Pipo tai velho 12 helmi

Eräs päivä joskus kaksi kuukautta sitten Kampin Accessorize –liikkeessä tuijottelin viininpunaista myssykkää.
Ajattelin että se on todella ylihintainen. Melkein hurjat kolmekymmentä euroa! Siis hm:stähän noita saisi tuolla rahalla jo kolme ja vaikka sukkapaketinkin päälle. Enkä minä edes käytä pipoja. Ja niin minä lähdin pois.

Kunnes puolen tunnin päästä marssin takaisin ja riuhtaisin pipon kassalle vihoissani. Anteeksi vain kassaneidille tympeä olemukseni, mutta kuka ei-pipoja-käyttävä aikuinen ihminen antaa pipon puhua itsensä parkkihallista asti takaisin kauppaan tuhlaamaan sen kolmekymmentä euroa pipoon minkä tulevasta käytöistä ei ole minkäännäköisiä takuita. Muita kuin se, että melkein kuulin pipon puhuvan minulle etten voisi elää ilman sitä.

No enhän minä voinutkaan. Se on pelastanut jo kymmenet huonot hiuspäivät, kiiltävät otsat ja paleltuneet korvat.
Paras piponi. (ja siinä on myös söpö tupsu, mutta sitä ei näy).

Mummini joskus kertoi minulle, että iso-iso-iso-isäni Aleksanteri oli jonkin sortin kylävelho. (ja tämä tarinahan on tosi). Sellainen joka osasi parantaa ihmisiä ja löytää niiden hukkuneita tavaroita.

Minä pienenä olin aivan varma että lahja on kaukaiselta sukupolvelta periytynyt juuri minulle. Halusin olla kovasti erikoinen ja mielikuvitustakin riitti. (Osasin edelleenkin mielestäni puhua eläimille. Hevosille ja porsaille eritoten). Aina kun jokin tavara – oli se sitten kynä taikka kenkä – oli kadoksissa, niin minä pienessä päässäni yritin päästä toiseen ulottuvuuteen ja tietää missä se on.
En kylläkään koskaan tiennyt ja sitten kyllästyin.

Nyt alan epäillä että tavarat ehkä sittenkin puhuvat minulle. Vain ne omani, ne mitä minun pitää ostaa.
Eikö olisi maailman paras tekosyy shoppailulle?

Pipo & hanskat – Accessorize
Paita, sormukset & housut – BikBok
Nahkatakki – Zara
Laukku – Marc Jacobs
Kengät – Jeffrey Campbell