SENTOSA

Viimeinen päivä Singaporessa oli kuuma ja aurinkoinen. Saimme viettää osan siitä Sentosa saarella, mikä oli kuin hyppy eri maahan. Todellisuudessa olimme vain viidentoista minuutin matkan päässä keskustata. Paikassa, missä palmut hulmusivat aurinkotuolien yllä, merivesi oli lämmintä ja hiekka vaaleaa ja sileää.
Olisin halunnut vaihtaa bikinit päälle, ostaa kylmän kookosdrinkin ja lösähtää lepäilemään palmun alle, mutta sain tyytyä vain pikaisesti kastelemaan jalkojani rantavedessä.

Sentosa oli muutenkin kuin iso huvipuistohiekkalaatikko! Ehkä hieman keinotekoinen paikka, mutta vain jos sen niin tahtoo katsoa. Oli hiekka sitten tuotu ties mistä Havaijilta asti, turisteja paljon ja hinnatkin korkeammalla, niin ei kai se niin kamalaa ole. Minä ainakin tykkäsin kaupungin vilinän jälkeen kävellä rantahiekalla ja olisin mielelläni jäänyt tutkailemaan saarelta löytyviä hotelleja, ravintoloita, kasinoa, akvaariota, golf-ratoja tai käynyt vaikka Universal Studiosissa, mutta meillä ei ollut valitettavasti aikaa kuin pienelle huvitteluhetkelle. Tai no, ajamaan mielestäni aivan liian hitaasti ja liian lyhyen mäen alas lugeilla, minkä jälkeen ajoimme kiltisti kypärät päässä segwayllä pienen polun ympäri. Kaikkialla varoiteltiin että ei saa kaahata ja pitää olla kiltisti. Ihan kuin joku olisi heristänyt sormea sisäiselle lapselleni, mutta se olisi halunnut vain näyttää kieltä takaisin ja kaahata kovinta vauhtia kaikkia kierroksia vähintään kolme. Tottelevaisen tyynesti tietysti käyttäydyin, jopa silloin kun kiikuimme korkealla skydrive penkeillä ja teki mieli kiljua. Tai no ei nyt ihan, mutta kyllä uusi tuttavuuteni, aikuisiän korkeanpaikankammo katseli taas alas aika kauhistunein silmin. 

No Comments
  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo kypäräpää kuva sai minut kovin hyvälle tuulelle. Ihana Julia! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 haha

  • Nolo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vali vali vali.. jokaisesta reissupostauksestasi tuntuu löytyvän jotain sanomista. :/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Minä menin Singaporeen näkemään ja kokemaan erilaisia juttuja, tarkoituksena kirjoittaa reissusta omia fiiliksiä (positiivisia ja negatiivisia). Tarkoitus ei ole ollut missään vaiheessa valittaa ja todella hyvillämielin näitä olenkin postaillut ja vielä paremmilla mielin itse reissussa ollut.

  • Camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniin näköinen paikka! 🙂 Tuolla täytyy ehdottomasti käydä, kun helmikuussa suuntaan Singaporeen!

    http://camillan-live-love-learn.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Suosittelen kyllä 🙂 Ihanaa reissua!

  • Isse
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia ja tällä hetkellä lähtisin vaikka heti tollaselle rannalle pois täältä suomen synkkyydestä! 🙁 Oot tosi kaikissa kuvissa ja tykkään, kun sulla on myös tällaisia ”tilannekuvia” eikä vain sellasia poseerauskuvia mitä joka paikasta pursuaa!:D

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos paljon 🙂 Tilannekuvat on aina parhaita. Harmi, että niitä on vaan aika vaikea saada käsiinsä 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kivat lomakuvat

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos

  • Erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia. Singapore on kyllä vahvana vaihtoehtona häämatkakohteeksi parin vuoden päästä. Täytyy muutenkin sanoa, että blogisi on ihan mahtava. Annat itsestäsi todella aidon kuvan ja maustat postauksiasi sopivasti huumorilla ja ironialla, mutta onnistut silti olemaan uskottava. Ja ruokapostauksesi ovat taivaallisia 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla, isot kiitokset! 🙂
      Singapore on kyllä kiva maa ja kipusi jopa yhdeksi suosikeistani näin nopeasti.

  • Reetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo viimenen kuva sai minut niin iloiselle tuulelle!! ihana julia<3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa <3 kiitos.

  • Annika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sovit väreiltäs jotenkin niin ihanasti tonne rannalle 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, kiitos (:

  • Polvinaama
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia, mutta en pystynyt keskittymään niihin oikein kunnolla, kun jäin vain miettimään tuota ekaa kuvaa heti sen nähtyäni! Näyttää musta ihan nimittäin siltä että polvessasi olisi naama! :O Kuulostaa lievästi sanottuna oudolta, ja mietinkin, että kehtaanko edes laittaa tätä kommenttia, mutta kun en muuta pystyy ajattelemaan…:D:D Nimim. Ehkäpä maailman oudoin huumorintaju 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahha, ei se mitään. Joku on joskus sanonut, että polveni muistuttaa Jeesuksen päätä!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi onpa upean näköistä!
    Mulla on ollu vähän ikävä sun juttuja. Mulla tais mennä tämä sun blogin muutto jotenki ohi tai olen muuten vain höpsö etten tajunnut miten tää toimii. Mutta onneksi asia on nyt korjattu ja voin taas lukea juttujasi.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ikävä! Kiva <3

  • outi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen samaa mieltä kanssasi Sentosan saaresta: keinotekoinen paikka ja kalliita huvituksia, joita saa koittaa vain kerran ostamallani lipulla tai ajaa vain 500m metriä (segway), huoh… Hiukan tuli huijattu olo. Akvaario oli tosin ihan kiva 🙂

Post A Comment