SIMPUKANKERÄÄJÄ

Swimwear – H&M
 

Kun Gili Menon minisaarella oltiin päästy yli päivän pulmasta; osallistuako iltapäivän joogatunnille, vaiko viettäisikö tunnin Balilaisessa hieronnassa, jäi loppupäivän ainoaksi aktiviteetiksi keräillä simpukoita rannalta ja jatkaa Gilikissojen rantaelämän toljottamista.

Tulin tulokseen, että saarella elävillä kissoilla oli niin sanotusti kissan päivät. Miettikää nyt, kokonainen ranta hiekkalaatikkona! Siellä ne kauniisti kaivoi kuopan tarpeilleen ja taputteli papanansa lopulta yhtä keskittyneesti peittoon kun lapsi hiekkakakkunsa pihalaatikolla.
Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku soi mielessäni kun seurasin touhua vähän kauempana ja mietin että siellä me turistit tavallaan tepastellaan kikkareita täynnä olevassa kissanhiekassa.

 

Gilikissat näyttävät hyvinvoivilta, niillä on oudot töpöhännät ja ne ovat maailman kesyimpiä. Olit sitten ravintolassa, terassilla tai rannalla, oli kissa (tai muutama) penkkisi alla, hypännyt kehräämään syliisi tai maukumassa jalkasi juurella.

Kissat olivat niin suloisia, että olisi tehnyt ottaa yksi kotiin mukaan. En tosin olisi raaskinut riistää niiltä niiden rantaelämää, joten sen sijaan tyydyttiin keräilemään niitä simpukoita sen verran iso pussillinen, että varmaan jokunen rapukin tuli simpukkaan piiloutuneena vahingossa mukana.

Kotona piti hieraista pariin otteeseen silmiä kun poikaystäväni innostui askartelemaan keräämistämme simpukoista tuulikelloa. Siitä tuli niin hieno!

 

Tags:
4 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet kyllä niin kuuma kisu että huhuh! Kun vertaa nykyisiä Balin biksukuvia aiempiin niin on kiva huomata, miten olet saanut lisää pyöreitä muotoja, ja nyt tarkoitan siis nimenomaan lihaksia 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha 😀 <3 Kiitos ja juu myönnetään – joskus olen ollut kyllä vähän liian luikero (vaikka tosin söin aina hyvin!).

      Nykyään treenaamisen myötä on tullut kivasti luiden ympärille vähän jotain muutakin 🙂 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin kaunis kroppa sinulla!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos ihana <3

Post A Comment