Olipas outo yhdistelmä; maksimekko ja lenkkarit. No, kun olen mukavuudenhaluinen ja nilkkoja paleli.
Olen kärsinyt neljä päivää aivan mielettömästä treenin jälkeisestä lihaskivusta. Tällaista olotilaa itselleni en ole saanut treenattua melkein kahteen vuoteen ja kaikki vain yhden shape-tunnin syytä.
Shape mitä kuvailtiin satsin sivuilla helpoksi ja aloittelijoille sopivaksi lihaskuntotunniksi.
Tarkoitukseni olikin siis vetää kevyt torstai illan pikatreeni, ei mikään "haluan halvaantua"-rääkki.

En tiedä mikä kuntonatsi ohjaaja kohdalleni sattui, mutta jo lämmitelyjen aikana silmissä sumeni ja päässä pyöri. Ajattelin ettei tästä voi seurata mitään hyvää, eikä siitä seurannutkaan. Ohjaaja huusi koko ajan, että seuraavassa liikkeessä sun koko kroppa huutaa lopeta, en jaksa, mutta sinähän jaksat ja sinähän teet! ja niin minä tein.

Shape on nyt hetken boikotissa.
 

 

 

Tags:

Löysin sen vihreän takin ja mistäs ihmeestä, no Seppälästä! Jo on aikoihin eletty. Tämä uniikkien vaatekappaleiden metsästäminen sujuu tosi hyvin!

Joku päivä vielä kaivelen pelastusarmejan kirpputorilta kaikkea kivaa, liimailen niihin tarroja ja olen tosi erilainen.
Sitä aikaa odotellessa nautin ylihinnoitellusta massatuotannosta.
 

 

 

 

Sitäpaitsi minusta minun kuuluu jälleen kerran vielä hetki kapinoida steineroppeja vastaan. En siis tee mitään itse! hahaa, kyllä meidän 30-luvulle jämähtänyt luomuluokanopettajamme tiputtaisi nyt viimeisetkin hiukset päästään jos näkisi kulutukseni synnit.
Tämäkin on siis jälleen kerran niiden kaikkien itse tehtyjen kirjojen, sulkakynällä kirjoitettujen sivujen, rukilla poljettujen lankakerien ja mehiläisvahasta velettujen kynttilöiden syytä.

Tai vain huonoa huumoriani.

 

Tags:

Matoyllätyksellisestä illallisesta lisää.

Muutama vuosi taaksepäin olisin voinut elää pelkillä uuniperunoilla. Melkein elinkin- söin niitä kuin leipää.
Jossain vaiheessa perunat jäi unholaan, mutta nyt valmistin niitä taas. Nostalgiaa.

Tein perunoille kasvistäytteen. Mielestäni onnistuin aika hyvin, vaikka liikuttiinkin vierailla vesillä- ennen tungin perunat täyteen perus tonnikala, lohi, tai kanatäytettä.
 

Ensin pesin maailman multaisimma rosamundat kauniin punaisiksi. Pistelin niihin haarukalla reikiä ja esikypsensin mikrossa 10min ennen kuin laitoin ne 225 asteiseen uuniin n.puoleksi tunniksi, millä välin tein kasvistäytteen.

 

 

 Varustauduin täytteeseen munakoisolla, kesäkurpitsalla, kirsikkatomaateilla, salottisipulilla ja paprikalla.
Ruskistin pilkottuja vihanneksia pannulla öljyssä ja lisäsin mukaan puserretun valkosipulinkynnen.

 

 

 

 

 

Sekoitin kulhossa kastikkeen kermaviilistä, valkosipulituorejuustosta ja uudesta valion maustetusta makea&tulinen rahkasta- mitä laitoin vain hieman, koska sörsseli oli oikeasti yllättävän tulista.
Mukaan vielä silpottua persiljaa, suolaa, pippuria, sitruunanmehua, öljyä ja sokeria.
Sitten sekoitin kastikkeen kasvisten joukkoon ja annoin hautua hetken. Lopuksi vähän fetajuustoa päälle.

 

 

 

Kypsiin perunoihin tein ristin muotoisen viillon ja painoin perunaa kasaan päistä, saaden näin enemmän "tilaa" täytteille (ja voille, mitä voisin syödä perunan kanssa paketillisen, ei ihan mikään terveellisin vaihtoehto, mutta kerrankos nyt sitä).

Älkää muuten välittäkö kuvissa olevista piirakoista. Yritin jäljitellä jotain typerää pirkkapiiras-reseptiä, mutta lopputulos oli aika karmiva, joten leikitään ettei piiraita koskaan ollut olemassakaan.

 

 

 

 

 

Ja nyt kun kerran pääsin taas uuniperunoiden makuun, minähän söin niitä sen muutaman päivän.
Eilen lisäsin kasvistäytteeseen hieman savustettua lohta ja se vasta aikamoinen kombinaatio olikin.
Liian hyvää.