Tuli tässä mieleen, että mitä minä teille täältä enää kertoisin? Tuntuu kun olisin kirjoittanut jo kaikesta ja kuvatkin alkavat olla samanlaisia.

No, ehkä voin heittää turistioppaan hetkeksi  nurkkaan ja pälätellä teille arkisempia juttuja.
Niin kuin esimerkiksi vaikka, että eilen juotiin lounaalla liikaa viiniä, käytiin kävelyllä Water Front alueella, nähtiin hylkeitä ja minä tajusin että täällä ei tuule. Talvisin (jep, täällä ollaan menossa talvea kohti) ei kuulemma tuule juuri ollenkaan. Se on ihanaa ja minulla ainakin on kuuma.

Tänään on minun syntymäpäiväni. Täytän 26 jo. Voitteko kuvitella? Aika menee liian nopeasti. Ei minua tuo numero edes haittaa, olen todella tyytyväinen miten paljon olen tähän mennessä nähnyt ja saanut kokea.

Kaikki vanhenevat kuitenkin.

Illalla mennään ulos syömään, mutta ei tehdä mitään sen erikoisempaa. En ole koskaan tykännyt juhlia syntymäpäivääni erityisemmin. On jotenkin kammottavaa olla keskipisteenä.

Turkish airlines on mukava lentoyhtiö.
Tämän havainnoin sen pohjalta, että lensin viimeksi pitkän matkan Finnairilla ja se ei ollut niin mukava lento se. Meidän oma Finnair.

Finnair, missä pitkällä lennolla veloitettiin tyynystä ja viltistä seitsemän euroa, viihdepaketista kahdeksan ja juomista ties mitä (tutustuin valitettavasti vain konjakkipullon hintalappuun jouduttuani juomaan sitä neljä pulloa järkyttävään vatsakipuuni. Yksi 4cl pullo maksoi 6 euroa). Ystäväni sanoi että pieni vesipullokin maksoi.

Viihdepaketin tarjonta oli menolennolla melko surkea. Elokuvia enimmäkseen vuosien takaa, mutta paluulennolla onneksi asian laita oli aivan toisin päin. Katsoin Piin elämää ja Twilightin viimeisen osankin. (Okei, ehkä vika saattoi olla myös omissa elokuvamieltymyksissäni).

Ruoka oli aika pahaa ja minulta – joka olen tunnettu siitä että tykkään lentokoneruuasta – se on aika iso tuomio.
Vilttiä ja tyynyä en voinut ottaa. Ne olivat niin kulahtaneen näköiset, että olisi ollut vääryys vuokrata ne tuolla hinnalla.

Miksi tämä kaikki maksoi? Minulla ei ole mitään hajua. Olen tottunut siihen että pitkillä lennoilla saan viltin ja toisenkin ilmaiseksi, British airwaysillä hammasharjankin. Kaikissa saa katsoa vapaasti elokuvia ja juoda mitä haluaa.

Tietysti Finnairilla on hyvät (mainiot) puolensa. Minulle se merkitsee mm. erittäin turvallista lentoyhtiötä ja hyvää palvelua. Pidän Finnairista, mutta seitsemän euro viltistä en pidä.

Me lennettiin Etelä-Afrikkaan tällä kertaa siis Turkish airlinesillä. Viimeiset kaksi kertaa olen tullut tänne British airwaysilla, mikä on ihan ok, mutta nyt täytyy sanoa että Turkish airlines oli mukavuuden kannalta parempi.

Viihdetarjonta laaja ja täynnä uutuuksia. Ruoka oli valittavissa menusta kahdesta eri vaihtoehdosta, se oli hyvää ja kaikki juomat ilmaisia. Viltti oli pehmeä ja paksu ja niitä oli kaksi per henkilö! Lisäksi meille jaettiin rasiat, missä oli korvatulpat, sukat, silmälappu, hammasharja ja huulirasva.
Matkalaukutkin saivat painaa 30kg ja Istanbulin lentkentältä löytyi Victoria’s Secret.

(Tärkeitä huomioita eikö? voin kertoa niitä vielä lisää; Lentokoneen vessoissa oli kokovartalopeili ja tuoreita kukkia).

Aikamoista.

Palataan vielä kerran Etelä-Afrikkaan – ennen kuin päästään Meksikon maisemiin.
Olen tainnut kertoa teille jo kaiken oleellisen tuolta reissulta ja vähän sen vierestäkin, mutta vessatarinaa en kertonut. Vessatarina on kiva tarina. Ja benjinkin unohdin.

Juhlimme viimeistä lauantaitamme erään hotellin kattoterassibileissä. Dj soitti niin kovaa, että jyskeen kuuli varmasti vuorten taa ja pähkäilin myös että kuinkakohan hyvin kyseisen rakennuksen hotellinhuoneisiin. Terassi oli tupaten täynnä juhlakansaa, alkuillasta oli vaikea liikkua ja vessaan sai jonottaa viikon. Minä olen huono vessajonottaja ja lähdinkin jo ensimmäisen tunnin aikana etsimään reittiä toiseen vessaan. Törmäsin matkalla hotellin manageriin joka kyseli mitä etsin ja selitettäni asiani pähkäili hän hetken ratkaisua, kipaisi sitten jossain, tuli takaisin ja ojensi minulle ja Saaralle hotellihuoneen avainkortin. Manageri kertoi että alakerrassa oli tyhjiä hotellihuoneita ja voisimme käyttää niiden vessoja mielemme mukaan. Kunhan muistamme palauttaa avaimen hänelle ennen kuin lähdemme kotiin.

Ajattelin heti että onkohan tässä jokin taka-ajatus, mutta rakkoani ei suoraan sanottuna kiinnostanut. Ja ei siinä ollut. Onnellisena kipitimme omaan vessaamme pitkin iltaa kun muut tytöt viettivät iltansa siellä jonossa.  Manageri kiitti kortista kohteliaasti kun lopulta sen hänelle palautimme.  Voin rehellisesti sanoa, että tuo avainkortti pelasti iltani. (ja että haluaisin jokaisiin juhliin oman vessan kiitos).

Ja benji-hyppy tarina.
Poikaystäväni”pelkään korkeita paikkoja, en ole koskaan hypännyt benjiä”Lauri meni ja heilautti itsensä maailman korkeimmaksi mainostetulta benji sillalta alas. 216m. (suomessa korkein on 150m).

Itsehän oli pissata housuun kun jo katsoin Bloukrans siltaa – ja vielä todella pitkän etäisyyden päästä. Olin ihan pelkuri ja kateellinen.

Benji paikalla oli ruuhkaa jo ihan aamusta asti ja poikien odotellessa vuoroaan sillalla, minä ja Saara syötiin kylmää pekonia aamiaiseksi kahvilassa, mistä näkyi telkkarista reaaliajassa sillalle kun ihmiset vuoronsa perään tippuivat narunpäässä rotkoon. Ensin sieltä hypähti n. kymmenen pikkuruisen kokoista teinityttöä hymyillen kuin moinen olisi arkipäivää, tai ihan kuin olisivat hittovie pallomereen menossa. Tuli vielä enemmän pelkuri olo. Sen jälkeen paikalle pyllähti brasilialainen kaveriporukka, jotka bailaa jorasivat sellaisella sykkeellä, että teki mieli mennä niiden mukaan vaan tanssimaan ja laulamaan jotain yhteislaulua portugaliksi . – Niillä näytti olevan maailman hauskinta. Nyt tuli sellainen olo, että benjihypyt on maailman hauskimpia.

Vakuutin itselleni että ensi kerralla minäkin menen. Lauri hyppäsi hienosti, eikä kuulemma pelännyt yhtään. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Viikon päästä Meksikoon <3