OLSEN DROP 2

Onpa outoa. Heräsin yöllä kolmen jälkeen enkä saanut enää unta. Olin yllättäen niin hereillä, että tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen päätin vain nousta, keittää itselleni ison kupin teetä ja tulla tähän koneelle odottelemaan jälleennäkemistä nukkumatin kanssa.

Eilen oli muuten normaali päivä, mutta illalla kävimme tyttöjen kanssa Milttonin showroomilla katsomassa miltä Olsenien kaksosten Bik Bokille suunnittelema toinen mallisto näytti ja lasillisilla VinVinissä sen jälkeen. Nukkumaan menin jo yhdentoista aikoihin (mikä on minulle muutamaa tuntia aikaisemmin kuin yleensä), joten ehkä pääni nyt luulee levänneensä muka tarpeeksi.

Olsenien mallisto oli enemmän mieleeni kun se ensimmäinen. Ei sellainen, mistä olisin halunnut haalia kaiken kotiini, mutta joukossa oli nyt muutamia todella mieleisiä vaatekappaleita.

Kuvissa vilahtaa suosikkejani. Takki kultaisilla napeilla kaikessa yksikertaisuudessaan oli kaunis (ja edullinenkin alle 90€) nahkahousut puolestaan aitoa nahkaa ja niistä saisikin pulittaa jo päälle kaksisataa euroa. Mustassa mekossa oli selässä kivana yksityiskohtana kultaiset vetoketjut ja pitkä klassinen musta maksimekko näytti ihanan kevyeltä.

Mallisto saapuu kauppoihin 24.10

– Ja tässä kohtaa tekstiä olin nukahtanut. Heräsin seuraavan kerran kahdeltatoista päivällä. Tietokone ja jäähtynyt teekuppi pöydällä. Kiva, kun ei tässä olisikaan ollut päivällä muuta tekemistä.

No Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuka on tuo tyttö kanssasi kuvassa ? (: Aivan mielettömän kaunis ! Samoin on tuo musta mekko, josta noi kultaiset vetoketjut löytyy – oikeastaan kaikki mainitsemasi vaatteet voisin mukisematta ottaa vaatekaappiini. Mustaa maxia lukuunottamatta, 162 senttinen varteni nelimetrisellä lantiolla varustettuna tuskin näyttäisi kovin edustavalta.. (:

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Meidän malliMiisahan se 🙂 http://miisasblog.blogspot.fi/
      Puettiin tyttö noihin nahkahousuihin ja tuohon takkiin ja näytti vaatteet vielä sata kertaa paremmilta tämän tytön päällä 😀

  • asdcfghjkol
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mistä toi ihana ruuutupaita on ? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      GinaTricot 🙂

  • eltsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun blogi on se mikä on pakko aina lukea kun bloggeriin on tullut uusi postaus – vaikka olisi kiire eikä oikeasti olisi aikaa, niin sinun blogi on silti luettava. Aivan mahtava mimmi olet blogisi perusteella, todella huoletonta ja hauskaa tekstiä. Olet niin hitsin kauniskin ja aivan ihana kroppa. Mitään vikoja en tästä blogista löydä, kun kommentteihinkin niin ystävällisesti vastaat. Tulipas sekava kommentti, mutta pointi oli se, että olet aivan upea! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei lainkaan sekava, vaan erittäin ihana kommentti. Tulin ihan mielettömän iloiseksi. Kiitos <3

Post A Comment