Pohdiskellessani millä upealla sisällöllä täytän uuden blogini sivuja, mietin mitä itse haluaisin muiden blogeista lukea.

Tämä pohdiskelu itseni kanssa meni jotakuinkin näin:

 

Minä: uusille sivuille pitäisi keksiä jotain uutta.
Minä: Miten olisi kotijuttuja, niitä ei ole tullut pitkään aikaan ja tiedät itsekin miten tykkäät tiirailla muiden kotikuvia.
Minä: Ihan stalkkerina kyllä kiinnostaa onko kaikilla muilla kivempi vessa ja vieläkö trendimatto makaa muidenkin olkkarissa.
Minä: Mutta sitä varten pitäisi siivota, ottaa kuvia ja kato nyt tämän pöydänkin sekasortoa.
Minä: Toisaalta mitä väliä, miksi liimailla kiiltokuvia? Eikö idea ollut antaa vähän rennompia postauksia..
Minä: itse asiassa totta, miksi en vain voisi kuvata kotia tismalleen miten se on juuri tällä sekunnilla. En siivoa likaisia astioita ja voin jopa näyttää mitä on jääkaapissa. Siellä on vain puoliksi juotu viinipullo ja kattila!

 

Eli täältä tulee. Meidän koti juuri sellaisena kun se oli tämän hienon itsekeskustelun aikana. Ei edes kovin sotkuisena, mutta juuri sellaisena kun se on suurimman osan meidän arjesta.

 

 

Ja samperi. Jääkapissa olikin pari muuta purnukkaa kattilan ja viinipullon kaverina. Ihan liikaa niitä vadelmahilloja ja Dijon-sinappeja mitkä on ollut siellä vuosia. Ei näillä helteillä tule ollenkaan kokkailtua kotona ja ajatus kuumasta hellasta saa minut samantien karkaamaan piknikille valmissalaatin kanssa.
Vai miltä näyttää teidän jääkapissa? Tai ylipäätänsä kotona? Voisinpa tiirailla kaikkien huusholleja ja itse asiassa siitä tulikin mieleen – mitä jos haastan kaikki bloggaavat kollegani näyttämään kuvilla just än yy tee nyt miltä näyttää siellä teidän kotona? 
(Vai olenko ainut hyypiö joka haluaa nähdä vähän enemmän kiiltokuvattomia kotikuvia? :D)

 

 

♥SEURAA♥
INSTGRAM / BLOGLOVIN / FACEBOOK

 

Muutama vuosi sitten surffaillessani sisutustaulujen nettikaupoissa harmittelin, ettei mikään kuvista tuntunut oikein omalta, ja jos tuntui, se sama taulu oli jo valmiina varmaan joka toisen kaverini kotona. Poikaystävä totesi, että miksi en vain tekisi omista kuvistani tauluja. Niitä kun on roppakaupalla kovalevyllä varastossa ja koko ajan lisää tulossa.
Vaikka olinkin miettinyt asiaa, olin myös miettinyt kellarissa lojuvaa tyhjää kangastaulua ja sen vieressä käyttämättömiä akryylivärejä. Kuinka useasti olin uhannut maalaavani senkin taulun? Tiesin siis, että en olisi kovinkaan aikaansaava myöskään tässä valokuvahommassa 😀  

Balilla sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hyppelin viidakossa, pelloilla ja rannoilla sisustustauluideoiden myllertäessä takaraivossa. Muutama kehystettäväksi sopiva kuva tulikin otettua, mutta totta kai koneeni sekosi juuri loman lopussa ja nyt nuo kuvat ovat pelkkää pölyä jossain bittiavaruudessa.
Hienoa.

 

Uusi yritys tuli vasta viime viikolla. Hetken mielijohteesta päätin että nyt vain valitsen testiksi muutaman kuvan viime reissuilta (lempikatuni Kapkaupungista ja kaktuspuska Ibizalta). Muokkasin niistä hieman ja muutin ne printtikokoon. Tämän jälkeen Googletin kuvajulisteiden printtipalveluita ja klikkailin itseni lopulta eksoottisesti Ifolorin sivuille. Klik ja klik, En edes tiennyt, että se olisi ollut näin mutkatonta. Valitsin vain kuvajulisteen, koon ja syötin kuvani ohjelmaan. Ei tarvinnut edes tuolilta nousta. Muutaman päivän päästä kuvat oli jo noudettavissa lähipostista ja koko lysti maksoi parikymmentä euroa. Okei, olipas tämä helppoa.

 

Odotukset eivät tosin olleet kovin korkealla kun kävin kuviani postista noutamassa ja tietenkään en malttanut edes kotiin asti niitä kanniskella, vaan avasin käärön siinä jouluruuhkaisessa postissa ja ihan oikeasti hypähdin tasajalkaa kun mielestäni kuvat olivat niin hienoja 😀

 

 

Tämä oli ns. Testierä ja nyt olisi tavoitteena vaihtaa kaikki kodin taulut omiin kuviin. Ifolorilta ei mielestäni saanut kuvia mattapintaisena, joten seuraavaksi testissä jokin toinen kauppa.
Lopullisena ideana tuoda vähän jokaiselta reissulta jokin muisto koristamaan seiniä tauluna <3

 

P.s tuo toinen “taulu” kaktuksen vieressä seinällä on oikeasti telkkari (Samsungin The Frame). Siis telkkari mihin saa tv:n kiinni ollessa valita taideteoksen. Niin kiva idea ja näyttää mielestäni todella paljon raikkaammalta kuin musta mötikkä keskellä olohuonetta 🙂 

Tags:

 

Ennen oli aikoja kun tarvitsin omaa tilaa melkein yhtä paljon kun ihminen tarvitsee happea.
Hieman aikuistuttuani ja ehkä jo ihan senkin takia, että viihdyn poikaystäväni kanssa niin hyvin, en enää kaipaa samalla tavalla yksin oloa.  
Tämä ei tosin tarkoita sitä, ettenkö tilaisuuden tullen nauttisi siitä ja ottaisi kaiken omasta ajastani irti. Kuten esim. Tänä viikonloppuna, kun poikaystäväni oli koko viikonlopun toisella paikkakunnalla.

 

Kaava on melkein aina sama:

 

1. Makaan X –asennossa lattialla/sohvalla/sängyssä ja tuijotan hetken tyhjyyteen, minkä jälkeen selaan kännykkää tuntitolkulla nauttien siitä ettei kukaan kaipaa minulta mitään huomiota.

2. Siivoan. Yksin oleminen ei ole ollenkaan niin hauskaa jos on sotkuista. Kaikki tavarat pitää olla paikoillaan ja on jotenkin ihanaa tietää ettei kukaan niitä sieltä myöskään pois siirrä. Jos jokin tavara tämän jälkeen sattuu olemaan väärällä paikalla, mielikuvitukseni lähtee todennäköisesti laukkaamaan ja olen varma että en olekaan yksin, vaan poltergeistin uhrina. 

3. Soitan täysiä vanhoja rokkiklassikoita ja tanssin. Lista alkaa aina Rollareiden Beast of burdenilla, mistä soittolista hipuu pikkuhiljaa kohti mastenvia nyyhkyklassikoita.

4. Kaivan nenää jos huvittaa.

5. Juon lasin viiniä ja katson mitä tyhmempiä ohjelmia/leffoja.

6. Syön suklaata. (Eilen söin sipsiä).

7. Käyn vessassa ovi auki ja selaan puhelinta.

8. Pillitän. No ei, sanoisin että herkistyn. Todella harvoin itken, mutta jos itken, niin itken helpoiten yksin ollessa. Silmäkulmat saattavat kostua kun kuuntelen musiikkia mikä tuo mieleen muistoja, tai surullisia uutisia lukiessa.
Nyt esim. Perjantaina uutiset yliajosta kosketti ja suututti. Tapaturma tapahtui ihan kotikatumme läheisyydessä, ja jos olisin lähtenyt ulos hieman aiemmin, olisin kävellyt juuri yliajon reitiltä. Tuli niin surullinen olo uhrin ja omaisien puolesta, että vielä illallakin itketti uutisia lukiessa.

9. Nukun ikkunat auki. Rakastan nukkua viileässä (poikaystäväni taas herää ”sisäpihan ääniin”), joten hänen ollessaan paikalla ikkunat ovat kiinni ja minä herään hikilammikosta.

Tags: