Katselen juuri pitkää heiluvaa nosturia ja kuuntelen työmiesten meteliä aurinkotuoliltani. Ollaan takaisin Saaran luona ja viereisen talon rakennustyömiesten joululoma on selvästikin loppunut.
En tosin usko, että minua haittaisi vaikka ympärillä riehuisi sata työmiestä ja koko kaupunkia rakennettaisiin uudelleen. Päivä on niin kaunis ja olo on leppoisa.

Safarilla oli hauskaa ja jos jossain oli hiljaista niin siellä. Täydellisen äänettömyyden rikkoi vain heinäsirkkojen sirinä ja pihallamme sijaitsevan uima-altaan pumpun hurina.

Aikomuksenani on toki kertoa teille muustakin kuin heinäsirkoista, mutta en ole ehtinyt käydä vielä edes kuvia koneeltani puoliksikaan läpi ja kohta pitäneekin lähteä ostoskeskukseen hankkimaan tuliaisia kotiin.
Kai siis tulin vain kertomaan, että elossa ollaan ja pahoittelemaan jälleen pientä blogibreikkiä. Pian postaustahti tästä taas tihenee 🙂

Pahoittelen, että muutama päivä on vierähtänyt vähän kaikkialla muualla kuin koneen ääressä.
Yritetään ottaa viimeisestä viikostamme kaikki irti, aika on kulunut täällä aivan liian nopeasti.
Vielä ei ole kaipuuta kotiin, vaikka melkein kuukausi ollaan kohta jo oltu ja kotonakin odottaa kaikkea kivaa.
Kuinka kauan täällä pitää olla kun kuukausikaan ei tunnu riittävän, edes neljännellä kerralla?

 

Tällä kerralla ollaan koluttu vanhoja suosikkipaikkoja läpi, mutta myös nähty paljon uutta. Muutama päivä sitten ajeltiin mm. hieman extempore pingviinirannalle Boulders Beachille. Alue, missä muutama tuhat pingviiniä on vaappunut vapaasti vuodesta 1982 – aivan muutaman sentin päässä sinusta. Niihin ei tietenkään saa koskea, mutta yhtään he eivät sinua silti vierasta. Kääntelevät vain päätään puolelta toiselle ja tuijottavat,
Minäkin tuijotin niitä – niillä näytti olevan hauskaa! Olen varma, että ne mm. Leikkivät hippaa, halailivat ja keskustelivat syvällisiä. 

Huomenna lähdetään safarille!

Lähdettiin yksi päivä Saaran kanssa pienelle skootteriajelulle. Kierreltiin kiemurtelevia teitä ylös alas kukkuloilla minkä varrella kökötti toinen toistaan isompia taloja. Teki mieli kurkkia kaikkiin sisään ja katsoa mitä ne pitävät sisällään. Olen mm. Melko varma että Saaran naapureiden uudessa talossa on yökerho sisällä ja toisessa elokuvateatteri.

No, pidin uteliaan pääni kuitenkin porttien ulkopuolella ja tyydyin vain hidastamaan pientä ajoneuvoani niiden upeimpien kohdalla.
Lukuisia kerroksia, isoja ikkunoita, pitkiä terasseja, uima-altaita, leijonapatsaita, pylväitä, portteja, porscheja pihoilla. Mitäköhän nämä ihmiset tekevät työkseen? Mitä noin isolla talolla tekee? Viihtyisikö siellä edes? Tuli hetkeksi jopa ikävä omaa rikkinäistä sohvaa hieman ylihintaisessa vuokra-asunnossamme. Oma koti on aina paras koti. Lomakoti Etelä-Afrikassakin kyllä tosin myös kelpaisi – sitä ei voi kieltää.

Kelpaa tosin enemmän kuin hyvin “lomakodikseni” tämä Saaran ja Ryanin muumitalokin. Aloin kutsumaan tätä taloa muumitaloksi koska ovet ovat aina avoinna – tai siis visusti lukossa, mutta idea on sama jopa lukitun tuplaoven takaakin. kaikki ovat tervetulleita.

Hillopurkkien tilalla on tosin vain hyviä Etelä-Afrikkalaisia viinejä ja huuliharppu vaihdettu kitaraan, mutta vilskettä välillä riittää ja grilli on aina kuumana.

Nyt muumitalo on hieman hiljentynyt ja sitä asustaa vain meidän suomalainen viiden hengen ryhmämme. Ryan on palannut töihin ja niin on suurin osa heidän ystävistäänkin.
Meillä on onneksi edessä vielä vaikka mitä hauskaa! Viinitiloja, safaria, toivottavasti vähän varjoliitoakin. Katsotaan mitä kaikkea keritään vielä kokeilla 🙂