Perjantaipullo

Täällä on kyllä ollut mielenkiintoiset säät taas vaihteeksi. Celsiusasteet saattavat heitellä +16 yhtäkkiä +30 ja toisinpäin. Nyt on ollut muutama päivä viileämpää, mutta viikonloppua kohden taas hellettä. Lauantaina ajattelimme ehkä lähteä päiväfestareille. Jos oikein käsitin festarit pidetään strutsifarmilla? Sinne on menossa kuulemma kaikki ja siellä on soittamassa kuulemma hyvät dj:t ja kaikki.
Strutsifarmilla.

Tämä on ihme paikka tämä CapeTown.

Eilen käytiin Saaran uudella työpaikalla. Upea toimistorakennus, missä kahvilassa oli paremman näköistä purtavaa kuin ravintoloissa. Katselin työntekijöiden rentoa meininkiä ja ihmettelin systeemiä, miten he aina saapuessaan ja lähtiessään painoivat sormensa sormenjälkitunnistimeen.
Taitaa olla kellokortit ihan menneen talven lumia täällä.

Saara kertoi, että joka perjantai työpäivän päätteeksi työntekijöille jaetaan muutama tunti ilmaista alkohlia. Niinkuin kevennyksenä työviikon päätteeksi.

Emme me edes baarissa työskennellessäni saaneet mitään tuollaista 😀 Tai edes perjantaipulloa. Saatteko te?
No, ehkä nuorempana se olisikin ollut hauskempi juttu.

No Comments
  • Jenni Marina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maksaako Cape Townissa asunto tai talo paljon? Ja minkälaiset hinnat siellä on tavaroilla yleensäkin?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En tiedä tarkkoja asuntojen summia, mutta paljon halvempaa kuin suomessa. Sähkö taas on melko kallista. Ruoka ja tavarat halvempia, mutta niin on sitten palkatkin pienempiä.

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi että, toimisikohan meidän alalla tuo sama niin että aina työputken jälkeen saisi pari tuntia ilmaista hoitoa, ja lääkkeitä 🙂

  • j
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Me saadaan töissä lauantaipullot kun loppusiivouksia tehdään 😀 Noinkin pieni asia piristää kyllä paljon!

  • sofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä on aina töissä perjantaisin perjantai-viinit, tai vuoden ajasta riippuen terästetyt glögit tai minttukaakaot. Voin kertoa että varsinkin kaamoksen keskellä lämmittää että saa pienen paukun ennen kuin lähtee tarpomaan tuiskussa kotia kohti! 🙂 Tälläinen pitäisi olla useimmillakin, koska kaikki aina lähipiirissä ihastelee tapaa. 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oi, terästetty glögi talvella työillan päätteeksi ei kyllä kuulosta hullummalta ollenkaan <3

  • Sude
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun entisellä työpaikalla ravintolapäällikkö jakeli avokätisesti henkilökunnalle synttäri-, perjantai- ja työvuoronpäättymispulloja ja -drinksuja. Saikin sitten aika nopeesti potkut kun omistajat sai tietää 😀
    Eipä taida Suomessa anniskelulaki moista sallia 🙂

  • emmery
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä Kööpenhaminassa (ja Tanskassa ylipäätään) on tapana kanssa et joka perjantai työpaikka tarjoaa perjantaidrinkit toimistolla 🙂 ja perjantaisin työpäivät yleensä loppuu aikasemmin eli siinä 2-3 aikaan jotta kaikki työntekijät + pomot sun muut voi chillailla yhdessä ja korkata bisset! 😀 Tosin täällä saa juoda kaljaa lounaankin kanssa töissä että…

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Propsit Tanskalle siis 🙂 ei kuulosta hullummalta 😀

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kuulostaa mahtavalta paikalta toi cape town :DDD

  • S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No on kyllä vähän eri meininki kuin täällä Suomessa. 😀

  • Gepa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllähän Suomessakin on jo monessa paikassa käytössä tommoset ”sormenjälkikellokortit” 🙂 Ihan kätevät sinällään, että sormi on ainakin aina mukana eikä tarvii ettiä jotain läpyskää laukusta. Joka paikassa noi tunnistimet ei aina vaan toimi ja se on aika raivostuttavaa.

    Mutta ahhh.. toi paikka kuulostaa kokoajan vaan paremmalta!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mietinkin että varmaan meilläkin on jo, mutta ei ole tullut pyörittyä hirveästi toisten työpaikoilla niin ei tiedä nykyajan toimistorakennuksien menoa 😀

  • Manna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upean näköinen paikka! 🙂 Kyselisin sellaista, että miten oot saanut noin upean rusketuksen? 🙂 Onko sulla luonnostaan noin ihana iho/rusketutko helposti vai käytätkö esim. jotain itseruskettavia? 🙂 Itse olen tosi kalpea, joten olisi kyllä ihan kiva saada vähän väriä iholle, varsinkin kevään juhlia ajatellen. 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Valitettavasti ei ole antaa mitään vinkkejä 🙁 Oma ihoni on pienestä pitäen ollut suomalaiseksi melko tumma ja todella helposti ruskettuva.

  • Sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnea Aussie Blog Award voittajalle!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos hurjasti <3

  • Mirre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia! Koko ajan tuntuu enemmän ja enemmän silti, että tuolla on pakko päästä ainakin kerran elämässä käymään. Voin kuvitella, kuinka olisin ihan ihmeissäni siitä kauneudesta, mikä siellä vallitsee.:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Sanoinkin Saaralle juuri eilen, että mulla tulee niskat kipeäksi täällä kun toljottelen vaan vuoria koko ajan 😀

  • Tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei!
    Tää kysymys ei nyt liity tähän postaukseen mut ootko koskaan valkassu sun hampaita millään tavalla? Ja mitä mieltä yleensäkki oot hampaiden valkaisemisesta?
    Sit vielä semmonen kysymys et millon julkaiset bilbok-arvonnan voittajat? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olen itse asiassa jo arponutkin voittajat, mutta en ole saanut aikaiseksi julkaista niitä täällä blogissa. Eli ihan lähipäivinä tulossa 🙂

      Olen kerran aikoja sitten valkaissut hampaani ja yleensä ottaen hampaiden valkaisu on mielestäni ihan ok, kuhan ei mene liian valkoiseksi. Tai jos nyt välttämättä haluaa sellaisen lunnottoman hohtavan rivin, niin en minä sitäkään kyllä tuomitse. Uudestaan en varmaan jaksaisi valkaista omani, kun on lunnostaankin jo melko valkoiset.

  • !!!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Julia haluan sanoa isot onnittelut Aussie Blog awards voitosta! Niin ansaittu! nimimerkillä blogisi on ehdottomasti suomen paras <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olen maailman kiitollisin 🙂

  • Veera Einola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun Afrikka-kuva on muuttunut täysin sun bloggauksien myötä! Ihana maa tai ainakin Cape town. 😉 Oletko muualla Afrikassa matkustanut?

    t. Veera

    veeraeinolanelamaa.blogspot.com

Post A Comment