Meillä oli ystäviemme kanssa lauantaina pieni pulma siitä mitä laittaa päälle stadionkeikalle, jos siellä jäätykin ihan täysin? Pian selvisi, että tekoturkistakit ja kaikenmaailman karvaneuleet olivat joka ikisen meidän mielessä. Siis ainakin n. Seitsemän tytön ja miltei täysin samanlaisilla kuoseilla vielä. Nauroin ajatukselle, että heilumme siellä rivissä sitten kuin karhuperhe konsanaan.
Lopulta suurin osa kuitenkin luopui karvatakkiaikeistaan ja ne jotka paikanpäälle sellaisen kanssa päätyivät, joutuivat hylkään ne isoon kasaan viereiselle penkille. Ei meillä ollut kylmä, ei ollenkaan!

Jotenkin lohduttaa ajatus kuitenkin siitä, että sitten kun se kylmä sieltä joskus hiipii, niin minulla on uusi muhkea karvatakkini. Vielä muutama vuosi sitten en olisi tälle varmasti edes yhtään lämmennyt, mutta nyt se pakotti minut ostamaan itsensä tänne talvikaverikseni kun vanhat paksut takit alkavat olla jo parhaat päivänsä valitettavasti nähneitä.
Kuvahan ei tosin tee takille oikeutta, mutta päällä se oli mielestäni tietenkin ihana.

Kenkäkuvakin muuten näyttää nyt vähän siltä, että mikä urpo ostos – noilla koroilla ei tehdä muuta kuin katkota nilkkoja, mutta itse asiassa neitsytmatkallaan myöhemmin lauantaina yökerhossa niillä käveltiin todella hyvin. Hyvä kun edes muistin niiden olevan jalassa.
(Ennen kun vielä niin välttelin pitkiä kapeita korkoa, mutta olen nyt huomannut, että tarpeeksi paksun platformin kanssa ne ovat välillä jopa tolppakorkoja jotenkin mukavammat. Onko siinä mitään järkeä)?

 

                                                             Takki & Kengät – Zara

 

Viikko sitten tanssittiin Flow festivaaleissa pienellä nurmikkoalueella tyttöjen kanssa. Yläpuolella roikkui puiden oksista isoja lyhtyjä ja tunnelma oli huikea!

Joka vuosi olen eksynyt samoihin aikoihin Suvilahteen ns. Puolivahingossa, mutta huomasin nyt että minusta on taitanut oikeasti kasvaa kunnon Flow –tyttö. 

 

 

Tulevat vuodet eivät ole ehkä enää puolivahinkoja, vaan suunniteltuja ja jo kauan etukäteen varmasti odotettuja! Tämä oli huikea ja paras päätös festarikesälle ja sen viimeisen päivän viiletin niskassani tämä uusi kimono Zarasta. Se on hieman paksumpaa kangasta ja hurjan hapsuinen! Lähempänä melkein itämaista mattoa kun kevyttä kimonoa. Kuuma siinä ainakin tuli.

 

 

 

Kimono – Zara
Toppi – Gt
Shortsit – Zara
Reppu – HM
Kengät – JC Rum moto boot
Aurinkolasit – RayBan 

 

Extempore Flow –seikkailu alkoikin jo eilen ja täytyy sanoa, että oli kyllä jopa odotettua hauskempaa! Tänään vielä energisenä uuteen ja viimeiseen festaripäivään. Palaan kunnon postauksien kera myöhemmin, tulin nyt vain pikaisesti pyörähtämään täällä eilisessä festariasussani ennen kuin pukeudun uuteen ja lähden taas kohti Suvilahtea.

 

 

Kuvat tulevat suoraan Kiran kamerasta, joten kaikki kunnia näistä sinne päin 🙂
Kiitos Kira!

 

 

Takki – BikBok
Toppi – BikBok
Shortsit – Zara
Laukku – Celine
Kengät – JC Rum Moto Boot
Aurinkolasit – Le Specs
Hattu – HM