alusta loppuun ystäväni Jekun hyppynaruhaasteessa. 2 viikkoa ja 15 minuuttia hyppimistä joka päivä. Innoissani riensin salille haasteen alussa vain huomatakseni että jostain syystä hyppimisen aikana meinasin pissata housuun.
Hyppynaru jäi, TenaLady tuli. (no ei nyt oikeasti, mutta melkein).

Homma hanskassa Cannesissa
Muistatteko kun jäin Nellyn Charter juhlien jälkeen päähänpistona yhdeksi ekstrayöksi Cannesiin? No alunperin hyvältä idealta vaikuttanut päähänpisto koituikin kalliimmaksi kun luulin kun paluulennot eivät olleetkaan ihan halpoja.. Tähän päälle viellä hotelliyö ja holtiton shoppailu (tämähän oli siis ennen mätky-uutisia).
Kaiken lisäksi tiputin kamerani matkalla ja siitä hajosi näyttö.

Halvat kilometrit 
Muistatteko meidän jättimäisen valkoisen vuokramaasturin Australiassa? Vieläkin hieman mysteeri miten ihmeessä saimme hoidettua tuon koko vuokra-auto hässäkän niin halvalla. Ensin ”kinuin” meille hienomman auton ja sitten ajoimme sillä satoja kilometrejä läpi Austarlian osavaltioiden ja jopa hiekkarantojen. Koko leikki maksoi vain muutaman satasen ja auto oli meillä käytössä lähes koko loman. Kun palautimme auton (harvinaisen hiekkaisena), olin varma, että päälle tulee vielä jättimäiset kilometrihinnat ja ties mitkä lisämaksut, mutta ei. Saatiin vaan tiskiltä hymy ja hyvät päivän jatkot. 

Ken on kaunehin kuvauksissa
Jokaiseen vuoteen mahtuu ainakin yhdet ei niin onnistuneet kuvaukset. Nauroin pissat housuun kun näin itsestäni eräät valmiit kampanjakuvat. Hauskinta on se, että vaikka kuvauspäivänä kaikki näyttää olevan ihan ok, niin sitten kun saat valmiit kuvat nähtäväksi, näytätkin ihan joltain tuntemattomalta tyypiltä oudossa kypäräkampauksessa ja täysin ilmeettömäksi photoshopattuna.

 

 

Sellaista tänä vuonna. Ei ehkä ihan niin kovia seikkailuja kun viime vuonna (esim. Dohan turvatarkastuksessa), mutta ehkä parempi niin 😀

Viime vuoden Nämä jätin viime vuonna kertomatta -postauksen voitte lukea TÄSTÄ.

 

 

Skirt – Zara
Sweater – Monki
Boots – Zalando
Photos: Mona Salminen

Näitä te tykkäsitte lukea eniten viime vuonna:

 

Koti juuri sellaisena kun se on 

Vuoden suosituin postaus. Tämä postaus lähti leviämään kulovalkean lailla ja yhtäkkiä saatiin nähdä kymmenien bloggaajien sotkuja ja puolityhjiä purnukoita jääkaapissa. Hypin tasajalkaa joka kerta kun näin uuden postauksen tai instastoryn jonkun kollegani kodista. Ihanaa, että niin moni lähti haasteeseeni mukaan ja raotti hieman kiiltokuvakansion rosisempiakin sivuja. 

 

Totuus tulee poikaystävän suusta

Tässä toinen postaus joka lähti kunnolla kierrätykseen. Parasta hauskojen vastusten lisäksi oli, että itse bloggaajat saivat nostaa jalat sohvapöydälle poikaystävien näpytellessä blogiin näitä vastauksia. Näitä oli niin hauska lukea, että ajattelin keksiä tälle vielä toisen version – vieläkin kinkkisimmillä kysymyksillä tietty varustettuna.

 

Miehen ja naisen erot meidän taloudessa

Kuka pyykkää ja kuka ei osaa pedata aluslakanoita? Tässä postauksessa listasin meidän siivoustottumuksia. Parasta oli lukea kommenttiboksista myös teidän huushollin eroavaisuuksia 🙂 Kiitos kun kommentoitte ahkerana.

 

Eniten vituttaa minä

Myönnän, kyllä minäkin klikkaisin tämän auki, jos eteeni tulisi postaus tällaisella otsikolla varustettuna. Välillä on ihan tervettä pysähtyä miettimään niitä omia huonoja puolia. Vielä terapeuttisempaa on kirjoittaa ne ylös.

 

Kootut Steinertraumat 

Kautta aikojen suosituimpien postausten joukossa on ollut muistelmat Steinerkoulu ajoilta. Tässä postauksessa kokosin kolme Steinerpostausta yhteen ja nyt alkaa tuntua hieman siltä, että olisi jo korkea aika kaivaa uusia Steinermuistoja mielenperukoilta.

 

 

Katsotaan millaisia postauksia vuosi 2019 tuo mukana. Minulla on jo muutama hauska idea takataskussa, mutta saa aina heittää mukaan uusia ideoita.

Kiitos, että olette keikkuneet tämän vuoden mukana matkassa 🙂 

 

 

Tuntuupa hassulta istuskella nyt toimistolla. Hypätä sieltä telkkarimaratonin, villasukkien, yökkäreiden, jouluruuan ja laiskottelun keskeltä tekemään jotain muuta kuin ojentamaan vasenta kättä kohti konvehtilaatikkoa.

Meidän joulu meni hyvin. Yllättävän vaivattomasti. Kaikki ruuat mitä tein onnistuivat, lahjat olivat mieluisia ja sääkin oli ihana. Kolme päivää on mennyt siis lähinnä syöden, loikoillen ja tehden pitkiä kävelylenkkejä ulkona. Tuntui että sellainen kunnon joulurauha oli pitkästä aikaa talossa. 

Me annoimme poikaystäväni kanssa tänä vuonna toisillemme treffipäivän ravintolalahjakorttien muodossa. Olimme sopineet etukäteen, että ostamme ravintolaillalliset, mutta ravintola tulee tulee pitää salassa. Hetken olin jo ihan varma, että vedämme saman ravintolan lahjakortit ulos kirjekuoristaan aattona, mutta onneksi ei tullut sama ravintola tuplana. Minä ostin lahjakortin ravintola Gröniin ja poikaytsäväni ravintola Muruun 🙂

Myös poikaystäväni perheelle ostimme poikaystäväni ja hänen siskonsa kanssa ravintolalahjakortin ja omalle perheelleni sitten Escape Room -illan ravintolaillallisen kanssa.

Paljon siis illallisia luvassa. Täydellistä jo minulta kysytään.
Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. 

 

Yllättikö jokin lahja teidät erityisesti tänä vuonna?

 

Tags: