RIVIERA – Nellyjuhlat

 

Terveiset jostain Saksan yläpuolelta. Istun tällä hetkellä lentokoneessa hieman haikeana siitä, että piti näin pian jättää taakse Ranskan kaunis Riviera. Onneksi sentään sain olla täällä koko viikonlopun 🙂 Instagramiani seuraavat ehkä huomasivatkin että päätin tosiaan jäädä tänne vielä vähän ekstra-ajaksi Nellyjuhlien jälkeen jotta saisin vähän pidempään nauttia auringosta ja Etelä-ranskan tunnelmasta.

Mutta palataan siihen omassa postauksessa, fiilistellään hetken kuvien kautta näitä nellyjuhlien upeita maisemia.

 

 

Viime minuuteille asti salassa pidetty juhlapaikkamme sijaitsi vuoren huipulla. Palais Bulles! 1975 vuonna rakennettu kartano, jonka vaatesuunnittelija Pierre Cardin osti 1900-luvulla loma-asunnokseen. Talon kuplamainen ulkonäkö muistutti minua vähän mustekalan lonkeron imukupeista 😀 Kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä jättimäinen rakennelma, mutta samalla kaikessa eriskummallisuudessaan niin huikea. Talon sisällä oli 10 makuuhuonetta mitä oudoimmilla pyöreillä yksityiskohdilla varustettuna. Talon hobittimaisiin onkaloihin eksyi ihan Liisa ihmemaassa tasolla, mutta pihalta avartuikin sitten niin kaunis maisema, että olisi tehnyt mieli kaataa lasi täyteen roseeta, istua alas ja vain hiljaa horisonttiin tuijotella. (Täältä lisää kuvia talosta)
.. tosin tällä kertaa hiljainen horisonttituijottelu sai toista kertaa odotella, nimittäin näissä juhlissa 200 vierasta tanssi täysiä ympäriinsä samalla kun roseelasit heiluivat vain ilmassa.

 

Enpä ole oikeasti ennen nähnyt lounastilaisuutta, missä ei malta edes pokebowlia haarukoida kun tekisi mieli vain tanssia. Paikalla oli hauska bändi soittamassa ja he kiersivät pöytä kerrallaan kannustamassa ihmisiä nostamaan ahterinsa tuolita ja joraamaan antaumuksella. Mitä villimmin sen parempi. Tällainen bändi olisi hauska hääjuhlissa. Ei nimittäin oikeasti mennyt kauaa kun kaikki tytöt ja pojat eri maista tanssivat ympäri salia, osa pöydillä ja tuoleilla, heilutellen lautasliinoja ilmassa ja lauloivat bändin mukana.

 

Iltajuhla vietettiin samaisessa lokaatiossa. Syötiin, naurettiin ja tanssittiin. Dj oli sen verran hyvä, että kaikki vain heiluivat tuoleillaan samaan aikaan kun yrittivät syödä illallista. Kun pääsimme takaisin ihanaan yöpaikkaamme Martinez hotellille rojahdimme sänkyyn niin väsyneinä, ettei ehditty edes hyvää yötä sanoa.
Kun seuraavana aamuna heräsin ja raahauduin aamiaisen jälkeen hotellin rannalle nauttimaan auringosta oli suupielet ihan korvissa.

 

Kiitos Nelly.com hauskoista juhlista 🙂

 

 

Pants & wrap top -Nelly here
Shoes – Nelly (here)

 

Photos of me: Kira Kosonen

Tags:
16 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mieletön!!! Mä olen viettänyt paljon aikaa Cote Azurilla mutten tiennyt tälläisen elokuvallisen paikan olemassaolosta mitään. Ihana erikoisuudessaan. 😍

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Älä 😀 Siis niin hauska talo! Oli niin kiva päästä käymään täällä <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia ja sinä ja kiva kun jaat nopeasti postaukset!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Näistä maisemista oli vaikea saada huonoja kuvia 🙂 

      Kiitos <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Teillä muotibloggareilla on parhaat ja övereimmät matkat! 👌🥂🙌

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kaikkea on kyllä tullut nähtyä <3 Todella kiitollinen näistä kokemuksista 🙂 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Juulia,
    olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, kiitos että jaat tunnelmat niin nopeasti että me muutkin päästään fiilistelemään. Se on varmaan mitä Nellyllikin arvostaa. Jos järjestää jotain noin huimaa, että se pääsee myös postauksiin.
    Yhteistöitä ajatellen todella kiitollista.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla tällaista palautetta, kiitos 🙂 Pitänee pyrkiä jatkossakin olemaan siis nopea <3

  • Vierailija
    Posted at 10:25h, 07 toukokuun Vastaa

    Ihan mieletön!!! Mä olen viettänyt paljon aikaa Cote Azurilla mutten tiennyt tälläisen elokuvallisen paikan olemassaolosta mitään. Ihana erikoisuudessaan. 😍

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:01h, 07 toukokuun Vastaa

      Älä 😀 Siis niin hauska talo! Oli niin kiva päästä käymään täällä <3

  • Vierailija
    Posted at 18:21h, 07 toukokuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia ja sinä ja kiva kun jaat nopeasti postaukset!

    • JULIA Toivola
      Posted at 14:26h, 08 toukokuun Vastaa

      Näistä maisemista oli vaikea saada huonoja kuvia 🙂

      Kiitos <3

  • Vierailija
    Posted at 20:37h, 07 toukokuun Vastaa

    Teillä muotibloggareilla on parhaat ja övereimmät matkat! 👌🥂🙌

    • JULIA Toivola
      Posted at 14:27h, 08 toukokuun Vastaa

      Kaikkea on kyllä tullut nähtyä <3 Todella kiitollinen näistä kokemuksista 🙂

  • Vierailija
    Posted at 12:23h, 09 toukokuun Vastaa

    Hei Juulia,
    olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, kiitos että jaat tunnelmat niin nopeasti että me muutkin päästään fiilistelemään. Se on varmaan mitä Nellyllikin arvostaa. Jos järjestää jotain noin huimaa, että se pääsee myös postauksiin.
    Yhteistöitä ajatellen todella kiitollista.

    • JULIA Toivola
      Posted at 13:34h, 09 toukokuun Vastaa

      Ihana kuulla tällaista palautetta, kiitos 🙂 Pitänee pyrkiä jatkossakin olemaan siis nopea <3

Post A Comment