Nukkumatti

Heräsin kahden päivän uniltani, eli anteeksi hiljaiseloni- olen siis nukkunut.
Olen herännyt aamulla siihen, että minua väsyttää. Kun yritin tehdä päivän askareita laahustin huonoryhtisenä silmät ummessa, jopa syödessä (tuon mielipuuhani parissa) nuokuin!
Toivoin olevani muumi ja voivani vaipua talviunille. Minua ei ole ikinä väsyttänyt yhtä paljoa ja se oli aivan hanurista.

Syypäänä keksin olevan poikkeuksellisen pitkä yötyöputki (olen jo liian vanha, haaveilen varhaiseläkkeestä), viimepäivien huono ruokavalio (söin mm.brunssilla neljä tuntia croissantteja marmeladilla) ja masentava syysmyrsky sää (ei kaipaa lisäselityksiä).

Onneksi olen taas täysissä sielunvoimissani, mutta silti ainoa asia mistä minulla olisi nyt kirjoitettavaa olisi sekavat uneni, joten päätän antaa pehmentyneiden aivojeni levätä vielä hetken ja terrorisoida teitä kuvapläjäyksellä!
Jep, niillä Viron kuvilla..
 
Huomasin menomatkalla laivalla soivan taukoamatta Titanic. Laivakammoisille loistavaa rentoutumismusiikkia. 

Hotelli missä yövyimme Nordic Hotel Forum, oli loistavalla sijainnilla ja kaikinpuolin hyvä- rumista kokolattiamatoistaan huolimatta.
Yläkerrassa oli vielä ihana kylpylä. Saunat, kuntosali, uima-allas ja poreamme.
Unisex Turkkilainen sauna aiheutti vain pientä hämmennystä, nimittäin en löytänyt sinne! Lopulta onnistuin johdattamaan itseni miesten pukukopin kautta päämääräni ja siis se ei ollut kuitenkaan tarkoitus. Missään vaiheessa en nimittäin tätä tajunnut. En edes silloin kun tuntemattomien miesten pyllyt vilahteli suihkukopeista.
Ei, tyytyväisenä tyttönä istahdan lauteille Laurin viereen joka puolestaan ihmettelee miksi tulin miesten puolelta.
Noh..

Muutoin reissumme onkin jo aika nähty. Kävelimme tuntikausia. Onnistuimme syömään kolmen päivän aikana ainakin kahdeksan kertaa ja sitten nukuimme. Paljon.

Tags:
135 Comments
  • Katya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oot niin älyttömän kaunis ! <3

  • Reetta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia ja tosi tyylikkäitä asuja! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten oot saanut kulmasi noin täydelliseksi?! Ootko värjäyttänyt niitä vai käytätkö niissä kenties vain jotain kulmakynää..? minäkin haluan 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kivoja kuvia! Oliko teidän hotellihuoneen kylpyhuoneen seinä läpinäkyvä? Olimme kerran poikaystävän kanssa tuossa samassa hotellissa ja pidin siitä kyllä, mutta ihmetytti hieman se ratkaisu, että vessan seinästä oli päätetty tehdä läpinäkyvä eli huoneesta oli näköyhteys vessaan. Ei sillä meille ollut suurta merkitystä, mutta ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat tehdä tarpeensa rauhassa 😀

  • RagDoll
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sain tästä päivän naurut! =D Mahtoi miehet olla yllättyneitä, sekä tyytyväisiä, jos siellä miesten puolella juoksi noin kaunis neitokainen.

  • Jade
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmanneksi viimeinen kuva on aivan paras!

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun jutuillesi ei voi olla nauramatta ääneen! Vitjat olet ihana <3 Ja kolmanneksi alin kuva on..huikea! 😀

  • YANNA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihanat kuvat! varsinkin teidän pusukuva! <3 ja vaikka mullakin on ollut ihan normaaliaikasta duunia vähän putkeen niin mäkin oon ollu ihan loppu ja menin eilen ennen 21 nukkumaan ja nukuinkin kellon ympäri. jos keksit miten päästään nukkuu talviunia huoletta niin let me know, oon messissä.

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onks laurilla oikeesti tollanen tatuointi sormessa, vai onks se piirretty?? (sori oon vähän tyhmä :D)

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    <3

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Katya,Kiitos, samoin! :)Reetta,Kiitos paljon.Anonyymi,voi kulmakarvat, ne on aina ollut mulle jotenkin pakkomielle. Rakastan luonnollisia ja paksuja kulmakarvoja, mutta omani eivät ole vielä lähelläkään niitä 😀 Käytän yleensä haaleaa kulmakynää, tai luomiväriä. Väriä ei saa tulla liikaa. Anonyymi,haha, kyllä siinä oli se suikale sitä outoa lasia. Siitä taisi näkyä joku epämääräinen varjo vain toiselle puolelel, mutta silti tarpeeksi vahava, että ulkopuolelta oli havaittavaissa istutuko pöntöllä vai missä 😀 Hieman outo ratkaisu kieltämättä.RagDoll,Haha, no ei siellä onneksi kukaan kirkumaankaan ruvennut.Jade,:)Anonyymi,Kiva kuulla, kiitos :)Yanna,okei, mä yritän kehittää jotain vielä ennen marraskuuta! 🙂 p.s kiitos niistä kahvipusseista, ne on pelastanu mun monet aamut!Anonyymi,Ei sä et suinkaan ole se tyhmä tässä, nimittäin kyllä se ihan aito on.Anonyymi,<3 <3

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuudes kuva olisi ihana banneriisi ! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha niin hyvät naurut taas sain jutuistas:D mut hei ihan tälleen random kysymys, ootko jousimies horoskoopiltas?

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oliko hyvä sänky? ;))

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Ehkä :)Anonyymi,Kiva 🙂 Ei, olen oinas.Anonyymi,Oli kyllä!

  • K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tallinna on kyllä kiva ja helppo valinta viikonloppulomalle. 🙂 Pikku vinkkinä (en tiiä ootko jo tutustunu) mutta jos haluatte viettää kivan päivän ostoskeskuksessa niin kannattaa tutustua Kristiine-keskukseen. Sieltä löytyy mm. new yorker, tally weijl, walking etc.. ja on huomattavasti tyhjempi turisteista kun esimerkiks rocca al mare. Ei yhtä iso, mutta kivoja putiikkeja sielläkin, jopa sellasia mitä ei tuosta toisesta löydy. Ainakin ratikoilla 6 ja 3 pääsee ihan siihen viereen (noin 8min.), jotka lähtee kaubamajan vierestä. 🙂

  • Nansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi ihania nä kaikki kuvat! 🙂 Toi eka mustavalkonen kuva sopis johki hotellii/kylpylää mianoskuvaks, ”Tervetuloa meille!” 😀

  • Senja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    toi viikset kuva on paras, hahaa! :Doon kateellinen sulle. itekin haluisin nukkua! tenttiviikko ja stressi kun vie unet ja kokoajan väsyttää…! :p

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    K,Kiitos K, ihan loistava vinkki. Harmi, etten tajunnut käydä siellä viimekerralla, mutta ehdottomasti seuraavalla reissulla sitten :)Nansku,Haha, kiitos :DSenja,Voi ei. Nukkuminen on parasta <3 Heti kun tentit helpottavat niin peitto korviin!

  • Heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mistä toi sun nahkatakki on muuten ostettu? 🙂 tosi kiva!

  • emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ahaha, ootte ihana pari 😀

  • I'm Lacking
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tallinna on kyllä yks niistä paikoista johon olisi kiva päästä pidemmäksikin aikaa, tai no ees muutamaksi päiväksi. Yleensä reissut on sitä, että yövytään laivalla ja muutama tunti maissa ja takas Suomeen. Viimeksi oltiin hotellissa, mutta valitettavasti mun kipeän jalan takia ei jaksettu hirveästi kierrellä missään. Toki julkisilla olis päässyt kauemmaksikin, mutta ihan kiva kun pääsi ees ekaa kertaa Stradivariukseen, Bershkaan ym..

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heini,Se on h&m:Stä. Aikamoinen lempparitakki, olen etsinyt vastaavaa kauan, mutta vielä ei ole kävellyt vastaan :(Emmi,:)I’m Lacking,No, onneksi sinen pääsee kätevästi 🙂 Ja tosiaan kaupunki muuttunut niin paljon ja muuttu edelleen, että aina kiva käydä uudestaan kiertelemässä uusia kauppoja/ravintoloita.

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kysymykseni ei liity millään tavalla tähän postaukseen, mutta miksi päätit ottaa silikonit? 🙂 oliko sulla pienet tissit ennen noita ”uusia”? ymmärrän jos kysymys on mielestäsi liian henkilökohtainen, mutta muistan sinun puhuneen aiheesta täällä aiemminkin. etkä mielestäni vaikuta sellaiselta neidiltä, joka pienestä hätkähtäisi!

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,http://oceanchild87.blogspot.com/search/label/TissitTäältä löytyy vastauksia 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onko Lauri MARIA-ohjelman Lauri?

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Oli

    Posted at 08:30h, 19 lokakuun Vastaa

    oot niin älyttömän kaunis ! <3

  • Reetta
    Posted at 09:12h, 19 lokakuun Vastaa

    Ihania kuvia ja tosi tyylikkäitä asuja! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 09:29h, 19 lokakuun Vastaa

    Miten oot saanut kulmasi noin täydelliseksi?! Ootko värjäyttänyt niitä vai käytätkö niissä kenties vain jotain kulmakynää..? minäkin haluan 🙂

  • Anonymous
    Posted at 09:37h, 19 lokakuun Vastaa

    Kivoja kuvia! Oliko teidän hotellihuoneen kylpyhuoneen seinä läpinäkyvä? Olimme kerran poikaystävän kanssa tuossa samassa hotellissa ja pidin siitä kyllä, mutta ihmetytti hieman se ratkaisu, että vessan seinästä oli päätetty tehdä läpinäkyvä eli huoneesta oli näköyhteys vessaan. Ei sillä meille ollut suurta merkitystä, mutta ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat tehdä tarpeensa rauhassa 😀

  • RagDoll
    Posted at 10:11h, 19 lokakuun Vastaa

    Sain tästä päivän naurut! =D Mahtoi miehet olla yllättyneitä, sekä tyytyväisiä, jos siellä miesten puolella juoksi noin kaunis neitokainen.

  • Jade
    Posted at 10:41h, 19 lokakuun Vastaa

    Kolmanneksi viimeinen kuva on aivan paras!

  • Anonymous
    Posted at 11:06h, 19 lokakuun Vastaa

    Sun jutuillesi ei voi olla nauramatta ääneen! Vitjat olet ihana <3 Ja kolmanneksi alin kuva on..huikea! 😀

  • YANNA
    Posted at 11:19h, 19 lokakuun Vastaa

    ihanat kuvat! varsinkin teidän pusukuva! <3 ja vaikka mullakin on ollut ihan normaaliaikasta duunia vähän putkeen niin mäkin oon ollu ihan loppu ja menin eilen ennen 21 nukkumaan ja nukuinkin kellon ympäri. jos keksit miten päästään nukkuu talviunia huoletta niin let me know, oon messissä.

  • Anonymous
    Posted at 12:44h, 19 lokakuun Vastaa

    onks laurilla oikeesti tollanen tatuointi sormessa, vai onks se piirretty?? (sori oon vähän tyhmä :D)

  • Anonymous
    Posted at 13:16h, 19 lokakuun Vastaa

    <3

  • Julia
    Posted at 13:31h, 19 lokakuun Vastaa

    Katya,Kiitos, samoin! :)Reetta,Kiitos paljon.Anonyymi,voi kulmakarvat, ne on aina ollut mulle jotenkin pakkomielle. Rakastan luonnollisia ja paksuja kulmakarvoja, mutta omani eivät ole vielä lähelläkään niitä 😀 Käytän yleensä haaleaa kulmakynää, tai luomiväriä. Väriä ei saa tulla liikaa. Anonyymi,haha, kyllä siinä oli se suikale sitä outoa lasia. Siitä taisi näkyä joku epämääräinen varjo vain toiselle puolelel, mutta silti tarpeeksi vahava, että ulkopuolelta oli havaittavaissa istutuko pöntöllä vai missä 😀 Hieman outo ratkaisu kieltämättä.RagDoll,Haha, no ei siellä onneksi kukaan kirkumaankaan ruvennut.Jade,:)Anonyymi,Kiva kuulla, kiitos :)Yanna,okei, mä yritän kehittää jotain vielä ennen marraskuuta! 🙂 p.s kiitos niistä kahvipusseista, ne on pelastanu mun monet aamut!Anonyymi,Ei sä et suinkaan ole se tyhmä tässä, nimittäin kyllä se ihan aito on.Anonyymi,<3 <3

  • Anonymous
    Posted at 15:00h, 19 lokakuun Vastaa

    Kuudes kuva olisi ihana banneriisi ! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 16:18h, 19 lokakuun Vastaa

    Haha niin hyvät naurut taas sain jutuistas:D mut hei ihan tälleen random kysymys, ootko jousimies horoskoopiltas?

  • Anonymous
    Posted at 17:40h, 19 lokakuun Vastaa

    oliko hyvä sänky? ;))

  • Julia
    Posted at 17:45h, 19 lokakuun Vastaa

    Anonyymi,Ehkä :)Anonyymi,Kiva 🙂 Ei, olen oinas.Anonyymi,Oli kyllä!

  • K
    Posted at 18:34h, 19 lokakuun Vastaa

    Tallinna on kyllä kiva ja helppo valinta viikonloppulomalle. 🙂 Pikku vinkkinä (en tiiä ootko jo tutustunu) mutta jos haluatte viettää kivan päivän ostoskeskuksessa niin kannattaa tutustua Kristiine-keskukseen. Sieltä löytyy mm. new yorker, tally weijl, walking etc.. ja on huomattavasti tyhjempi turisteista kun esimerkiks rocca al mare. Ei yhtä iso, mutta kivoja putiikkeja sielläkin, jopa sellasia mitä ei tuosta toisesta löydy. Ainakin ratikoilla 6 ja 3 pääsee ihan siihen viereen (noin 8min.), jotka lähtee kaubamajan vierestä. 🙂

  • Nansku
    Posted at 19:46h, 19 lokakuun Vastaa

    Tosi ihania nä kaikki kuvat! 🙂 Toi eka mustavalkonen kuva sopis johki hotellii/kylpylää mianoskuvaks, ”Tervetuloa meille!” 😀

  • Senja
    Posted at 23:06h, 19 lokakuun Vastaa

    toi viikset kuva on paras, hahaa! :Doon kateellinen sulle. itekin haluisin nukkua! tenttiviikko ja stressi kun vie unet ja kokoajan väsyttää…! :p

  • Julia
    Posted at 02:59h, 20 lokakuun Vastaa

    K,Kiitos K, ihan loistava vinkki. Harmi, etten tajunnut käydä siellä viimekerralla, mutta ehdottomasti seuraavalla reissulla sitten :)Nansku,Haha, kiitos :DSenja,Voi ei. Nukkuminen on parasta <3 Heti kun tentit helpottavat niin peitto korviin!

  • Heini
    Posted at 10:26h, 20 lokakuun Vastaa

    Mistä toi sun nahkatakki on muuten ostettu? 🙂 tosi kiva!

  • emmi
    Posted at 20:19h, 20 lokakuun Vastaa

    ahaha, ootte ihana pari 😀

  • I'm Lacking
    Posted at 23:16h, 20 lokakuun Vastaa

    Tallinna on kyllä yks niistä paikoista johon olisi kiva päästä pidemmäksikin aikaa, tai no ees muutamaksi päiväksi. Yleensä reissut on sitä, että yövytään laivalla ja muutama tunti maissa ja takas Suomeen. Viimeksi oltiin hotellissa, mutta valitettavasti mun kipeän jalan takia ei jaksettu hirveästi kierrellä missään. Toki julkisilla olis päässyt kauemmaksikin, mutta ihan kiva kun pääsi ees ekaa kertaa Stradivariukseen, Bershkaan ym..

  • Julia
    Posted at 03:33h, 21 lokakuun Vastaa

    Heini,Se on h&m:Stä. Aikamoinen lempparitakki, olen etsinyt vastaavaa kauan, mutta vielä ei ole kävellyt vastaan :(Emmi,:)I’m Lacking,No, onneksi sinen pääsee kätevästi 🙂 Ja tosiaan kaupunki muuttunut niin paljon ja muuttu edelleen, että aina kiva käydä uudestaan kiertelemässä uusia kauppoja/ravintoloita.

  • Anonymous
    Posted at 17:41h, 21 lokakuun Vastaa

    kysymykseni ei liity millään tavalla tähän postaukseen, mutta miksi päätit ottaa silikonit? 🙂 oliko sulla pienet tissit ennen noita ”uusia”? ymmärrän jos kysymys on mielestäsi liian henkilökohtainen, mutta muistan sinun puhuneen aiheesta täällä aiemminkin. etkä mielestäni vaikuta sellaiselta neidiltä, joka pienestä hätkähtäisi!

  • Julia
    Posted at 13:10h, 22 lokakuun Vastaa

    Anonyymi,http://oceanchild87.blogspot.com/search/label/TissitTäältä löytyy vastauksia 🙂

  • Anonymous
    Posted at 21:13h, 31 lokakuun Vastaa

    Onko Lauri MARIA-ohjelman Lauri?

  • Julia
    Posted at 17:39h, 01 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Oli

Post A Comment