Viime maanantai oli kummallinen päivä. Olin todella allapäin, mutta halusin silti osallistua Giorgio Armanin uuden Sì -tuoksun lanseerausillalliselle. Kutsu oli mystinen. Se sisälsi pukukoodin, paikan ja ajan minne tulla ja pienen lauseen jostain bussimatkasta.

Ajattelin, että ilta varmasti piristäisi minua. Voi, olisinpa vain tiennyt.


Sali oli katettu kauniin valkoiseksi ja katossa roikkuivat kimaltelevat kristallit. Istahdin nimelläni merkitylle paikalle, vilkaisin pöydällä olevaa haalean vaaleanpunaista menuuta ja olin ruokaonnellinen jo etukäteen.

Enkä turhaan. Söin joka ikisen suupalan. Ihana seura, kaunis kartano ja mahtava ruoka. Mietin ettei tästä maanantai parane, mutta sitten lavalle kipusi kaksikko. Mies ja nainen, jotka lauloivat surullisia lauluja. Pupulandian Jenni kirjoittikin erittäin hyvin siitä mitä meidän hullussa pöydässämme tapahtui – itkureaktio.

Olin niin hämmentynyt omasta pillittämisestäni, että taisin ihan oikeasti järkyttyä. Kappaleita laulettiin kolme ja kyyneliä valui niin paljon, että olisi voinut melkein vaikka luulla minun suihkuttaneen koko hajuvesipullon vahingossa silmääni. Heti kun musiikki loppui pystyin keräämään itseni kasaan ja nauramaan hiljaa tilanteelle, mutta oli se outoa. Mitä ihmettä tapahtui?

En vieläkään tiedä, mutta kiivettyämme takaisin bussiin olo oli tosiaan oudolla tapaa piristynyt. Haistelin uutta Si -tuoksua ranteessani. Se oli voimakas, mutta pehmeä, hieman vaniljaan vivahtava ja makeampi kuin omat tuoksuni, mutta päätin, että pidän siitä.

Tags:

Nyt ompi tapahtunut jotain eriskummallista. Viime viikolla kävin Bowssa, mutta perus ”lisätään vähän kultaisia raitoja” lisäksi otin pidennykset.

Jep. Lisää aitoutta tähän päähän. Minulla olikin todella ristiriitaiset fiilikset asian suhteen. Onhan täällä paksu ja pitkä tukka omastakin takaa ja ylpeänä olen aina kaikille kertonut kysyttäessä että ei, ei ole pidennyksiä. No nyt on ja yllätyksekseni tykkään niistä vähän liikaa.

Kokemustahan minulla pidennyksistä ei ole hiuskarvan vertaa, mutta järkeilin että niiden kanssa säästäisin ehkä aikaa ja tukkaani.

Minulla oli kolme syytä kummalliseen touhuuni.
1. Omat latvani muistuttavat risumetsää missä on juuri riehunut iso metsäpalo.
2. Oletan, että kaikilla menee hermo kun aina laitan hiuksiani niin kauan.
3. En jaksa Afrikassa missä kaikilla on vähän liiankin rento surffimeininki juosta rullat päässä ja fööni kädessä koko ajan.

Ja olin oikeassa. Pidennykset on ollut päässä nyt reilun viikon ja hiukset näyttävät joka päivä aikalailla hyviltä, ilman että teen niille oikein mitään. Omani kun joutui jatkuvasti suoristusraudan väliin, lämpörullan ympärille, föönin puhallettavaksi ja hiuslakan tukehduttamaksi, jotta sain ne näyttämään edes vähän siltä miltä halusin.

Minulle sanottiin, että pidennyksissä kiharat kestävät hieman pidempään. Minusta ne kestävät ikuisesti! Saatan olla kihartanut raudalla hieman latvoja ja ne ovat nätin taipuisat vielä kahden päivänkin jälkeen.

Tietysti nämä vaativat hyvää hoitoa ja takkuuntuvatkin helposti, mutta plussia on enemmän kuin miinuksia. Ajattelin pitäväni vain Afrikan reissun ajan, mutta katsotaan miten koukutun.

Bowssa ensin kirkastettiin vähän omaa (jo keltaista) tukkaani ja värjättiin juurikasvu. Sen jälkeen Milla teippasi näppärästi yhden puntin verran 60cm pituista tukkaa kahdessa eri sävyssä päähäni. Väri sulautui omaani todella hyvin, mutta pituuttahan oli tietysti tuossa 60cm aivan liikaa ja leikattiin sitä sitten vielä lyhyemmäksi. Lopputulos oli paljon parempi mitä odotin. Olin aivan tajuttoman innoissani enkä malttanut kaupungilla pyöriessäni olla perus tuijottamatta jokaisesta heijastavasta pinnasta uusia kutrejani.

Mitäs mieltä te olette? Ero tuossa ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä kun on aika huikea, jos latvoja katsoo.

Tags: