Tein tätä ensimmäisen kerran kotona yöllä pienimuotoisen juhlaillan jälkeen. Lauri oli jo laittamassa uuniin pakastepizzaa, kun minä tulen siihen väliin heristämään sormeani. Ei, ei minä teen meille ruokaa, hoituu ihan tuossa kädenkääteessä. Odota vain kaksikymmentä minuuttia.

No, reilun puolentunnin, sievän sekamelskan ja hukkuneiden parsakaalien jälkeen ateria oli vihdoin valmis.
Olin koonnut yhteen kaikkea mitä nyt kaapistamme löysin. Yhdistänyt lihaan yleensä käyttämääni kastiketta kanaan ja lisäillyt vähän sitä sun tätä. Loppupelissä Se oli ihan mielttömän hyvää ja parsakaalitkin löytyivät aamulla mikroaaltouunista.

Eilen kokeilin uusintakierrosta ja sen verran hyvää oli edelleenkin, että tässä selostus miten annos syntyi ja mitä siihen tarvitsin.:
-Broilerin maustamattomia filee ohut leikkeitä
-mausteita (suolaa, pippuria, grillausmaustetta)
-öljyä
-sokeriherneitä
-porkkanaa
-bataattia
-valkosipulia
-perunakuorrute maustetta
-parsakaalia
-salaattia, rucolaa
-yrttibalsamicoa

Kastike:
-soijaa
-miriniä
-sakea
-sokeria
-hunajaa
-valkosipulia

Leikkasin bataatista sopivia lohkoja ja marinoin ne öljyssä, puserretussa valkosipulissa, suolassa ja Meiran tulinen paprika perunakuorrute- mausteessa. Asettelin lohkot pellille ja jätin ne kypsentymään 225- asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi.
Seuraavaksi kuorin porkkanat ja leikkasin ne pitkiksi suikaleiksi. Yhden säästin raastetta varten.
Porkkanoita keitin suolatussa vedessä hetken aikaa ja lisäsin mukaan parsakaalit. En keittänyt täysin kypsäksi, koska lisäsin ne myöhemmin pannulle ruskistuneiden sokeriherneiden jukkoon. Lopuksi sirottelin sokeriherneiden, porkkanoiden ja parsakaalien päälle hieman sormisuolaa.

Kastikkeen valmistin pienessä kattilassa, minne lorautin tilkan öljyä ja puserretun valkosipulinkynnen. Soijaa, sakea sekä miriniä lisäsin kaikkia hieman alle desin. Sokeria ja hunajaa ruokalusikalliset. Sekoitin ja kiehautin miedolla lämmöllä.

Kananfileet ruskistin kuumalla pannulla ja maustoin ne suolalla, pippurilla ja grillausmausteella.

Kaiken ollessa valmista ja kypsää asettelin kananfileet lautaselle kasvisten päälle ja porkkanaraaste kanan päälle. Kastiketta lusikalla tasaisesti kanalle ja kasviksille. Lisäksi salaattia ja siihen hieman yrttibalsamicoa.
 

 

 

 

 

 

 

 

Ponttina tässä on kai tuo kastike ja miten hyvin se sopii myös kanalle. Kastike on super helppo tehdä ja kasviksetkin voi korvata halutessaan vaikka ranskalaisilla, mutta suosittelen kokeilemaan jokatapauksessa.

 

Pähkäilen joka vuosi pitkään milloin on aika korkata ne talvivaatteet.
Vintiltä on jo aikoja sitten raahattu talvivaatteiden pahvilaatikot alas ja ripustettu eteisen naulakkoon nahkatakkien kaveriksi. Naulakko on niin täynnä, ettei yksikään henkari varmana liiku senttiäkään ja joka kerta käyn saman taisteluoperaation yrittäessäni ottaa, tai laittaa takkia naulakkoon. Henkarit räjähtää palasiksi ja näpit jää jumiin. Inhoan meidän eteisen naulakkoa, miksei se voisi olla vähintään viisi metriä pitkä.
Minkäs teet. Syystakkeja on turha vielä pakata pois ja tavitakeille aivan varmasti löytyy kohta käyttöä.
Niinkuin eilen. Melkein.

Sumu ja viima sai siis vihdoin minut korkkaamaan lyhyen toppatakkini. Alla oli vain hihaton kauluspaita ja olin silti saada lämpöhalvauksen.

 

 

 

 

 

 

 

Tiedän, että iso osa haluaisi nähdä nämä naamallani ja mieluiten videon kera laitettuna, mutta ei pysty. Tarvitsisin siihen näin aluksi vähintään huippu valaistetun uuden vessan ja uuden videolla esiintymisestä tykkäävän persoonan.
Uusi naama ja äänikin olisi plussaa.

Jokatapauksessa arkimeikeistä ja iltameikeistä on kyselty ja tässä nyt pieni esittely mitä naamaani milloinkin tungen.

Arkimeikki riippuu ihan siitä miltä naamani mahtaa aamulla näyttää. Jos kaikki on hyvin, minulla ei ole mitään ongelmaa hyppelehtiä tuolla meikittä, jos (kuten useimmiten) on tummia silmänalusia ja pientä punotusta laitan näihin epäkohtiin Joe Blascon tattoo cover– peitevoidetta ja päälle sudin Bare Mineralsin meikkivoide pulveria? mitälie.
 

 

Rispsienpidennyksien ansiosta silmät saa aika vähän meikkiä osakseen. Nudea luomiväriä, jos sitäkään. Kulmia muotoilen luomivärillä siveltimellä, tai ruskealla kynällä hieman. Muuten ne muistuttaisivat karvaista matoa, minulla on juuri sellaiset joka suuntaan sojottavat papan kulmakarvat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopuksi laitan poskille vähän aurinkopuuteria antamaan väriä.
Vaihtelevasti käytän jotain näistä. Kiko bronze powder, Bare Mineralsin warmth all-over-face color, Tai Lancomen star bronzer.

 

 

 

Siinäpä se ja sitten iltameikkiin.

Kun olen antanut kosteusvoiteen kuivua laitan NYX:n meikinpohjustusvoidetta otsaan, silmien alle ja leukaan. Joskus koko naamaan.
Päälle levitän sormilla meikkivoidetta. Joko vaaleampaa ja kevyttä Dior nudea, tai MAC:in tummempaa ja peittävämpää. sävyä NW40.
Toisinaan sekoitan näitä molempia saadakseni oikean sävyn.

 

 

 

 

 

 

 

Meikkivoiteen kuivuttua lisään taas Joe Blascon tattoo coveria silmien alle, punoittaviin kohtiin/arpiin/näppylöihin.
Tämän kaiken peittelen Clarinsin puuterilla sävyllä 30 ja lisään vielä hieman aurinkopuuteria poskiin, otsaan ja leukaan.

 

 

 

 

 

 

Luomissa tykkään käyttää aikalailla pelkästään ruskean sävyjä. Joskus hieman persikkaan, tai kultaiseen vivahtavia, mutta muuten pystyään aika tylsästi siinä beige-ruskea linjalla.
Viimeaikoina eniten on ollut käytössä Wet n Wildin luomiväripaletti E249 vanity.
Tässä näkee mielestäni hyvin sen miten ns. halpismeikitkin voivat olla ihan hyviä. Käytän nimittäin tätä palettia paljon mielummin kuin esim Diorin palettiani, missä on melkein tismalleen samat sävyt. Minusta tämä pysyy paremmin luomilla.
Muita käytössä olevia luomivärejä on edelleen Costal Scents 88 warm palette ja Virosta ostamani Artdecon musta ja ruskea paletit, mitä käytän myös kulmiini paljon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Useimmiten käytän rajauksissa mustaa luomiväriä levitettynä hieman kostutetulla pensselillä, mutta toisinaan saatan laittaa eyelineriä. Käytössä Lancomen 01 noir sensuel ja wet n wildin vedenkestävä liquid eyeliner, mikä oikeasti kestää silmissä pienen ikuisuuden..

 

 

 

Alaripsiin laiatan Lumenen bleberry volume mascaraa ja hipaisen vielä kikon poskipunaa poskille ja näin sotamaalukseni on valmis!

Tällätavalla siis täällä.
Valokynää haluaisin vielä oppia käyttämään, tai pikeemminkin jaksaa sellaisen käydä ostamassa.
Joten jos jollain on hyviä vinkkejä niitä koskien, niin saa kertoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sopivasti tätä postausta tehdessäni postiluukusta tipahti vielä tänään  Yves Rocherin kuukauden testituotteet.
Kuulun heidän testausryhmäänsä, mutta en ole aikaisempia tuotteita esitellyt, koska ne eivät olleet minulle sopivia, enkä halua turhaan höpistä 'tästä ihanasta huulipunasta', koska en edes käytä huulipunaa. (tosin yritin kyllä ja kuolin nauruun).
Nämä kuitenkin olivat todella mieleiset: Itämainen suihkuöljy, Hoitava arganbalsami ja itämainen kuorinta-aine. Linkeistä voi lukea lisää arganöljyistä ja oliiviuutteista. Minä tiedän vain sen, että ne tuoksuvat ihanalle ja jättävät ihon todella pehmeäksi.