Mitä Buddha söisi? Trendikäs BuddhaBowl on saanut kuulemma nimensä siitä, että kulhossa on terveellisiä aineksia jäljitellen Buddhan pyöreän vatsan muotoa.
Sitä en tiedä, mitä ruoka-aineita itse Buddhan mahassa oli, mutta Buddha Bowl kootaan niin, että annoksessa on oikeassa suhteessa terveellistä proteiinia, hyviä rasvoja, hiilihydraattia, maukasta kastiketta ja se pitää sinut pitkään kylläisenä.

Tässä oma versioni:

 

Buddha Bowl

2dl kvinoaa
1 bataatti
1 prk kikherneitä
n. 200g kirsikkatomaatteja
1 sipuli
1 omeana
1 kukkakaali/parsakaali
Öljyä
Suolaa & pippuria
½ avokadoa
Tuoretta babypinaattia

 

Huuhtele kikherneet lämpimällä vedellä. Kuori bataatti, omena ja sipuli ja pilko suupaloiksi. Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa kukkakaalista, sekä parsakaalista nuput.
Aseta kaikki ainekset leivinpaperilla päällystetylle uunipellille omiin osioihinsa. Ripottele päälle mustapippuria, suolaa ja öljyä.

Paahda 225 asteisessa uunissa n.20-25 minuuttia.
Valmista sillä välin kvinoa paketin ohjeiden mukaan ja sekoita kastike.

 

Helppo Satay-kastike 

200ml kookaskermaa
3-4 rkl maapähkinävoita
Puolikkaan limen mehu
Puolikas chili
1 valkosipulinkynsi
Kourallinen tuoretta korianteria
Ripaus suolaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja blendaa tasaiseksi. Tarkista maku.

 

Kokoa paahdetut kasvikset kulhoon keitetyn kvinoan päälle. Lisää puolikas avokado, tuoretta pinaattia ja reilusti kastiketta. 

 

Tags:

 

Terveyskahviloita kasvaa maailmalla kuin ituja idätysastiassa, ja vaikka meillä Helsingissäkin alkaa olla jo ihan kattava valikoima, on kysyntä silti suurta. Tuntuu, että kaikissa näissä vegekahviloissa on avokadoleipien lisäksi yhteistä kunnon jono ja kahvilaruuhka! Useimmiten kun kyseiset pikkukahvilat ovat täynnä smoothiebowlien kauhojia ja jokainen haluaa oman siivunsa siitä somessa hypetetystä toastista. 

Enkä yhtään ihmettele. On ihanaa miten kahvilakulttuuri on herännyt uuteen terveellisempään aikakauteen ja sokeripullalle saa paljon terveellisiä, mutta herkullisia vaihtoehtoa.
Ravitsevaa lounasta, raikkaita smoothieita ja suussa sulavia raakakakkuja.
Kyllä kiitos ja tuplana.

 

 

Uusimpana tulokkaana raakakakkurukouksiini vastasi Healthinki! Pikkuruinen Eiran kahvila kasvatti isosiskonsa punavuoreen vanhan ravintola Torin (r.i.p jallupullat) tiloihin ja avautui eilen raikkaan mintunvihreän, marmorin ja katosta roikkuvien ruukkukasvien koristelemana. Niin freesin näköinen kahvila ja mikä parasta – tilava!

Kävimme Kiran kanssa heti testaamassa lounaskulhot (quinoaa, grillattua vuohenjuustoa, kasviksia, avokadoa ja raikasta kastiketta – nam!) Sekä mansikka-mantelivoitoastin, mikä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Yllättävän freessi herkku makeannälkään. Pakko testata pian muutkin matelitoastit listalta.

 

Kahvila on avautunut hiljalleen, pitämättä itsestään sen suurempaa numeroa ja pääsimme sattumalta syömään paikalle ilman minkäänlaista ruuhkaa ja jonoa. (Bongasin uutiset avautumisesta ystävältäni somesta).
Ennustan kuitenkin, etten tule näkemään tätä kahvilaa enää koskaan näin rauhallisena – eikä se mitään, pieni hälinä on vain hyvästä. Kesällä pihalle tulee vielä iso terassi, joten iso plussa lisätilasta ja siitä, että pian voi nauttia lounaskulhonsa auringonpaisteessa ulkona. <3

 

Healthinki 
Punavuorenkatu 2
Avoinna:
ma-pe 8-17
la 11-17

 

No nyt on munkit mussutettu, nakit ja perunasalaatit syöty, simat kurkusta kumottu ja tippaleipääkin nakerreltu. Vappu ei tosiaan ole mitään terveysjuhlaa, vaikka onhan tuo täysin oma valinta mitä suuhunsa missäkin kinkereissä laittaa.
Oma valintani näytti olleen kaikkea yllämainittua + skumppaa ja vielä vähän lisää skumppaa.

Pakko myöntää, että arki ja sen sisältämä terveellisempi ruokavalio on nyt taas todella tervetullutta. Voisin koittaa ottaa myös kunnolla salirytmistä kiinni ja päästä siihen arjen balanssiin, missä olen ennen reissua. Katsotaan miten käy!

Mutta jos siellä on vapun kohtalotovereita, niin tässä yksi todella helppo, yksinkertainen ja paljon meillä käytetty arkiruoka.
Syödään tätä usein, nimittäin lähes aina jääkaapista löytyy jauhelihaa, tsatsikiainekset ja cosmopolitansalaattia.
Muita täytteitä vaihtelen sen mukaan mitä löytyy, mutta yleensä hyvä kombo on tomaatti/punasipuli/basilika, mitkä silppuan samaan kippoon ja lorautan päälle vähän avokadoöljyä ja mustapippuria.

Jauhelihan tykkään pitää mausteisena, mutta en liian vetisenä, jottei se valu pitkin rinnuksia salaattitacosta haukatessa. Tässä annoksessa enemminkin tsatsiki tuo kosteuden ja kastikkeen ruokaan ja jauheliha on maustettu hieman savunmakuiseksi La Chinata -mausteella. (Tykkään metskata hieman erikoisempia mausteita ja tämä ystävän suosittelemana tarttui kerran matkaan Stockmannin herkun masteosaston pölyttyneeltä alahyllyltä ja on jäänyt kovaan käyttöön siitä lähtien).

 

SALAATINLEHTI-TACOT

Naudan jauhelihaa (7-10%) n. 400g
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
Tomaattipyreetä n. 100g
n. 1dl vettä
½ rkl La Chinata Mausettta
Suola & pippuri

Täytteet
Puolikas punasipuli, pieni kourallinen basilikaa, kirsikkatomaatteja, n. 1rkl avokadoölyä & pippuria
Limen puristettua mehua

Cosmopolitan salaattia

Tsatsiki
Puolikas kurkku
n. 200g turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi
Suola & pippuri

Silppua sipuli ja puserra valkosipulinkynsi pannulle, missä tilkka öljyä. Kuullota sipulit ja lisää jauheliha. Kun jauheliha on ruskistettu, lisää tomaattipyree ja laimenna sitä tilkalla vettä. Lisää mausteet ja tarkista maku.

Tsatsikia varten raasta puolikas kurkku ja purista raasteesta ylimääräinen vesi pois.
Sekoita raaste, puserrettu valkosipulinkynsi ja mausteet turkkilaiseen jogurttiin ja anna hetki vetäytyä jääkaapissa.

Valmista täytteet pilkkomalla kirsikkatomaatit vähintään neljään osaan, silppuamalla punasipuli mahdollisimman pieneksi ja hienontamalla basilika. Sekoita kaikki keskenään ja lisää loraus avokadoöljyä (tai jotain muuta hyvää öljyä), sekä rouhittua mustapippuria.

Irrota cosmopolitan-salaattikerästä yksitellen lehtiä irti ja käytä niitä ”tacokuorien” lailla.
Annostele salaatinlehteen jauheliha, täytteet ja tsatsiki. Purista päälle tuoreen limen mehua.

 

 

Tags: