SE HIMPUTIN OTSATUKKA 23 tammi

Kuinka moni saksi itselleen ala-asteella otsatukan?
Sitä jotenkin kuvitteli, että vähän kun tosta kynsisaksilla nappasee, niin näyttää pian joltain Tuhkimolta, mutta kappas kummaa, kun prinsessakampauksen sijaan saikin otsaansa kynityn joka suuntaan sojottavan pullasutia muistuttavan harjan.

Kasa pinnejä päälaella ja pipo syvällä päässä tukkaa kasvatettiin, mutta järkeä ei. Ei nimittäin mennyt kauaakaan kun otsatukasta haaveiltiin uudestaan ja jostain kumman syystä Fiskarsin keittiösakset ja omat kätöset näyttivät jälleen ihan päteviltä suorittamaan otsatukan leikkuuta.
..ei tullut taaskaan Tuhkimoa, ei. Tuli Niiskuneiti sähköiskun saaneena.

Sitä sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta minun kohdallani se taisin oikein upottaa otsatukkatraumat johonkin kimaltelevaan glitterkultaan, nimittäin muutama kuukausi sitten, ihan hetken mielijohteesta näin jälleen kerran itseni upeana otsatukkaisena naisena. Mielikuvasta innostuneena ei ollut aikaa odotella kampaajan vapautumista – mitä turhia, olihan minulla netti apuna! YouTube on pullollaan otsatukan leikkausvideoita ja sellainen taustalla pyörien, oli tällä uunolla jälleen omat sakset kourassa ja pian jätti tuppo hiuksia lavuaarissa.  

Ainiin unohdinko mainita, tämä kaikki tapahtui päivää ennen isoja kuvauksia?

Siinä oli maskeeraajalla (joka onneksi sattui myös olemaan kampaaja) naurussa pitelemistä, ja ennen kuin ehdin edes Niiskuneiti sanoa, oli meikkaajalla sakset kourassa. Voitteko kuvitella, otsatukkani oli ENSIMMÄISTÄ kertaa koskaan ammattilaisen saksittavana ja jollain ihmeen taikavoimilla lopputulos näytti ensimmäistä kertaa myös ihan kivalta.

Oi, miten tyytyväisenä kurkinkaan tuon kuvauspäivän otsatukkani alta!
..kunnes se ensimmäisen pesun jälkeen heittäytyi niin hankalaksi, että sudin sen vain sivuun ja annoin laiskuuttani olla.

Opittiinko tästä?
Ei. Päinvastoin! Tuo yksi päivä riitti erittäin hyvin syyksi antaa itseni kuvitella, että otsatukka voi kuitenkin onnistua! Siksipä nyt jälleen kerran istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin ja vaikka Maija teki Folkissa aivan loistavaa duunia ja opetti selkeästi miten toimia suihkun jälkeen tämän otsaharjani kanssa, on nyt kyllä pakko sanoa, että en vain hemmetti soikoon silti tätä pehkoani tajua.

Otsani pyörre ja hiusteni luonnonkihara osaa koetella sen verran hermoja ja hiustenlaittotaitoja, etten vain löydä aikaa tai kärsivällisyyttä näpertää puoliaamua peilin edessä hiki (ja ne muutama hiuskarva) otsalla.
Olisihan se otsis niin kiva, mutta samperi sentään, myönnetään nyt julkisesti, että ei me olla tuon otsatukan kanssa oikein niin hyviä kavereita kun haluaisin olla.

Mites siellä? Onnellisempia otsatukkatarinoita? 

(Huom postauksen kuvissa otsatukka kampaajan laittamana :D)

EDIT: sain teiltä ihanasti neuvoja ja niksejä ja niitä tänään testanneena on otsatukka tänään ollut ihanan OJENNUKSESSA <3
Haha, vielä on siis otsatukkatoivoa! Kiitos kaikille vinkeistä 🙂