MERIMIESSOLMUJA 04 loka 2016

Pelkkä meri ympärillä. Eteenpäin hitaasti purjeilla keikkuva vene. Netti ei toimi, kirja on hyvä. Lasissa limeboolia. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja minä olen löytänyt oman pesäni laivan kannen päällä nököttävästä kumiveneestä. Voiko mikään olla rentouttavampaa?

Katselin koko matkan ylpeänä poikaystävääni nostelemassa purjeita – ystäväkapteenimme oli hyvä opettaja. Minä opin  tekemään siansorkkia, paalusolmuja ja ehkä muitakin, minkä nimiä en kyllä enää muista. Opin fenderivastaavaksi ja löysin piilevän (hyödyllisen) taidon järjestellä ne isot muovipötköt pieneen tilaan penkkilaatikkoon. Vähän kuin pelaisi tetristä! Viikossa oppii kaikenlaista.

Muuten annoin miesten hoitaa ankkuroinnit ja köysien kiristelyt. Löysin oman paikkani – mistäs muualtakaan kuin keittiöstä. Pienessä keikkuvassa keittiössä oli todella rentouttava kokata. Sellainen tyttöjen hetki, ja voi vitsit miten hyviä ruokia saatiinkaan loihdittua vähäisistä vaihtoehdoista. Yllättävän nopeasti sitä heittäytyy pois oman keittiön mukavuusalueelta ja keksii vaikka minkälaisia luovia ratkaisuja, kun kaapeista löytyy lähinnä makaronia, oliiveja ja tonnikalapurkkeja.

Alkaa olla jo ikävä tuota keikkuvaa sijaiskotia. Ympäriinsä purjehtimista, poukamien luokse rantautumista. Lounashetkiä veneessä ja eri saarille öisin rantautumista.