Kaksi trendiä mitkä hieman huvittavat ja samalla ihastuttavat.
Huvittaa, koska molempien kanssa voi näyttää siltä kun olisi juuri shoppaillut aikuisviihdekaupassa.
Ihastuttaa, koska näiden avulla voi luoda asuun kauniita yksityiskohtia ja hieman asennetta.
Molemmat tuntuvat olevan loppu koko kaupungista. Verkkosukkahousut ovat todella kiven alla ja korsetteja on kaupassa enää jäljellä ne värit mitä kukaan ei halua.

 

 

Oletteko nähneet kuvia, missä verkkosukkahousut nostetaan farkkujen alta reippaasti kohti napaa, niin että, vatsassa on iso suikale verkkosukkaa? Verkkosukkahousut korvissa ja farkut lantiolla tuo väkisinkin itselleni viban kun olisi käynyt kiireessä vessassa, mutta unohtanut vetää housut jalkaan samalle tasolle. Näin en ehkä itse kulkisi kaupungilla, mutta silmääni miellyttää todella paljon revityistä farkuista polvien kohdalta pilkottavat verkkosukkahousut, verkkosukkikset sellaisenaan jonkun todella rennon mekon alla, tai verkkosukat matalien lenkkareiden seurana.

Korsettien kohdalla silmäni vaati selkeästi enemmän totuttelua. Trendinä kun tuntuu olevan yhdistää korsetteja – no, lähinnä ihan minkä kanssa tahansa. Mitä oudompi ja värikkäämpi pari, sen parempi. Itse olen vielä sen verran korsettitrendin alkuaskelilla, että tykkään käyttää niitä vain rentojen vaatteiden kaverina. Löysät t-paidat ja rennot kauluspaidat. Hupparitkin. Aina kuitenkin samassa sävyssä vaatteen kanssa, jottei korsetti huutaisi olemassaoloaan vyötäröllä jotenkin niin irrallisena.

 

Nämä ovat niin makuasioita, ja itsehän olen paras puhuja kun yllä olevissa kuvissa näytän juuri siltä kun yrittäisin huppu päässä krapulassa hiipiä ulos sieltä aikuisviihdekaupasta. Tämä ei siis ehkä olisi asu, millä kävelisin päivällä kaupungilla, mutta halusin kuvauttaa asun, missä on kaikki postauksen elementit samassa.
Halusin myös kirjoittaa postauksen näistä, koska olisi kiva käydä keskustelua – mitä mieltä olette joka puolella vilahtelevista verkkosukkahousuista ja vaatteiden päälle lisätyistä korseteista?

 

Paljastus:
Halusin muutama viikko sitten eräissä juhlissa rikkinäisten farkkujeni alta pilkottavan verkkosukkahousut, missä verkko olisi melko isoa. Mutta koska koko kaupungissa vallitsee verkkosukkakato (löytäisin etsimääni verkkoa luultavasti helpommin kalastuskaupasta kuin muotiputiikeista), keksin lopulta mennä Punanaamio naamiaiskauppaan 😀 Siellähän niitä oli juuri oikeassa koossa. Haha, ei ehkä nyt missään kestävämmässä ja upeimmassa mallissa, mutta hoiti asiansa juuri sinä iltana.
(Kuvassa näkyvät pienempireikäiset sukkahousut ovat KappAhlista).

 

 

Hoodie – H&M
Corset – Mango
Fishnet tights – KappAhl
Shoes – Zara
Bag – Chanel

Photos: KiraKosonen

 

Aika harvoin minulla on vaatekaapissa mitään täysin käyttämättömiä vaatteita, mutta tämä mekko oli pitkään poikkeus henkarissa. Ihan vain sen takia, että olin sen joskus nähdessäni päättänyt, että joku päivä vielä tanssahtelen sen päällä Espanjassa.

Tiedättehän niitä vaatekappaleita mille ei kovin helposti löydy käyttötarkoitusta, mutta mitä ei raaski heittää poiskaan? Sitä samaista vaatetta hypistellessä kirppariurakan edessä ja mietitään aina samoja lausahduksia ”tämä voi toimia keväällä villaneuleen kanssa, mitä jos tulevaisuudessa tulee teemabileet, missä jokaisen on oltava olla flamencotanssija, tai mitä jos lähden sittenkin vielä Espanjaan – varmasti harmittaa jos en voikaan ottaa juuri sinne sopivaa Espanjatar-mekkoa.

No, tämä kyseinen espanjatar pääsi nopeammin ulos kaapista kun osasin kuvitella.
Tai mistä sitä tietää, ehkäpä juuri siksi, että olin jo sinne haaveissani matkaamassa ja mekkokin valmiina kaapissa. Sitähän sanotaan vetävänsä puoleensa ajatuksiensa kaltaisia asioita?
Eli jos kokeilen täyttää ajatukseni ja kaappini hulahula-hameilla, olenko pian Havaijilla?

 

Okei, ehkä poikkean nyt taas hieman aiheesta. Pointtini oli kai se, että onneksi säilytin tätä mekkoa kaapissa. Yllättäen kun sainkin kutsun kivalle työreissulle Espanjaan ja ehdinpähän mekko päällä pyörähdellä Madridin keskuspuiston valoa tulvivassa kristallipalatsissa. Siellä se mielestäni vasta pääsikin oikeuksiinsa ja Kira sai vangittua siitä todella kivoja kuvia 🙂

 

 

Dress – Somedays Lovin
Shoes – Zara
Photos:
Kira Kosonen / Edit by me
Location: Palacio de Cristal / Madrid 

 

 

Sen pitää aiheuttaa jonkinlaista tunnereaktiota, olla kestävää nahkaa ja mieluiten punainen.
Noin viidennen Chanel-liikkeen kohdalla sain kyllä todeta, että melko häilyvin kriteerein lähdin Pariisiin synttärilahjaostoksille. Tätä laukkua todella sai metskata.

Vaikkakin Pariisin laukkuliikkeissä on todella helppo pitää lähes kaikesta mitä on näyteikkunoissa, halusin silti löytää vielä jotain vähän erilaista. Jos ostan itselleni jotain kallista, sen pitää myös olla sellainen mitä ihan joka kerta katsoessani ajattelen että hitsi, tämä on kiva.

 

Laukun myötä halusin juhlia tulevia syntymäpäiviäni ja halusin sen olevan laukku, joka kestää mukanani vielä monia muitakin elämäni juhlia.
Räväkkä väri ja kestävä patent nahka olivat lopulta se täydellinen valinta. Kun myyjä kantoi laukun takahuoneesta, koko porukkamme huokaisi yhteen ääneen sekalaisia vokaaleja.

Tunnereaktio, väri ja kestävä nahka check.
Hyvää syntymäpäivää Julia.

 

(Jos ihmettelette kuvauslokaatiota, niin kontrastina uutuuttaan kiiltävälle laukulle meidän mielestä Kiran remppakämppä oli tähän juuri oikea tausta :D).

 

Leather jacket – Zara
Shirt – Levis
Jeans – River Island
Bag – Chanel
Photos: Kira Kosonen

Tags: