Saatiin hieman extempore-idea lähteä perjantaina Rock the beach –festareille ja se ei ollut huono idea lainkaan.
Välittömästi saatuani konssini Hitaniemen hiekkaan, pahan festarioluen käteen, ystävät ympärille ja se kaunis auringonlaskukin vielä siihen päälle, niin johan rankan työpäivän jälkeen rentoutui.

Paikalla oltiin kaikkea muuta kuin ajoissa, eli niin myöhään, että ehdimme nähdä vain 30 seconds to marsin, mutta en luultavasti niitä muita bändejä olisi edes tiennytkään, joten tämä yksi riitti minulle ja mielestäni keikka oli todella hyvä.
Siellä pompittiin
Up in the Airin viimeisillä säkeillä koko katsomo kyykystä ylös yhtä aikaa ja kaikenmaailman palloja ja puhallettavia nemo kalojakin lenteli. Niin ja musiikkikin tosiaan oli oikein loistavaa. Leto oli rento ja vitsaili, heilutteli suomilippua ja keikasta sai sellaisen kuvan, että se oli kaikkea muuta kuin rutiininomainen.

Minua harmitti vain, että unohdin olevani rannalla. Olisin halunnut mennä mereen – siis kahlaamaan.

Festarikansan valuessa paikalta pois, meillä riitti energiaa vielä yökerhovierailulle ja nyt tämä ’ei selvästikään enää mikään teini’ kärsii siitä ja uppoutuu syvemmälle sohvaan katsomaan päivän ehkä kymmenennen elokuvan putkeen.

Ensi viikolla Summer up! Apua.

No nyt siellä sataa vettä, mutta eilen päivällä ei lähellekään.
Rakastan niitä vapaita hellepäiviä, kun ainoa murheenaihe on mennäkö rannalle, vai puistoon. Ehkä vähän myös se kun eväät sulavat mössöksi, vesipullo kiehuu, frisbee lentää päin vilttinaapureita ja tuntematon mies parkkeeraa pyyhkeensä niin lähelle sinua, että saat hänen varpaansa omalle pyyhkeellesi – vaikka tilaa olisi vieressä kylälliselle ihmisiä.

Eli kaikki on harvinaisen hyvin.

Olen huomannut olevani myös varsinainen eväshirmu. Olen juuri se kenellä on salaatit ja pasteijat, hedelmät ja herkut. Pusseja ja rasioita, murusia kaikkialla. Joka kerta.

Eilen oli taas mm. se tapassalaattikippo. Kaikki kehui että se näytti hyvälle, vaikka itse olen tullut siihen tulokseen (kolmen kipon jälkeen), että se ei ehkä maistu oikeasti yhtä hyvältä miltä näyttää.
Pitänee keksiä uusi eväs.

Tags:

Kotona ollaan ja tosiaan muutamaa kymmentä hyttysenpuremaa, hienoa kokemusta ja pari kiloa grilliruokaa mahassa rikkaampana.

Niiden lisäksi juhannukseemme mahtui saunomista, uimista, aurinkoa, myöhäisiä iltoja, ihania ystäviä, naurua ja pariskunta-pihaolympialaiset.
Jep. Mökin isännät olivat laatineet vähän ohjelmaa ja täytynee sanoa, että kun kuulin olympialaisten lajeihin kuuluvan mm. karaoke duetto ja paritanssi, teki mieleni mieluummin piiloutua puskaan, kuin pompahtaa parrasvaloihin. En ole yleisön edessä laulavaa ja tanssivaa tyyppiä. – yhtään.

Eipä siinä mitään huumorillahan vaan eteenpäin, muutama lasi viiniä ja erittäin paljon heittäytymistä ja hyvinhän me pärjättiin.

Jäipähän ikuisesti mieleen miten me Laurin kanssa ”tanssittiin” meille arvottua salsa-tanssia valoisana kesäyönä kostealla nurmikolla. Opeteltiin muutama liike YouTubesta (joltain mustalaisten takapihatanssi videolta), naurettiin ja hölmöiltiin. Onneksi Lauri on sen veran vahva että saatiin muutama nostokin aikaiseksi ilman että tömähdän turvalleni nurmikolle.
Ja täysin yllättäen voitettiin koko tanssiosuus! Joo, olihan koko homma ihan leikkiä, mutta tuli siitä aika mahtava fiilis.

Lisäksi oli uintia, melomista, eukonkantoa, tarkkuusammuntaa, pituushyppyä, tikanheittoa ja sanaselityspeliä. Kyllä ihan muutaman kerran sai nauraa ja voin kertoa että pitkä matka lumpeiden seassa uiminen ei ole vahvuuteni, mutta tikat osuivat tukevasti tauluun ja eukonkatokin on näköjään meidän laji.

Nyt hyvillä mielin ja erittäin väsyneenä takaisin arkeen. Olo on tosiaan kuin jet lageissa. Olen nukkunut tänään jo kahdet päiväunet.

Pahoittelen kuvasaldoa. Olisin itsekin halunnut ikuistaa meidän salsat kuville, mutta kamerani yritti olla lomalla.