Kenkälahja 11 heinä 2011
Eräänä päivänä löysin Kampin Spirit Storesta Bronxin mitä ihanimmat kiilakorkokengät.
Tuijotin niitä luultavasti reilun viiden minuutin ajan ja mietin miten mahtavasti ne palvelisivat elämääni, jos vain olisivat minun.
Hintaa oli alennettu sadasta eurosta kuuteenkymmeneen euroon ja tämä oli viimeinen pari kokoa 37.
Tuijotin vielä toiset viisi minuuttia ja kävelin pois.
Kotona en tietenkään saanut asiaa pois mielestäni koska a. kiilakorot ovat mukavia b. Bronxin kengät ovat todella hyviä c. ne olivat kuitenkin alennuksessa ja d. luultavasti en koskaan näkisi niitä enää.
Seuraavana päivänä löysin pöydältä 60euroa ja lapun missä luki romanttisesti pelkästään "kengät"- vähän niinkuin käskynä.
Ehkä olin ihan ohimennen saattanut edellisenä päivänä mainita uusista unelmakengistäni joita en raaskinut ostaa, mutta eihän ne miehet näitä juttuja koskaan tosissaan kuuntele. Ei näköjään niin.
Asian ongelma oli se, että olen maailman huonoin ihminen ottamaan lahjoja vastaan (varsinkin miehiltä). Suutun jos joku baarissa haluaa tarjota drinkkini ja koen suurta epämukavuuden tunnetta jos ravintolassa laskua ei saa laittaa puoliksi.
Tämän asian pitäisi kyllä olla perillä tuolla ukkelilla ja tempaus olikin niin outo, että luulin sitä tietysti vitsiksi. Tarkistettuani, että raha oli oikeaa, eikä lapun toisella puolella lukenut "hää hä, HUIJASIN, senkin urpo" aloin tajuta tilanteen vakavuuden. Joudun nyt ensimmäistä kertaa elämässäni ehkä ostamaan miehen rahoilla kengät.
Inttäessäni vielä vastaan, minulle kerrottiin, että joko ostat ne kengät tai käyt kaupassa ostamassa ruokaa. Lauri oli lähdössä ulkomaille, enkä minä nyt mitään ruokaa tarvitse, joten myin periaatteeni kengille ja ostin ne.
Näillä on talsittu siitä asti ja ne ovat mukavimmat kengät mitä olen ehkä koskaan ikinä omistanut.
Sen pituinen se.