Bongasin kesäkuun Trendistä sivun nyörikoruista:

Jostain syystä fiilikseni tästä ei ollut mitään "hirttoköysi kaulassa"-kamaa, vaan pidin siitä.
Rupesin etsimään kodistamme köyttä, mutta taloutemme on todella huonosti varustautunut sillä rintamalla.
Löysin vain tämän.

 

 

Köyhän sinisen narunpätkän. Mutta jos on pakko saada köysi kaulaan niin se on sitten pakko.
Mitä seuraavaksi? Nauloista tehdyt korvikset, hyppynaru-kaulakoru? Anyone?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on ollut kiire.
Paikkakunnasta ja näköjään maastakin toiseen juostaan, kuin päättömät hirvet ja olen ihan pihalla.
Juuri saavuttiin tyttöjen kanssa Hangosta Helsinkiin ja kohta lähtee lento Prahaan (sain tietää eilen lähteväni tälle matkalle). Prahassa pojat ovatkin olleet jo perjantaista lähtien ja me tullaan nyt reippaina tyttöinä perässä.

Se Hanko.

Tarkoitus olisi kotiutua takaisin Suomeen jo keskiviikkona, mutta jos viimeistään silloin minusta ei ole kuulunut mitään, saatan olla omaksunut Tsekkiläisen olutkulttuurin liiankin hyvin ja jättäytynyt paikanpäälle perustamaan omaa panimoa tai ties mitä.
Tjenare.

Nyt on syntynyt viha-rakkaussuhde tätä laukkua kohtaan.
Kivahan se on edelleen, mutta muuntautuu typerännäköiseksi siinä vaiheessa, kun sisälle laittaa vähääkään enemmän tavaraa.
Kaiken sisällä olevan kun pitäisi olla litteää ja mieluiten neliskanttista. Tätä ei ole mm. kamera, ylipaksu lompakkoni, meikkilaukku, vasara jne. (Oikeasti minua kiusattiin koulussa laittamalla salaa reppuuni päivän päätteeksi vasaroita, kiviä, raamattuja. Huomasin ne aina vasta kotona/harrastuksissa. Lopulta kyllästyin ja päätin laittaa vasarat itse valmiiksi reppuuni).
Silloinkin, kun saan sen suht litteäksi, olo on kuin postelijoonilla. Asiaa ei helpottanut nähdä laukku odotetussa -50% alennuksessa.
 

Olemme jälleen kerran viettäneet aikaa Engelinaukiolla, tietysti noudattaen tuttua- salaatit four seasonsista ja puistoon- kaavaa.
Ranskalaisilla jäbillä on ollut kiire kesän myötä, sen huomaa. Lasagne ja salaatit vetää kansaa, kuin poro rekeä.
Olin kerran rohkea ja vaihdoin tutun lasagnen vartaisiin. Ei hyvä, ei.

 

 

 

 

 

 

 

Maussa ei ollut mitään vikaa, mutta koostumuksessa kyllä. Tai sitten purukalustoni on todella tehotonta.
Minuuttien jauhamisen jälkeen vartaan liha kun ei näyttänyt minkäänlaisia hajoamisen merkkejä. Loppupeleissä nielaiset ison klönön, mitä lie lihaa olikaan ja meinaat tukehtua. Joka kerta. Silti söin kaiken.

 

 

 

 

 

 

Olipas mielenkiintoinen sisältö postauksellani tänään. Totuus on se, että oikeasti en ole tehnyt juurikaan mitään mainittavan arvoista, joten näillä hömpötyksillä nyt mennään.
Hauskaa lauantaita!