YLLÄTTÄJÄ: pakastealtaan Vegepops -puikko

Kaupallinen yhteistyö Apetit Vegepops*

 

Söin eilen elokuvissa pitkästä aikaa irtokarkkeja ja jäätelöä. Ei siinä siis suinkaan mitään pahaa ole, mutta pitkästä aikaa minun vatsalleni oli.
Mässäilyn jälkeinen paha olo yllätti aika totaalisesti tämän leffavieraan ja vielä illalla mennessäni nukkumaan olo oli niin tukala, että mietin varmaan sadannen kerran, että oliko se nyt tämän arvoista?

 

Monet teistä varmasti muistaakin miten alkuvuodesta otettiin kaveriporukalla treenihaaste vastaan ja sen myötä myös laitettiin ruokavalio hieman uusiksi. Perusterveellinen ja kasvispainoitteinen ruokavalio on kulkenut kanssani jo pitkään, mutta nyt koitin ensimmäistä kertaa olla pidempää jaksoa ilman mm. Valkoista sokeria.
 

 

Melko nopeasti sitä oppi valitsemaan kaupassa ruuista niitä terveellisimpiä versioita, välttämään mm. piilosokerisia kastikkeita ja ruokkimaan kolottavaa sokerihammasta uusilla ideoilla. Olo oli kieltämättä sen verran mahtava että päätin jatkaa mahdollisimman sokerittomalla linjalla myös jatkossa.

Onneksi tämä on tehty nykypäivänä helpommaksi. Esim. jäätelöhimon iskiessä kaupan pakastealtaasta löytyy nykyään aika maukkaita ja vähäsokerisia vaihtoehtoja. Niistä virkistävänä uutuutena suosikkini Apetit Vegepops! Maistuu ihan mehujäälle, mutta onkin kotimaisia vihanneksia ja hedelmää jäädytettynä puikon muotoon. Mikä parasta puikko ei sisällä lisättyä sokeria, eikä makeutusaineita, vaan Vegepops –puikkojen makeus tulee hedelmien ja vihannesten omasta hedelmäsokerista.
Tämä kasvis-hedelmäjää on vegaaninen ja gluteeniton ja se sopii mainiosti monenlaisiin tilanteisiin. Apetit Vegepops –puikoissa on käytetty vain vastuuviljeltyjä kasviksia suomalaisilta tiloilta ja itse puikot on valmistettu Hämeenlinnan kupeessa Turengin jäätelötehtaalla. Voisiko oikeastaan olla hauskempaa tapaa nauttia osa päivän kasvisannoksista?

Makuvaihtoehtoja on kolme: Mango-porkkana, punajuuri-mansikka ja ananas-keltainen porkkana – mistä suosikkini on ehdottomasti pehmeän raikas mango-porkkana.

 

Enpä olisi uskonut sanovani tätä mutta Kesä 2017 taitaa kohdallani näyttää vegejäätelökesältä.
Onko Vegepops teille jo tuttu? 🙂

2 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos vinkistä , ei ole popsit tuttuja, laitetaan kokeiluun!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jee, kiva jos oli hyötyä postauksesta 🙂

Post A Comment