Run, Julia RUN!


 

Saanko esitellä Julia ”Forrest Gump” Toivolan! En ehkä kasvata partaa ja juokse yksin pitkin tyynenmeren ja Atlantin rantoja, mutta aion juosta läpi koko kevään ja kesän Adidas runners Helsinki -tiimimme kanssa.
Tästä tulee hauskaa. Kiitos vain koko Addujengille etukäteen siitä että potkitte minua lenkkareillanne persuksille ja lenkille.
 

Kuulun Loopin Jekku Berglundin tiimiin, missä meitä kompuroi lenkkipoluilla lisäkseni mm. Kira Kosonen ja Annika O, sekä muutamia muita jekun ystäviä. Tavoitteena on tosiaan juosta syyskuussa 10 kilometrin Midnight Run. Fiilikset ovat ilon –ja kauhunsekaiset. Rakastan käydä lenkeillä, mutta juoksen aina yksin. Ihan omissa maailmoissani. Varmaan vähän erilaista on nyt kymmenen kilometrin joukkojuoksussa!

Mutta toisaalta ryhmätekemisessä on oma energiansa. Päästiin sen makuun viime viikolla Tukholmassa Adidas Runners Nordic kick-off –tapahtumassa.
En ole ennen nähnyt niin montaa naista samassa paikassa ja vielä samoissa vaatteissa! Aikamoinen naisenergia oli katossa ja vielä sopivasti naistenpäivänä. Tapahtumassa meidät jaettiin neljään eri tiimiin ja jokainen tiimi vuorollaan kävi vetämässä juoksumatolla Hiit-treenin ohjaajien opastuksella ja live dj:n säestyksellä. Olen juuri sopivasti treenannut vastaavia hiittejä viimeiset 3kk ja vaikka ne ovatkin lempitreenini tällä hetkellä, ei omat yksin tehdyt treenini vetäneet mitenkään vertoja tällaiselle ryhmätunnille. Tuntui, että olisin voinut juosta koko treenin triplana.  Sen verran hauskaa se oli.

 

// May I present Julia "Forrest Gump" Toivola! I may not grow beard and run alone along the Pacific and the Atlantic beaches, but I'm going to run through the whole spring and summer with Adidas runners team.
I am in Jekku Berglund’s team and we are going to run 10 mile Midnight Run in September. This is going to be so much fun!

Last week we went Adidas Runners Nordic kick-off event in Stockholm. I always train alone, so it was fun to see how much more energy you can get when you are training in a group! It was so much fun that I just wanted to keep running even though I was exhausted.

 

Photos: Fabian Wester

Tags:
No Comments

Post A Comment