Olen vähän sellainen ihminen, että muutoksien edessä en jää odottelemaan asioiden tapahtuvan itsestään. Sisältäni kuoriutuu aina jokin ylitoimelias Toivola ja haluan laittaa asiat mahdollisimman nopeasti järjestykseen.

Näin kävi tälläkin kertaa. Tiesin heti, että haluan muuttaa uuteen asuntoon ja halusin hoitaa asian pois alta mahdollisimman pian.

Kävin muutamassa näytössä ja päivystin asuntoja ahkeraan netissä, vaikka aluksi koko touhu kieltämättä tuntui ylivoimaiselta. Niissä asuntonäytöissä missä kävin, oli ihmisiä kuin sunnuntaimarkkinoilla. Siitä on aikaa kun viimeksi olen hakenut vuokra-asuntoa, enkä tiennyt että kilpailu on näin kovaa. Kaikilla hakijoilla kansioissa valmiina tulostettuna kaikki CV:stä suosituksiin ja palkkakuitteihin. Jopa klemmarilla oma kuva siinä pinon päällä. Jokainen yritti tietysti vuorollaan tehdä vaikutuksen välittäjään ja tuntui ihan kuin olisin asuntonäytön sijaan pyllähtänyt johonkin unelmien poikamies sarjan kuvauksiin, missä pitää tähän yhteen henkilöön tehdä heti lähtemätön vaikutus. Huh, ja vaikka olisin toki voinut koittaa olla vähän enemmän päällekäyvä ja valmistautua paremmin, tuli ihan rehellisesti sellainen olo että haluan vain käpertyä yksin johonkin nurkkaan.

 

Muutama ihan kiva asunto menikin ohi, mutta lopulta olen siitä todella tyytyväinen. En osannut edes aavistaa, että täydellinen asunto minulle odottaa ihan nurkan takana. Löysin sen erään asuntovälitysfirman sivuilta ja tiesin heti että tämä minun on pakko saada. Kauhukseni vain huomasin, että näyttö oli ollut juuri edellisenä päivänä, mutta yrittänyttä ei laiteta, joten soittelin välittäjälle perään ja selitin ummet ja lammet siitä miten minun on saatava juuri tämä asunto.

Ja lopulta minä sain sen! En tiedä millä tuurilla, päättäväisyydellä vai onnekkaiden sattumusten summilla, mutta se paras vaihtoehto kaikista katsomista asunnoistani on nyt uusi kotini.

 

 

Ja täällä minä nyt tätäkin kirjoittelen, uudessa hieman keskeneräisessä asunnossani, mutta asunnossa mikä tuntui heti ensimmäisenä yönä omalta, turvalliselta ja kotoisalta.

Kuinka kummallista on, että minä maailman pahin aamutorkkuja herään täällä aina ennen herätyskelloani? Välillä jopa vähän liiankin aikaisin, en kai vain malta nukkua! Olen kai liian innoissani, haluaisin vain koko ajan laittaa paikkoja ja fiilistellä uutta kotia.

Tags:


Ihan mukavaa olla kotona vaikka tuntuukin että taivaalta sataa vähintään jotain sorbettia suoraan päin naamaa.
 

Olen pysytellyt suosiolla melkein koko päivän sisällä. Järkeilin että saan hyvällä omatunnolla tehdä niin, koska sain eilen yllätyksekseni pakotettua itseni pitkälle lenkille tuonne ulos. (Luistinrataa muistuttavalle asfaltille). En yleensä edes tykkää juosta talvisin, mutta olin niin jumissa ja solmussa vieläkin pitkän lennon jäljiltä, että oli jokin pakottava tarve vain päästä pinkomaan kovaa vauhtia johonkin suuntaan.

Yllättävän solmussa olinkin, vaikka saimme kaikki Kapkaupunki-Lontoo lennolla omat penkkirivit ja nukuin ennätykselliset yhdeksän tuntia! En koskaan nuku putkeen lennolla luultavasti kahta tuntia pidempään, mutta yölento, korvatulpat, silmälappu, kolme vilttiä ja oma penkkirivi tuudutti minut nyt kyllä täysin uneen.
Olin niin onnellinen kun sain kaikki kolme tyynyäkin! Niitä lentokoneen tyynyjä mitkä ovat lähes yhtä muhkeita kuin pölynimurin tyhjät pölypussit, mutta kyllä niistä kolmesta lopulta jokin keko tuli.

Urhoollisen lenkkini lisäksi olen toteuttanut uhkailuni ruisleivän nakertamisesta ja tv:n katselusta. Tietysti vähän myös siivoillut, kokkaillut, tehnyt töitäkin, purkanut matkalaukut ja liukunut edestakaisin asuntoamme skeittilaudan päällä yökkärissä. 
Oli sitten pakko sellainenkin ostaa erään tuttavan surffiliikkeestä kun hyvällä hinnalla sain. 

Olin innoissani kun koko lauta mahtui vielä pyöriä irroittamatta matkalaukkuun ja nyt olen innoissani kun eteisemme käytävä on sen verran pitkä, että siinä voi hyvänkin matkaa jo liukua. Wiihii ja edes takas vain.

Paras ostos ikinä.

 

Ostin uuden tyynyn. Pään mukaan muotoutuvan, ergonomisesti muotoillun erikoistyynyn.
Se lensi heti ensimmäisenä yönä lattialle.
Ostin sen tyynyn koska olin heittänyt lattialle viime aikoina jokaisen aikaisemmankin tyynyn. Ajattelin että vika on tyynyn, mutta tyyny ei olekaan tehnyt mitään väärää. Minä vain en ilmeisesti enää tykkää nukkua tyynyillä.

Ennen muuten nukuin myös aina kyljelleen. Nyt nukun selälleen, mahalleen, kyljelleen, tai minkälaisessa kippurassa tahansa.

Ennen join myös aamuisin kahvia. Nyt tekee enemmän mieli teetä. Ennen olin sitä mieltä että pakko osata tehdä kaikki itse, koota hyllyt, vaihtaa renkaat ja varmaan viemäritkin korjata. Nyt kuka vaan saa tehdä ne jos haluaa. Ole hyvä siitä vaan. Ennen olin niin paljon ujompi, nyt puhun vähän liikaakin.
Ennen olin hyvin tarkka ulkonäöstäni, nyt osaan ottaa rennommin. Ennen olin jyrkästi jotain mieltä ja nyt viiden vuoden jälkeen olenkin erimieltä. Ennen olin paljon kylmempi, nyt kaikki saa halata.

Aamulla maatessani sängyssä – ilman tyynyä, mietin miten paljon sitä onkaan viime vuosien aikana muuttunut. Välillä tuntuu, että en pysy itsekään oman itseni perässä. Pitää melkein muistuttaa että muutos on ihan okei. Ei tule sitten yllätyksenä omat oudot valinnat, tai kummalliset käyttäytymiset.

Pääasia, että kaikki on kuitenkin kivaa ja asiat erityisen hyvin.

Minulla ei ollut mitään erityistä pointtia tässä. Piti kirjoittaa uudesta pöydästä, minkä Lauri kokosi. Siitä tuli hieno ja annoin omenan kiitokseksi. Ei kai siitä sen enempää sittenkään.
Ehkä myöhemmin. Meihin on nimittäin iskenyt sisustusinto. Asuntomme kokee vähän muutoksia ja kohta täällä näkyy pitkästä aikaa taas paljon kotijuttuja.

 

Kivaa viikonloppua.