PMS-palloja ilmassa

 

 

Aurinkoista viikonloppua luvassa, kattoterassilla on ilmapalloja, aamupalaksi kuppikakkuja ja joku tanssahtelee hymyssä suin kuvissa vaaleanpunaisessa hameessa.
Silti jos rehellisiä ollaan – tekisi mieli lähinnä seinää potkaista ja olla koko maailmaa peiton alla piilossa.

Mielialalleni ensin keksimäni syyt: se aika kuukaudesta, stressipalloani pyörittää liian monta keskeneräistä prokkista, en ole ehtinyt urheilla ja olen niin vanha, etten oikeasti varmaan vieläkään ole selvinnyt vapusta. Ärsyttää myös kun en tiedä mikä ärsyttää, mutta tiedän ettei saisi ärsyttää. On aurinkoa ja ilmapalloja ja kaikki hyvin valtakunnassa.

 

Eilen sohvalla selailin netistä jälleen kerran erilaisia mindfulness –kirjoja. Teen sitä aina (tähän aikaan kuukaudesta) kun kiukuttaa. Ajattelen, että jos luen viisaita elämänohjeita, kaikki huolet kaikkoaa ja tilalle leijailee pelkkää hattaraa.
Sitten alavatsaa kouraisee ja muistan. En tarvitse kirjalta elämänohjeita. Mitä minun pitäisi oikeasti lukea on artikkeleja PMS-oiereista ja myöntää, että kärsin nykyään todella oudosta mielialavaihteluista kuukautisten takia ja ehkä pitäisi vain hyväksyä asia – ja syödä pala suklaata.

Olen aika varma, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin joita kerran kuukaudessa kiukuttaa, väsyttää, masentaa, turvottaa, särkee, tekee mieli makeaa, ei halua jutella kenenkään kanssa, näyttää mielestään röllipeikolta, tiputtelee tavaroita, nukkuu huonosti ja käyttäytyy kuin alter ego olisi maahinen tuonelasta?

 

Sainpahan tämänkin sanottua 😀 Alkuperäinen suunnitelmani ei tosiaan ollut kirjoittaa kokonaista postausta kuukautisista, mutta tuntui tyhmältä jakaa iloisia kuvia ilmapalloista, kun sisälläni möyrivän hormonimörököllin tekisi mieli jokainen niistä puhkaista. Ja pakko myöntää – tuli paljon parempi olo. Terapeuttista. 🙂

 

 

T-shirt – Tommy Hilfiger
Leather jacket – Zara
Skirt – BikBok Balance (HERE*)
Shoes – Dr.Martens (HERE*)
Sunglasses – Celine
Photos: Kira Kosonen / Edit by me

 

31 Comments
  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Allekirjoitan joka sanan tässä postauksessa 😀 samoja fiiliksiä ollut täällä koko viikon. You are not alone sista 🙂 Kyllä tämä naisenmieli aina jaksaa yllättää. 😀 mutta tiedän myös että ohimenevää, joten reippaalla mielellä eteenpäin 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep 😀 Naisenmieli todella jaksaa yllättää. Joka kuukausi sama juttu 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä yksi joka samaistuu tilanteeseesi paremmin kuin hyvin! Kaikki on tosi jees, mutta vatsaan sattuu ja kiukuttaa ilman syytä… Kaikesta huolimatta ihanaa viikonloppua sinulle upeus! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa viikonloppua myös sinne <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää on vähön henkilökohtanen kysymys mutta noista mielialan vaihteluista tuli mieleen että käytätkö hormonaalista ehkäisyä? Itse olen aloittamassa, pidin monta vuotta taukoa. Mietin että ois kiva lukea tästä vaikka postauksessa! Tsemppiä pms-päiviin! (Tuttua myös täällä) ☺☺

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En käytä, mutta olen kyllä kokeillut aikoinaan vähän kaikkea. Hormonaalinen ehkäisy ei sovi minulle ollenkaan ja koen hieman pelottavaksi sen kuinka paljon niillä on sivuvaikutuksia. 🙂

      • sanniiiiiis
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Multa loppui PMS:t melkein kokonaan kun jätin pois hormonaalisen ehkäisyn! Siis joinain kuukausina voi vaikka yksi näppy tulla, ja yhtenä päivänä itkettää, mutta se on siinä. Hormoniehkäisyn aikaan PMS:t kesti yli viikon ennen menkkoja ja olo oli ihan järkyttävä 🙁

        • Vierailija
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Mitä ehkäisymuotoa nyt sitten käytätte? Itse olen loukussa hormonaalisen kanssa ja haluaisin kovasti vaihtaa pois!

          • JULIA Toivola
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Kuparikierukkaa, mutta on siinäkin huonot puolensa. Tuplaa mm. kuukautiset ja kivut, eikä sitä laiteta naisille joilla kuukautiskipuja (itselläni ei ole ennen ollut niin siksi sain). Tulisipa jokin uusi hormoniton, helppo ja kivuton vaihtoehto 😀 Vaihtaisin heti!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sultalan tulee tänne koko ajan uusia postauksia! Muistaakseni viimeksi olen lukenut blogiasi n. vuosi sitten. En tiedä olenko oikeassa mutta tuntuu että kirjoitat nykyään ainakin kaksi kertaa enemmän postauksia. Ja kaikki tosi mielenkiintoisia ja niihin on panostettu tosi paljon! 🙂 Nyt jään kyllä seuraamaan taas!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Heei, ihana kuulla <3 <3

      Minulla oli joskus sellainen aika, että usein päivittäminen tuntui hankalalta, mutta nyt ihan päinvastaiset fiilikset ja tekisi mieli kirjoitella koko aika 😀

      Kiitos paljon kivasta palautteesta ja olisi tosi kiva jos jäisit taa seurailemaan <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä nykyään kanssa aikamoinen PMS -mörkö kyläilee kuukausittain. Pinna on kireä kuin viulunkieli ja KAIKKI ärsyttää, mm. kadulla tai kassajonossa edellä hidastelevat mummot. 😂 Muutoin kyllä mummoista pidän.

    Myös levottomat yöt, kipeät tissit jne. ovat tuttuja. Tuntuu että nämä oireet vain pahenevat iän myötä (nyt 31v.) Myös lapsen saaminen tuntuu pahentaneen PMS – oireita. Mutta silti… Naiseus on ihanaa!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah JEP! Jonottaminen on oikeasti yllättävän kamalaa 😀 JA yöt ihan kreisejä. Outoja unia ja hikoiluttaa. Voi meitä naisia! Luin juuri, että oireet ovat pahimmillaan 30-40v :/ No, kyllä me tästä selvitään 😀

      Ihanaa viikonloppua sinne <3 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oletko kokeillut Macaa? Tasapainoittaa hormoneita ja sitä kautta pms-oireita. Tosi pahanmakuista mutta auttaa.
    Terv. entinen hormoonihirviö

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ainiin MACA !!! Muistan joskus lukeneeni sen hyödyistä tähän, mutta unohtanut kokonaan! Minulla on vielä Macaa kaapissa, eli ei muuta kun tupla-annos smoothieeseen. Kiitos superpaljon muistutuksesta <3

  • Mia K.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi!

    Oireita lievittää tosi tehokkaasti: helokkiöljykapselit Efamol / Kalanmaksaöljy ( itse otan pullosta, ja lusikalla suuhun, ei nielaista vaan Omppumehua päälle, purskutetaan pienesti ja nielaisu! Ei maistu pahalle). / oliiviöljyä sellaisenaan n 2-3 rkl, jokaisella oma määränsä / siveydenpuu-uutetta Vitex i herbistä!

    Itsellä häipyi kokonaan oireet näillä!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oi, näistä en ole ennen kuullutkaan! Superhyviä vinkkejä! Te olette kyllä ihan parhaita 🙂 Iso kiitos <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3 <3 <3

  • Kiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan rehellinen postaus! Tuttuja fiiliksiä. Onneks ne aina muutamassa päivässä helpottaa. 🙂

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/ala-laihduta-kesa

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos 🙂 Olen niin fiiliksissä että tähän postaukseen tuli paljon kommentteja, vinkkejä ja palautetta. Ihan parasta blogissa saada vertaistukea ja neuvoja muilta! 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana ja niin totuudenmukainen postaus! Aina ei elämä ole pelkkää hattaraa ja kimalletta. Tämä sai hymyn huulille vaikkakin on ”se aika kuusta” 😀 olet mahtava!! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa että tykkäsit <3 Kiitos 🙂

      Blogit ovat niin täynnä kimalletta, että pitäisi minunkin useamminkin poiketa siltä polulta 😀

  • Pinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy sanoa et IHANA asu!! Wau <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa, että sanoit! <3 KIITOS <3

  • Marikaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli niin mielenkiintoinen, ja erikoinen, aihe että olisin voinut lukea enemmänkin haha :’D vaikka siis ihan normipäivä juttu kaikille naisille! Mutta kiva kun kirjoitit, todella rohkeaa avautua aiheesta 🙂 olen seurannut blogiasi melkein alkuajoiltasi asti enkä tule kyllä lopettamaan, niin huipputyyppi olet!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahah, no tästä saisi kyllä helposti uuden kerran kuukaudessa tulevan juttusarjan 😀 PMS-postaus osa 350549 voisin vain valittaa ja kiukutella rauhassa aina yhden postauksen ajan. Ihan parasta 😀 <3

      Ihanaa että olet ollut alkuajoista asti melkein mukana! Hullua, mutta niin siistiä <3 Kiitos 🙂 🙂 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voin täysin astua saappaisiisi. PMS-vaivat on inhottavia kyllä ja se aika kuukaudesta varsinkin. Hyvä että asiasta kirjoitetaan! 🙂 <3

    Täytyy vaan keksiä silloin jotain itselle mukavaa tekemistä ja ajattelemista niin ehkä selviää. 

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pitäisi kyllä kirjoittaa enemmän niin nuo kaksilahkeiset ei pitäisi meitä ihan hulluna 😀 Joku ”naisten PMS-opas miehille” olisi hyvä 😀

      Ja haha mielekkään tekemisen lisäksi tuntuu että tähän aikaa kuukaudesta minut pitäisi vain heittää yksikseni jonnekin autiolle saarelle 😀

  • Mrs T
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuttua juttua, mä oon kerran kuussa niiin kyllästynyt elämääni ja huono kaikessa ja mieskin on ihan väärä.

    Sitten muistan et ”Ai niin..” 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      HAHAHA <3 😀 JEP!! Viimeksi ihan tosissani ajattelin että lopetan kaikki työni ja muutan joogaretriittiin loppuelämäksekseni 😀

Post A Comment