Tässä on se hame. Hame, t-paita, nahkatakki ja liian paksut sukkahousut.
Yritin kopioida H&M:n mainosta, mutta mehän ollaan kuin yö ja päivä. Minä olen se yö.
Tai ainakin nuo sukkahousut ovat.

Voin kertoa teille salaisuuden; ne eivät oikeasti ole edes paksut, ne ovat isot.
Minä nimittäin inhoan puristavia sukkahousuja. Inhoan sitä tunnetta kun sukkahousujen haarojenväli on jossain polvien kohdalla ja vyötärönauha painaa punaisen viivan vatsaan.

Ja sitten kun pitkin päivää nostelet niitä ylös ja alas ne repeävät.
Siksipä (niin kekseliäs kun olen) käytän isoja sukkahousuja!
Sellaisia millä on tilaa venyä ja vatsan varaa olla vapaana puristuksista. Siksipä sukkahousuni näyttävät siis tummilta koska ne ovat ikään kuin kai rypyssä.

-Toki voisin ostaa todella ohuet ison koon sukkahousut, mutta vaikka ne olisivat kokoa XL, ovat ne niin pirun ohuet että reikiä tulee pelkästä tuulenpuuskastakin.
-Toki voisin myös ratkaista ongelmani ostamalla laadukkaat istuvat sukkahousut (omani ovat useimmiten Lindexiltä), mutta en ole vielä löytänyt mitään hyvää merkkiä.
-Toki minulla on suurempiakin ongelmia.

Käyttääkö kukaan muuten ihonvärisiä sukkahousuja? Itselläni ne ovat ehdoton ei. En osaa selittää miksi.

Takki // Zara
T-paita // Gt
Laukku // Mulberry
Hame // HM
Kengät // JC rum moto boot

 

 

Lomamme viimeisen päivän aamu ei ollut usvainen ja harmaa, vaan outo.
Heräilin muutamaa tuntia ennen kuin meidän piti lähteä lentokentälle ja huomasin että uima-allas oli tyhjä.

 

Minne se kaikki vesi oli kadonnut yön aikana ja miksi?
Olimme edellisenä iltana päättäneet juoda pullon viiniä viimeisen iltamme kunniaksi, mutta saatoimme ehkä päätyä juomaan muutaman pullon enemmän ja saatoin ehkä yllyttää kaikkia hyppäämään altaaseen keskellä yötä vaatteet päällä, mutta ei kai nyt muutamasta harmittomasta keskiyön hypystä kokonainen allas tyhjene.

 

Valitettavasti ei ollut aikaa jäädä leikkimään Sherlockia, joten painelin vain hämilläni suihkuun ja pakkaamaan viimeiset tavarani.
Kun olimme saaneet laukkumme tungettua Saaran autoon ja olimme peruuttamassa autotallista ulos huomasimme, että auton renkaat eivät käännyt. Eikä rattikaan. Auto kyllä liikkui, mutta vain eteen ja taaksepäin.

 

Siinä me hetken sitten kiikuimme autossa edestakaisin, kuin odottaen että taikaiskusta se alkaisikin toimia normaalisti. No, ei alkanut. Ohjaustehostin oli mystisesti pimahtanut varmaan samaan aikaan kun allaskin oli päättänyt tyhjentyä, joten ei siinä muuta kuin taksia soittamaan ja sitten seuraavaksi päätti pimahtaa Saaran puhelin. Yritimme soittaa taksikeskukseen minun puhelimestani, mutta jostain syystä puhelu ei mennyt läpi vaikka kuinka yritimme. Lopulta soitimme Ryanille jonnekin sinne kaivoksiin, että voitko soittaa meille taksin kiitos. Ryan soitti hetken päästä takaisin ja kertoi että Taksi tulee 30min päästä. Jep, puolituntia vielä kaiken sen menetetyn ajan päälle, mitä olimme säätäneet auton kanssa. Olin tässä vaiheessa aivan varma että myöhästymme koneesta.

 

Ehdimme kuitenkin, juuri ja juuri. Ja istuessani siihen koneen penkille tajusin että en ollut syönyt mitään koko päivänä. Olin väsynyt, nälkäinen ja hyvin hämmentynyt, mutta mietin kuitenkin vain, että olipas mahtavat pari viikkoa ja nyt voin lähteä hyvillä mielin kotiin.

 

Tässä vielä sekalaisesti kuvia näiltä parilta viikolta. Seuraavassa postauksessa jo sitten kotimaisemissa. Näihin Kapkaupungin maisemiin palataan joskus taas, ehkä ensi talvena.