Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa
.

 

Oletteko ennen kuulleet Ugly location photo challengesta? Nimensä mukaisesti idea on lähteä kuvaamaan mahdollisimman ”ei kuvattavaan” paikkaan tarkoituksena saada mahdollisimman hieno kuva. 

Arvatkaa olinko innoissani kun sain kuulla tästä haasteesta. Olen nimittäin vähän sitä mieltä, että mikä tahansa tausta voi olla hyvä tausta ja mikä tahansa voi olla myös huono tausta. Toisin sanoen, miltei mistä tahansa paikasta saa hienon kuvan oikealla kalustolla, valolla, asenteella ja muokkauksella. Olette ehkä huomanneet, että monet editorialkuvauksetkin on toisinaan kuvattu milloin minkäkin ränsistyneen tehtaan uumenissa, kioskin käytävillä tai pikaruokaravintolan tiskillä. 

Minä lähdin työmaalle. Kädessä Olympus PEN E-PL9 ja siinä kiinni 45mm 1:1.8 objektiivi.
Koitin etsiä paikan, jossa olisi mahdollisimman paljon rakennusroinaa taustalla, jotta näkisitte, miten tuo Olympuksen 45mm linssi pääsee mahdollisimman hyvin oikeuksiinsa. Se kun blurraa ison aukkonsa vuoksi miltei koko moskan taustalta. Luo niin sanotun bokeh-efektin ja toimii sen vuoksi myös täydellisesti henkilökuvissa.

Postauksen lopussa lisää kuvausvinkkejä (ja linkki huikeaan Olympus kamera + objektiivitarjoukseen), mutta nyt kuvien pariin.

 

vasemmalla ugly location & oikealla valmis kuva

 

 

Vasemmalla puolella näkyy tausta muokkaamattomana. Oikealla minä kasuaalisti rautakankiin nojautuneena.

 Mihin te ensimmäisenä kiinnittäisitte kuvissa huomiota? Ehkä ensisilmäyksellä ei edes huomaisi työmaata taustalla. Huomio kiinnittyy blurrin taustan takia kohteeseen. Ehkä aurinkolaseihin?

 

vasemmalla ugly location & oikealla valmis kuva

 

Seuraavaksi suuntasin parkkipaikalle ja ahtaaseen parkkimaksukoppiin. Halusin tuoda työmaan rinnalle toisenlaisen ahtaamman tilan, jossa keskityin ottamaan enemmän lähikuvia. Jälkikäsittelyssä himmensin kopin sinistä väriä ja lopulta mielestäni lokaatio oli jopa yllättävän toimiva.

 

 

KUVAUSVINKIT

 

Valo
Valon oppii tuntemaan kuvaustilanteessa parhaiten paljon kuvaamalla. Itse en mielelläni lähde kuvailemaan keskipäivän aurinkoon. Jos aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta tuo se mukanaan epäimartelevia varjoja ja on luultavasti niin kirkas, että polttaa koko kohteen täysin vaaleaksi. Itse suosin aamu -ja iltavaloa. Rakastan myös saada kuviin ”lens flare” aurinkoefektin tuomia valopalloja. Vastavaloa. Tämä onnistuu parhaiten silloin kun hempeä aurinko pilkottaa hieman esim rakennuksen, puun tai jonkin muun ”esteen” takaa.
Jos kuvaan auringossa, etsin varjoisan kohdan, tai leikittelen voimakkailla varjoilla. (Esim. Palmunlehden varjot kasvoilla). Keskipäivän aurinko on kuitenkin loistava sisäkuvauksiin, jolloin valo tulvii ihanasti sisään ikkunoista.

Kalusto
Suosin nykyaikaista runkoa, joka toimii useiden eri objektiivien kanssa ja jossa on sisäänrakennettu wifi. Objektiivit tuovat kuviin suurimman eron. Eniten käytän kahdenlaista objektiivia. Pienen f-luvun omaavaan henkilökuviin soveltuvaa objektiivia kuten tämä Olympuksen 45mm ja hieman laajempaa (ehkä myös zoomin omaavaa) objektiivia, joka toimii loistavasti sitten matkoilla.

Linssin aukko
Objektiiveissa minulla ratkaisee linssin aukko. Sumean taustan saa kuvaamalla mahdollisimman isolla aukolla eli toisin sanoen linssissä pitäisi lukea mahdollisimman pienilukuinen f-arvo (esim. Tässä Olympuksen 45mm objektiivissa tuo f-arvo on f/1.8).
Bokeh-efektin luomiseksi aseta f-arvo, eli aukko pieneen lukuun ja jos mahdollista, aseta kuvauskohde siten, että kohde on mahdollisimman kaukana taustasta, esimerkiksi seinästä, rakennuksesta, metsästä, ym jotta taustan sumennus pääsee oikeuksiinsa.
Suuri aukko (eli pieni f-luku) toimii loistavasti henkilökuvauksessa, mutta esim maisemakuvauksessa / ruokakuvauksessa kannattaa nostaa aukkoa, jotta saa koko kohteen tarkaksi.

Manuaali, puoliautomaatti, automaatti?
Ennen kuvasin aina manuaalilla, mutta nykypäivänä kamera on niin fiksu, että osaa itsekseen hyvin lukea tilannetta ja siksi huomaan käyttäväni yhä useammin puoliautomaattia. Tässä säädän vain aukon sekä mahdollisesti hieman valotusaikaa. 

Muokkaus

Nykypäivänä on helppo filtteröidä kuvia. Kuvankäsittelystä on monia eri näkemyksiä, mutta minulle kuvankäsittely merkitsee vieläkin enemmän sen oman kädenjäljen ja persoonan tuomista kuviin. En lähde muokkaamaan itse ihmistä, vaan valoja, varjoja ja värejä. Fiilistä.
Usein on myös tilanteita, esim auringonlasku, jolloin on miltei mahdotonta taltioida kameraan se värien loiske ja kirkkaus, jonka paljaalla silmällä näkee. Tällöin ”kaivan” tuon näkemäni uudelleen esiin kuvanmuokkauksen kautta.

Käsittelen useimmat kuvani tietokoneella Photoshopin Lightroomissa ja muokkausta helpottaa netistä ladattavat presetit, eli ns. Esisäätö-filtterit. (Olen ostanut mm. VSCO:n presetit, sekä muutaman Prezzelin presetit, mutta huomasin pian, että löysin ehkä 50 presetin paketista vain yhden itseäni miellyttävän ja lopulta päädyin lopulta tekemään itse omani). 

Nykyään kuitenkin puhelimessa on jo niin paljon erilaisia hyviä kuvanmuokkausappeja, sekä niihin saatavia filttereitä, että yhä useammin koen olevan turhaa tuoda kuva esim. Instagramiin läppärin kautta kun sen saa kamerasta suoraan puhelimelle ja muutamalla painauksella muokattua omannäköisekseen. 

mm. Näitä  appeja käytän: VSCO, Lightroom, Tezza, Faded, Snapseed, In Shot.
Tällä hetkellä rakastan hieman vanhanaikaisen näköisiä kuvia. Tummia varjoja ja rakeisuutta.

Kuvan tunnelma – visuaalinen identiteetti
Tämä on mielestäni yksi valokuvauksen tärkeimmistä asioista. Millainen fiilis kuvasta välittyy? Millaisia värejä siinä on? Onko se perinteinen poseerauskuva jonkun patsaan edessä katse kamerassa, väkinäinen hymy naamalla ja käsi lantiolla. Vai onko se ehkä enemmän kuva, jossa on tunnelmaa, liikettä, naurua. Ehkä seisot patsaan edessä tuijottaen kameran sijasta karttaa, ehkä vain istut rennosti siinä katse pois kamerasta takavalon pilkottaessa patsaan takaa. Millaisia värjeä on kuvassa? Itse tykkään pukeutua taustan / kohteen mukaan. Toisin sanoen – jos tiedän, että menemme kuvaamaan vanhan vaaleanpunaisen puutalon poratille kukkakimpun kanssa. Laitan mieluummin päälle valkoisen kesämekon kuin nahkahousut ja kirkkaanpunaisen topin. Nämä ovat toki mielipideasiota 🙂

Kameran edessä ei ole aina helppo olla, päinvastoin. Se tuntuu itsellenikin vuosien linssin edessä keikkumisen jälkeen vaivannuttavalta, mutta mitä vähemmän sitä miettii, sen paremman fiiliksen kuvaan saa taltioitua. Huolettomuus ja rento hyvä fiilis välittyy. 

 

Huolettomassa kuvauksessa loistavana toverina toimii Olympus PEN E-PL9. Se on pieni, huomaamaton, kätevä, kevyt, tehokas ja ehkä (tärkeä pointti) kaunein kamera markkinoilla. 

Äärimmäisen helppokäyttöinen ja monipuolinen. Sellainen jota on helppo kantaa mukana, jota ei missään tilanteessa nolota kaivaa laukusta 😉 Sisäänrakennettu nopea wifi/bluetooth siirtää kuvat kätevästi puhelimeen ja Olympus PENin wifi-ominaisuuden vuoksi pystyt myös kuvaamaan itse itsestäsi puhelimen applikaation kautta kauko-ohjattuja kuvia. 

 

TARJOUS

TÄÄLTÄ löytyy ihan huikea tarjous, jossa tämän E-PL9-kameran ja 45mm objektiivin saa nyt pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla. (Tarjouksen alennus on nyt siis jo yli 250€) Jos olette miettineet tällaista helppoa kameraa, niin nyt kannattaa klikkailla 🙂

 

Kerroinkin aiemmassa postauksessa, että juhlimme ystävän häitä täällä Roomassa ja pientä asukriiseilyä on ollut ilmassa. Harvoin sitä kun saa hääkutsua, jossa pukukoodina lukee smokki, frakki ja puutarhajuhlat. 

Ensin sitä tietty vilkaisee hieman paniikissa omaa vaatekaappiaan vain tajutakseen, että ihan ei rahkeet, lahkeet ja helmat taida tällä kertaa riittää ja sitten iskee innostus. Kerrankin saa pukeutua! Niin juhlavasti kuin haluaa – ja alkaa heti innoissan etsiä inspiraatiota Pinterestistä ja nettikaupoista. 

Huvitti kun poikaystäväni käveli läheiseen pukuvuokraamoon kyselemään smokkia ja frakkia.
”Jaaha ja se olisi sitten nouto kuudes päivä ja palutus vasta seuraavalla viikolla, koska juhlat ovat Roomassa, eikö? Poikaystäväni ei ollut ensimmäinen joka on astellut samaiseen paikkaan kyseiemään tuota samaista komboa. 

En tiedä kumpi lopulta pääsi helpommalla, minä vai poikaystäväni joka vain asteli pukuvuokraamoon, nimittäin itsekin sain lainaan ihan mielettömän juhlamekon Zalandolta.
Se ei ole tämä kuvissa näkyvä. Valitettavasti en ole sitä vielä ehtinyt kuvata, mutta varmasti otan muutamia kuvia sitten huomenna hääjuhlien aikana. En tiedä onko minulla koskaan ollut päälläni niin juhlavaa mekkoa 😍

 

 

Photos: Mona Salminen

Tags:

 

Pienenä rakastin uima-altaita (kukapa lapsi ei). Lilluin niissä rusinaksi asti, niin sateessa kuin paisteessa.
Uin kuin olisi ollut pyrstö, suomut, evät ja kidukset, vaikka oikeasti minulla ei ollut edes uimalaseja. Oli vain kloorista punottavat silmämunat tuijottamassa uima-altaan kaakeleita samalla kun pidätin veden alla hengitystä luullen olevani kala. 

Minulle oli aivan sama millainen pieni lätäkkö se uima-allas oli. Keksin sinne kyllä merenalaisen maailman merenneitoineen ja pärskyineen. Itse olin useimmiten Arielin roolissa, vaikkakin kerran taisin näytellä Erikin osaa liian innokkaana ja puin isäni farkut jalkaan vöineen kaikkineen ja hyppäsin ne jalassa ”moikkaamaan Arielia”. Voitte kuvitella paljon aikuisen miehen märät farkut painavat ja ne vetivätkin minut pohjaan ihan ankkurin lailla. Silloin viimeistään selvisi, etten ollut kala vaan ihan vain ihmislapsi – sellainen  joka tarvitsee happea. 

Onneksi siskoni huomasi tilanteen ja tuli pelastamaan.

 

 

Näitä kuvia katsellessani en voinut olla ajattelematta kuinka sekaisin onnesta pikkuJulia olisi mennyt näistä maisemista. Kivet, palmut, hiekkadyynit ja kaikki. Täydelliset puitteet rakentaa loistava mielikuvitusmaailma. Minua ei olisi saanut kirveelläkään pois tästä altaasta ja myönnetään – ihan näin aikuisenakin se tuntui hieman vaikealta.

 

Hat & Swimsuit – H&M
Photos: Mona Salminen