Kenen muun mielestä 3D-tulostaminen on hämmentävin juttu ikinä? Jotenkin tähän pieneen päähän ei vain mahdu, että 3D-tulostin voi nykypäivänä printtaa vaikka mitä: koneen osia, silmälaseja, ruokaa, taidetta, vaatteita, koruja, soittimia – jopa kokonaisia taloja.

Samalla tämä koko tulostintouhu on sekä pelottavaa, mutta myös hienoa ja kiehtovaa. 3D-tulostuksen mahdollisuudet ovat esim. Lääkelaitetollisuudessa hieno juttu, sitähän hyödynnetään jo mm. kuulolaitteiden ja erilaisten proteesien valmistuksessa. Mutta mitä sitten kun ne yleistyvät kunnolla kotikäyttöön? Ei ehkä ihan vielä, mutta mitä jos voit esimerkiksi edessäsi olevasta Iittalan maljakosta valmistaa täydellisen kopion? Vaikka sata samanlaista? Kuka vastaa kaikista tekianoikeuksista? Onko tulevaisuus vain täynnä kotitulostettuja tavaroita. Autot lentävät ilmassa ja aamupala printataan tulostimella..

Okei saatoin ehkä hieman eksyä aiheesta. 3D-kotitulostus ei ole ehkä ihan vielä niin ajankohtaista, mutta alkaa huomattavasti yleistyä perinteisen käsityötaidon rinnalla.

 

Esimerkiksi Mert Otsamo yhdessä Microsoftin kanssa lähti hyödyntämään mielestäni hienosti 3D-tulostusta kankaissa ja lauantaina Berliinissä Mertin Transpicuous –mallistossa nähtiin 3D tulostuksena toteutettuja pintoja ja elementtejä. Todella upeita yksityiskohtia ja Mertille tyypillisiä puhuttelevia muotoja. Harmi, että valaistus tilaisuudessa oli haastava ja minulla oli aivan väärät kameravehkeet mukana, saadakseni tarkkoja ja valoisia kuvia, mutta tässä muutamia kuvia Mertin ensimmäisestä valmisvaatemallistosta ja eventistä.
(Päälläni myös Mertin tekemä upea jumpsuit).

 

”Tähän saakka olen suunnittelut kaiken alusta loppuun asti käsin, mutta valmisvaatemalliston toteuttamisessa kynän ja lehtiön rinnalla tarvitaan myös teknologiaa. Tyyli ja suunnitteluideologiani eivät muutu mihinkään, vaikka käytettävien menetelmien määrä kasvaa. Uudet teknologiat mahdollistavat värien ja muotojen tuomisen entistä tarkemmin ja nopeammin ympäröivästä maailmasta osaksi lopullisia luomuksia” -Mert.

 

Tags:

1. Alexander Wang t-shirt -50% HERE // 2.Over knee boots -20% HERE  // 3. Filippa K t-shirt -50% HERE // 4. NLY trend jacket -30% HERE // 5.J. Lindeberg t-shirt -30% HERE  // 6. NLY boot -20% HERE
 

1. NLY Shiny boot -50% HERE // 2.VeroModa belt -30% HERE // 3. LeSpecs sunglasses -50% HERE // 4. TopShop jeans -30% HERE // 5. By Malenie Birger keyring -30% HERE // 6. Filippa K jeans -50% HERE

 

1. Céline sunglasses -50% HERE // 2. Jacqueline De Yong knit -30% HERE // 3. NLY pants -50% HERE // 4.NLY sweat -50% HERE // 5.Ralph Lauren Espadrilles -50% HERE // 6. Alexander Wang twist tee -60% HERE

 

 

Sain käsiini nimeäni kantavan koodin.
Koodin etu on päästä tiirailemaan vasta huomenna torstaina 8.10 (klo 12.00) koko kansalle avautuvia alennussivuja ja päästä poimimaan ns. Parhaat päältä. Vielä kun kokoja on jäljellä.

Ensin ajattelin, etten ehdi edes julkaista tätä postausta. Tulin myöhään kotiin, olisi pyykit koneessa, ruoka laittamatta ja poikaystävä mitä halailla.. Mutta, jos kuitenkin ihan nopeasti kurkkaisin mitä siellä alennuksessa olisi tarjolla. Virhe! Tai toisin ajateltuna viisaasti kurkkailtu. Siellähän oli vaikka mitä!

Harvemmin löydän näin hyviä tuotteita – laadukkaita perus t-paitoja, neuleita, maihareita, housuja. Filippa K:ta, Wangia, J.Lindebergiä, Célinen lasit jne. Sivulehtiä alkoi avautua sellaista vauhtia, että päätin nopeasti ne teille vielä kollaasiksi (tai kolmeksi) koota ja jakaa tuon koodin. Jos siitä olisi jollekin iloa 🙂 

 

Eli koodilla JULIATOIVOLA pääsette kirjautumaan sisään alennussivuille TÄÄLTÄ.

(Pakko oli poimia myös omaan ostoskoriin muutama Filippa K:n ja Wangin t-paita :).

 

Tags:

 

Tunnustus: minulla on ihan liikaa takkeja.
Toteamus: mielestäni Suomen talveen ei koskaan voi ostaa liikaa takkeja.

Joka syksy sama rumba. ”Tänä vuonna en osta yhtään uutta takkia” uhoan, kunnes on aika tehdä syyssiivous. Viedään vanhoja takkeja kirppikselle ja kappas kun yhtäkkiä eteisenkaapissa roikkuukin taas muutama henkari houkuttelevan vapaana.
Kyllä tuohon nyt yksi takki vielä mahtuu. Karvatakki tai kunnon muhkea untsikka, olen aivan varma, että en pärjää yli talven ilman jompaakumpaa!
Ja siinä sitä taas ollaan ennen kuin huomaankaan. Uutta takkia henkariin ripustamassa.

Niinhän siinä kävi tälläkin kertaa.

 

 

Muita takkihimotuksia oli:

1. Rennon väljä untuvatakki. Sopisi niin hyvin kylmään arkeen. (TÄÄLTÄ*)
2. Pitkä tekoturkistakki olisi ihanan juhlava talviviikonloppuina. (TÄÄLTÄ*)
3. Kuvissa näkyvä samainen karvatakki, mutta tummanvihreänä. Meinasin ensin ostaa tämän. (TÄÄLTÄ*)
4. Muhkea laadukas jättiuntsikka olisi monien vuosien pakkaspäivien pelastaja. (TÄÄLTÄ*)
Koodilla FILTER -20% alennusta näistä kaikista (paitsi Samsoe&Samsoe takista) 25.9 asti.

 

Tarvitsisin takkihamstraajien tukiryhmää. Takkien AA-kerhoa.

 

Photos: Kriselda / Edit by me
*adlinks

Tags: