WILD IG 12 joulu 2013

Mitä mieltä olette siitä kun Instagrammissa ilmoitetaan uudesta postauksesta? 
Tuleeko ootd:ia jo muutenkin ovista ja ikkunoista vai onko se vain kätevä tapa pysyä kärryllä.
Saako #NewOutfitPostOnTheBlog näkemään punaista vai klikkailemaan kirjoitukseen?

En edes tiedä miksi pohdin näitä asioita, ehkä siksi kun se on se paikka missä ystäväni ja blogimaailmani kohtaa. Minulla ei ole omaa tiliä kummallekin vaan kaikki kuvat keikkuvat keskenään. Sitä mitä sen kai pitääkin olla, kurkistus arkeen. Kumpaankin puoleen siitä.

Ehkä enemmän kyse onkin vain siitä, että kynnys tehdä Instagrammistani liian blogipainoitteinen on korkeampi.

Instagram on tietysti kohonnut enemmän mainostuskanavaksi siitä mitä se oli ennen; ei enää pelkästään kahvikuppeja, koiran kanssa lenkillä, kreisibailausta tai kipeänä sohvalla. männynkäpyjä kasassa.

Toki se on sitä edelleen, mutta kuvien laadun taso ja kriteerit sille mitä männynkäpyjä päästää läpi on koventunut. Ainakin joillakin.  Tykkään itse katsoa niitä tavallisia kuvia, mutta silti myös minä usein sorrun siihen sensuuriin ja mietin liian pitkän hetken mitä minun kuvavirtaani lainehtii.

Instagram olisi ihan tylsä jos se olisi täynnä minunlaisiani miettiviä ihmisiä. Itse asiassa miksi en ottaisi missiokseni elävöittää sitä enemmän. Oli se sitten sitä arkeani tai blogia.
@juliatoivola Instagram gone wild. Sitä odotellessa. 

Kiukkuinen eilinen 02 syys 2013

Vauhdikas viikko oli kai vetänyt pirteyden pois ja purin pahaa mieltäni siivoamiseen. Pyyhin ja kiillotin. Pesin jopa keittiön roskakoreja ja sitä kaiken mönjän peitossa olevaa ritilää niiden alla varmaan puoli tuntia ja hinkkasin harjalla niin, että saippuavaahto vain lenteli.
Lauri yritti auttaa imuroimalla, mutta kaatoi meidän jättimäisen kokovartalopeilin ja se meni ihan säpäleiksi. En voinut kuin tokaista, että onnea seuraavalle seitsemälle vuodelle ja piiloutua pirstaleista sotkua makuuhuoneeseen lakanoiden vaihtoon.

Peti pedattuna päädyin järjestelemään vielä vaatekaappeja. Olin hetken kovin onnellinen, että aamuinen blogikirppis oli mennyt niin hyvin. Kaikki tavarani menivät reilussa puolessa tunnissa. Nyt kaapeissa on tilaa syksyllekin.

Kun koti vihdoin kiilsi ja kiukku laantui, tuli tilalle väsymys ja nälkä. Istuin sohvalle, söin kolme uuniperunaa ja tajusin, ettei The Voice Kidsiä voi katsoa itkemättä.
Kuinka herkkä minusta onkaan tullut.

Lopulta alakuloisuus teki tilaa vielä turhautumiselle avatessani tietokoneen. Bloglovin ei vieläkään päivitä postauksiani. Blogger ja Blogilista sekoilee kanssa. Kaikkea yritetään korjata kokoajan, mutta kärsivällisyyteni on ihan kolhuilla.
(En todellakaan esittele nyt pitkäjänteisyyteni parhaita puolia, mutta tämä on minulle tärkeää ja haluaisin kaiken toimivat tietysti täydellisesti. Heti :))

Kun viimein yöllä kömmin sänkyyn puhtaisiin lakanoihini ja kurotin yöpöydältä käsiini yhden Pohjois-Korea vankileiri –kirjani, purskahdin nauruun.

Oikeasti, kaikki se kiukkuinen kitinä, rikkinäinen peili, Bloglovin?
Olin ollut koko päivän kamalalla tuulella, mutta miten typerien asioiden takia. Kyllähän meitä kaikkia välillä kiukuttaa vähän kaikki, mutta yllättävän nopeasti sen saa loppumaan Koreakirjalla.
Kaikki on enemmän kuin hyvin.

Kuvat: Instagram @juliatoivola