KAPKAUPUNGIN KYNSISSÄ + kilpailu 29 kesä 2016
Yksi paljain jaloin, toinen sandaaleissa, kolmas mokkanilkkureissa ja neljäs lenkkareissa.
Kuva mikä on piirtynyt mieleeni eräältä Kapkaupungin lomapäivältä. Olimme kauppareissulla ja kenkävalintamme kai kertoo kaiken. Kapkaupungissa voi pukeutua vähän millä fiiliksellä tahansa.
Universaalisti Cape Town. Kaupunki, missä yhdistyy boheemi värikäs rantaelämä ja suurkaupungin vilkkaus. Tepastele sitten korkkareissa tai paljain jaloin. Rullaa skeittilaudalla eteenpäin, aja autolla vuoriteitä, tai sukella surffilaudalla aaltoihin.
Iltaisin taivas värjäytyy lähes poikkeuksetta punaiseksi auringonlaskusta, samalla kun sininen meri jatkuu horisonttiin asti kimaltelevana ja vuoret seisovat jylhänä taustalla.
Miten saisin tuotua palan tätä Helsinkiin ja miksi?
Yhteistyössä Mavalan kanssa sain haasteen valita First Class kynsilakkakokoelmasta minulle mieluisimman värin. Lakat on nimetty eri kaupunkien mukaan ja valitsemansa lakan ympärille rakennetaan kaupunkinimeä henkivä tyylipostaus.
Millä tuurilla kuudesta vaihtoehdosta juuri lempikaupunkini Cape Town oli mukana ja miten kiva on tehdä kampanja juuri Mavalan kanssa. Ensimmäinen koskaan ostamani kynsilakka kun oli Mavalan vaaleanpunainen lakka. Se oli vuosia suosikkini ja sen myötä olen pysynyt uskollisena Mavalalaisena, varsinkin mitä tulee kynsien hoitotuotteisiin. Hoitoöljyt ja kynsinauhavoiteet ovat vakiovarustusta kylpyhuoneessa. Suosikkituotteena kynsilakanpoistoainetta sisältävä huopakynä, millä voi kätevästi siistiä kynnet jos lakka on mennyt yli kynsien, ja useinhan se menee. Kuten meni myös tämän kirkkaanpunaisen Cape Town lakan kanssa, mutta lopputuloksesta tuli siisti pienellä huopakynätaialla.
Kapkaupungin ylväitä vuorimaisemia on hieman vaikea lavastaa kauniin lättänän suomineidon maisemakuvaan, mutta meri taustalla, aurinko taivaalla, skeitti jakojen alla ja kimonon helman kietoutuessa paljaiden säärien ympärille tuntui kuitenkin hetken ihan Afrikalta.
KILPAILU
Kurkkaa myös muut kynsilakkakaupungit ja tyylit näistä blogeista ja äänestä suosikkityyliäsi!
Mukana meitä on:
Nelliinan vaatehuone + Cortina & Tahiti
Tyyliä metästämässä + Fiji
Minä + Cape Town
Eli siis neljä eri kaupunki ja tyyliä. Yksi minulta, yksi tyyliä metsästämässä blogistilta ja kaksi Nelliinalta.
Osallistua voi kaikissa kolmessa blogissa kommentoimalla postausta ja kertomalla suosikkisi, ja jättämällä yhteistiedot. Voittajatyylin äänestäneiden kesken arvotaan pääpalkintona Tukholman risteily 2 hengelle Silja Linen Commodore-luokassa tai Junior Suitessa la-to lähdöillä (pl. syyslomat ja juhlapyhät). Lahjakortti on voimassa 15.8.-31.12.2016. Lisänä 100 € arvolahjakortti Tallink Siljan palveluihin. Arvo yhteensä 900 €
Tämän lisäksi kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Mavalan tuotepalkintoja 20 kpl.
Kilpailuun voi osallistua 24.7 asti
Yhteistyössä Mavala*
Photos: Janita Autio / Edit by me
Kimono Odd Molly // Playsuit Odd Molly // Shoes Zalando Iconics // Sunglasses RayBan // Bag Cubus