PÄIVÄ 18 – karanteenin jälkeen

 

» Karanteenini on ohi, mutta kaikki on silti ihan samanlaista.

» Kävelen kadulla ja huomaan pidättäväni hengitystä vastaantulevan kohdalla.

» Kaupassa tartun ostoskoriin ihan uudella tekniikalla – pujottamalla korin kyynertaipeeseen siihen miltei koskematta.

» Hymyilen kun kassajonossa jonotetaan turvavälien kanssa.

» Luen, että Helsingin sosiaali- ja terveystoimien johtaja ehdottaa alkoholinmyynnin lopettamista. 

» Yllätyn kun mietin heti, että kannattaako nyt kuitenkin käydä varmuuden vuoksi Alkossa – vaikka juuri sanoin miehelleni että koitan vältellä satunnaisia punaviinilasillisia.

 

 

 

» Naksautan niskani totaaliseen jumiin kotipilateksen parissa.

» En pysty kääntämään päätä miltei kahteen päivään.

» Kun parannun, tanssin ympäri asuntoa ja ärsytän Aleksia.

» Pidän oman kokkausliven Instagramissa.

» Unohdan maustaa kanan ja palohälytin rupeaa soimaan. Olen silti onnellinen, että sain annoksen valmiiksi, enkä polttanut koko taloa. 

» Katsotaan Tiger King -dokumenttisarjaaa ja hoetaan ”mitä hittoa mä just näin”  kilpaa Aleksin kanssa.

 

 

» Odotan uutta tilaamaamme imuria enemmän kuin mitään muuta.

» Laitan karvatakin ja normaalit vaatteet ulos ja hävettää. Vainoharhaisesti mietin kaikkien katsovan, että mihin juhliin tuokin on menossa. 

» Juon ihan liikaa kahvia.

» Ikävöin mökkisaunaan.

» Kylpyhuoneemme käsisaippua ei ole koskaan tyhjentynyt näin nopeaa vauhtia.

 

(Kuvat: Etelä-Afrikka, Paarl LaBellaVita 2019)

 

» Mietin, kuinka harvoin olen pessyt käsiäni oikeaoppisesti ja kunnolla ennen tätä virusta.

» Himoitsen erilaisia lakukarkkeja. 

» Tiputan hiuspantani vessanpönttöön siivotessa.

» Herään joka aamu viimeistään 06 ilman herätyskelloa ja tajuan nukkuneeni todella hyviä yöunia.

» Tajuan myös, että karanteenioloissa on ollut positiivisia vaikutuksia. Tietynlainen työstressi ja suorittaminen on miltei kokonaan poissa. 

 

Miten teillä on sujunut siellä?

 

Tags:
10 Comments
  • Emma Forss
    Posted at 18:14h, 29 maaliskuun Vastaa

    Oi miten ihanasti kirjoitettu postaus! Monta todella hyvää ajatusta! En ihan hengitystä pidätä kun kävelen ihmisen ohi mutta kyllä mä vähän mietin eri tavalla. Huomaa sen ihmisen eri tavalla kun ennen.

    Täällä on menny ihan hyvin vielä. Päiväkodissa kun olen töissä niin olen ollut aika vähän silleen täysin kotona mutta nyt on ens viikko vapaa niin voin olla enemmän kotona. Ehkä tämä tilanne nyt alkaa iskee eri tavalla.

    • julia
      Posted at 19:15h, 30 maaliskuun Vastaa

      Kiitos, ihana kun sanoit noin ☺️

      Ja tsemppiä paljon sinne päiväkotityöhön. Varmasti hieman erilaista myös siellä nyt näinä vaikeina aikoina.
      Koita myös nauttia lomastasi, varmasti oikein ansaittu viikko 😊🙏🏼

  • Mmuksu
    Posted at 19:25h, 29 maaliskuun Vastaa

    Ihana tietää, että joku muukin pidättää hengitystä muita kohdatessa. 😀

    • julia
      Posted at 19:13h, 30 maaliskuun Vastaa

      haha, jep 😂 Outo uusi tapa!

  • Maria
    Posted at 11:59h, 30 maaliskuun Vastaa

    Wow mitä kuvia! Harvoin kommentoin, mutta nyt oli pakko. Ajattelin ensin että kuvat on teidänkotoa, mutta olikin reissulta. 🙂

    • julia
      Posted at 19:13h, 30 maaliskuun Vastaa

      Olisikin meidän kotoa ☺️
      Ihana tunnelma oli tuolla, oli kyllä helppoa saada kivoja kuvia ❤️

  • Nessa
    Posted at 17:01h, 30 maaliskuun Vastaa

    Melko hyvin myös, olen osannut levätä eri tavalla. 🙂

    • julia
      Posted at 19:12h, 30 maaliskuun Vastaa

      Mukava kuulla 🙂

  • Sanna
    Posted at 12:31h, 31 maaliskuun Vastaa

    Mäkin pidätän hengitystäni jonkun ohi kulkiessani! Etenkin meinaan saada slaagin jos joku tupakoi ja joudun kulkemaan sen keuhkoista tulevan röökisavun läpi. Yääääh…..

    Kiitos kivasta postauksesta!

    • julia
      Posted at 17:18h, 31 maaliskuun Vastaa

      haha, tuo on kyllä myös paha 😀

      Ja hei, kiitos kun luet 😍

Post A Comment