Ulkona on harmaata ja välillä sataa taukoamatta. Vielä kun lisää siihen tuulen, niin tuntuu kun sataisi sivuttain. Sivusadetta ja jättimäisiä lätäköitä. Olen hyppinyt tuolla kiireisenä ja huppu päässä, mutta onneksi on näitä asukuvia Viron maasta, mitkä saa tuurata syyssateiden ajan nyt hetken.

Oltiin sunnuntaina katsomassa Finlandia-talolla Charlie Murphyä. Juuri sitä Eddie Murphyn stand up- koomikko veljeä. Ennen pääesiintyjää oli kaksi lämppäriä, Andre Wickström ja Amerikan vahvistus FreezLuv. Pako myöntää, että tuona koko puolitoistatuntisen setin aikana nauroin eniten FreezLuville. Charliekin oli hyvä, mutta esitys oli liian pitkä ja minähän en tunnetusti jaksa nauraa yli tuntia putkeen. Selkäänkin alkoi sattua istuminen ja nauraminen- kombonaatio. Sieltä se vanhuus tulee.

 

 

 

Ja mitä tuohon asuun nyt sanoisi; hmhmhmhm. SItä samaa.

Tänään tiedossa olisi leffauutuus friends with benefits. Saa nähdä miten uppoaa. Justin Timberlake ei ainakaan kuulu lempinäyttelijöihini, mutta Mila Kunis voikin kompensoida aika paljon.

 

Tatuoinnit tatuoinnit, vieläkin ne jakaa jyrkästi mielipiteitä, vaikka melkein jokatoisella vastaantulevalla sellainen jostain kropan nurkasta löytyy.
Nyt eletään kuitenkin jo niitä päiviä, että on aika turha sanoa "että mieti miltä ne sitten vanhana mummona näyttävät" -ei varmaan kovin erikoiselta kun tosiaan meidän sukupolven vanhainkoteja koristaakin ennätysmäärä leimattuja rusinoita.

Itse olen asian suhteen aika neutraali, minusta kukin saa koristaa ihoa tyylillään, tai olla koristamatta. Jos keksii tatuoinnille syvemmän merkityksen, niin hienoa. Ne jotka taas haluavat tatuoida sipulin kainaloonsa, niin kivat niille. Minulle se on ihan yksi sama ja lama, se on sinun ihosi, ei minun.

Kukin siis tallaa tyylillään. Arvostan myös ihmisiä jotka haluavat pitää ihonsa "puhtaana" sekin on todella kaunista. Ja mitä siihen kaduttamiseen tulee, niin tietysti osaa kaduttaa, osa peittää ja poistaa, osa kuittaa huumorilla ja osa osaa elää kuvan kanssa muistona niiltä joiltain ajoilta.

Oma neuvoni (näin siis tosi "täyteen" tatuoituna) on se, että ota ensin sitten joku pieni kuva jonnekkin piiloon ja katso miten elät sen kanssa, jos tuntuu mukavalta niin toteuta isommat tauointiunelmasi pikkuhiljaa. Itsehän otin ensimmäiseni kymmenen vuotta sitten ja tässä vaiheessa voi kai jo myöntää itsellensä, että ne sopivat minulle. Enkä tarkoita nyt niinkään ulkoisesti, vaan pikeemminkin psyykkisesti. Ei kaduta, ei niitä pahemmin mieti ja jos haluaa lisää niin ei mitään stressiä enää, että kuinka erikoista sen pitäisi olla. Luotan omaan näkemykseeni tatuoinneista omalla kropallani ja olen sitten sinut niiden kanssa.
 

 

 

 

 

 

 

 

Jokatapaukseesa, palataan asiaan. Kuvia oltiinkin kysytty näistä jo aika tiuhaan ja tosiaan pahoitteluni aikaansaamattomuudestani. Sulan suunnittelin pitkälti itse ja toteutettiin se sitten Black & yellow tatuointiliikkeessä- isoroballa. Lopputulokseen olen enemmän, kuin tyytyväinen. Kyseisessä paikassa olen hankkinut kaksi viimeisintäkin tatuointia. Paikan porukka on tuttuja ja on hyvä tietää olevansa osaavissa käsissä. Sulkaa tehtiin 45min ja tiedän tämän olevan yksilöllistä, mutta sitä kuitenkin kysyttäisiin, joten ei, se ei sattunut yhtään.

 

Ränsistyneet talot. Mikä niissä on aina niin kiehtovaa, mutta samalla todella karmivaa?
Tallinnassa hotellimme takana sijaitsevista hylätyistä rakennuksista tuli myös jostain syystän meidän kohtauspaikkamme "nähdään siellä autiotalolla"- miksei me voitu nähdä siinä parkkipaikalla, tai hotellin aulassa? Kummallista porukkaa.
Kerran Laurin siellä minua odotellessa alkoi sataa kaatamalla ja tämä menee jostain kolosta taloon sisälle sadetta suojaan. Itsehän olisin mielummin kierinyt vesilätäkössä kun astunut sinne. Pois yrittäessään se onnistui vielä raapaisemaan itsensä johonkin jättinaulaan ja nyt olen ihan varma, että se sai siitä jonkun neuvostotaudin.
 

 

 

 

 

 

 

 

Tuo sininen röyhelötoppi kiehtoi minua myös sen verran, että joskus sen onlystä nappasin mukaani täydentämään kaapistani puuttuvaa.. ööh, sähkönsinisen röyhelötopin paikkaa?
Onneksi se ei sentään ole keltainen, muuten olisin voinut samantien tanssia vaikka tiputanssia. Jopa sinisenäkin siihen oli totuttelemista. Oli nimittäin niin kerroksista ja niin paljon kaikkea koko toppi.

Tuulessahan se liehui kyllä kivasti ja aiheutti myös vastaantulijoissa hämmenystä peittäen juuri ja juuri alla olevat mustat shortit ja näin näyttäen vaan todella lyheltä mekolta. Että sellaista.

Neuvostotauteja ja tipuvaatteita, tähän on hyvä lopettaa.