Heräsin tänään klo 6.30 siihen, että oli todella kuuma. Aurinko paistoi suoraan silmiin ja peitto tuntui siltä kun olisi maannut viiden paksun maton alla. Oli niin tukala olo, että kömmin mattojeni alta suoraan parvekkeen sohvalle viilentymään.
Parveke ei riittänyt, vaan rupesi jumalattomasti tekemään mieli jääkylmää pirtelöä.
Tungin pääni tietysti pakastimeen jäätelöpurkin löytämisen toivossa, mutta ei siellä mitään jäätelöä ollut,
ainoastaan joku pussi pakastehedelmiä- trooppisia. Sai kelvata.
Turkkilaisen jogurtin jämät ja loraus jääteetä, niin unelmapirtelöni oli valmis.

 

 

 

Ei se pahaa ollut, itseasiassa tosi hyvää siihen asti kunnes tajusin trooppisen hedelmäpussin sisältäneen kiiviä. Minähän olen edelleenkin omasta mielestäni kiiville allerginen.
Nyt kurkkua kutittaa ja on edelleen kuuma, tekisi mieli hypätä kanavaan

 

 

Ihan vaan koska se näyttää niin houkuttelevalta viileältä.

Ennen kuin joku luulee, että minulla on kuumia aaltoja, tai olen tulossa hulluksi, niin voin kertoa että tämä myös saattaa johtua siitä, että join eilen muutaman oluen (ja jekun) erään ravintolan terassikauden avajaisissa.
Melkein aina jos olen edellisenä iltana juonut, herään aikaisin ja haluan pirtelöä.  Mieluiten hyppäisin myös uima-altaaseen, mutta se ei aina ole mahdollista.

Nyt mennään pahasti asiasta kukkaruukkuun jos mietitään, että tämä on ns.muotiblogi, missä nyt jaarittelen krapulasta (ei minulla oikeasti ole krapulaa, join vain muutaman) mutta haluaisin iha hirveästi uteliaisuuttani tietää:
Mitä teidän tekee aamulla eniten mieli, jos edellinen ilta on venynyt hieman liian pitkäksi?

 

Olen jo pidemmän aikaa (tai no, siitä lähtien kun ensimmäisen kannettavani ostin) etsinyt nättiä läppärilaukkua. Joko ne maksavat maltaita, ovat väärän kokoisia, tai yksinkertaisesti rumia.
Kyllä rupesi vähän naurattamaan kun tänään törmäsin unelma tietokonelaukkuuni GinaTricotissa?
Voi elämä.
 

 

Värivaihtoehtoina oli myös beige.

 

 

Kätevät taskut johdoille ja piuhille..

 

 

Okei, laukku on omalle koneelleni (14 tuuman) hieman liian iso, mutta ei häiritsevästi.

 

 

Hintaakin oli vain 19,95€

Löysin myös suosikkihousujeni shortsiversion! Kokoa 36 ei ollut enää jäljellä, joten piti tyytyä 34. Ei tässä ainakaan pienemmäksi enää mennä, mutta ehkä ne venyvät käytössä? 😀

 

 

 

 

 

 

Tässä vaiheessa olisin ollut jo täysin valmis menemään kassalle, mutta silmiini piti osua vielä rautalankapanta (ei voi vastustaa) ja kivoja sormuksia.

 

 

 

 

 

 
Aika tyytyväinen olen löytöihini. Eikä tarvitse kannettaavaa enää alepan muovikassissa kuljettaa. 
(okei, en kanna alepan muovikasseissa mitään, mutta melkein jotain sellaista).
 
Mistä tulikin mieleeni! Luin MeNaisista, että H&M:stä saa n. 7eurolla pieneen pussiin taitettavat balleriinat! Mahtuvat pikkulaukkuun ja baari-illan päätteeksi, kun olisi aika hoiperrella tappokorkkareissa kotiin, voi ne sieltä pussistaan tyytyväisyydestä hykerrellen kaivaa esiin ja sujauttaa jalkaansa. 
Pussissa lukee vielä "walk home shoe" aika hyvä veto h&m:ltä. kiitos!
 
Omistaako joku jo nämä kännikengät?
 
 
 
 

Ja niin edelleen.
Oli tosi raskasta viettää koko päivä auringossa hyvässä seurassa.
Parvekkeella loikoillessani Yanna soitti olevansa koffarissa. Lampsin (ajoin autolla) sinne ja parkeerasin runkoni mukavan isolle viltille Yannan seuraksi vielä muutamaksi tunniksi.
 

 

 

 

 

 

Saaran kanssa sovitut salitreffit pelastivat minut totaaliselta laiskuuden tieltä ja sain jotenkin kummasti herätettyäni itseni aurinkokoomasta urheilemaan.
Mahtavien ja todella hikisien treenien jälkeen maistui palautusjuomana kalja siltasen terassilla, ennen kuin menin nukkumaan päikkärit ja lähdin muutamaksi tunniksi töihin.

Tähän loppuun vielä ihan erikoiskiitokset Saaralle kaikenmaailman kakuista!
Kannattaa (tai ei kannata, jos ei tykkää pakkopullasta) omistaa ystävä joka kiikuttaa sinulle töistä läjäpäin herkullisia kakkuja! Oi, että mä olen täynnä ja onnellinen 🙂