NÄMÄ SARJAT KOUKUTTIVAT

Parhaat ja koukuttavimmat sarjat -listoja ei voi olla liikaa ja joululomalla tuli katsottua kyllä niin paljon telkkaria, että tämän listan tekeminen oli todella helppoa.  Leffat ja sarjat pyöri ruudulla itseasiassa sellaista maratoonia, että verkkokalvoni pinkoivat ihan Usain Bolttina sarjasta toiseen ennätysvauhtia. 

Telkkarin tapittamiseen saattoi olla myös syynä se, että löydettiin kerrankin pelkästään hyviä sarjoja mitä katsoa. Ei yhtäkään hutia. Tässä lista lähiaikojen lemppareista.

 

KILLING EVE

En olisi luultavasti koskaan edes avannut tätä Netflixin valikoimasta, ellen olisi lukenut suosituksia Stellan blogista. Ja ei muuten tarvinnut kyllä painaa kuin kerran playta niin olin koukussa. Jodie Gomerilta ihan mieletön roolisuoritus.
Tämä on yksi lemppareistani tästä listasta.

Killing Eve perustuu Luke Jenningsin pienoisromaaniin. Se kertoo kahdesta poikkeuksellisen älykkäästä naisesta. Eve on työhönsä kyllästynyt MI5:n turvallisuusviranomainen ja Villanelle puolestaan lahjakas tappaja. Eve jää koukkuun palkkamurhaajan jahtaamiseen ja he kehittävätkin toisistaan pakkomielteen ja aloittavat sekopäisen kissa-hiiri -leikin. Sarja on yksi viime vuoden suurimmista hiteistä ja sitä onkin tarjolla kahden tuotantokauden verran. Sarjassa Villanelleä näyttevä Jodie Gomer palkittiin parhaasta naispääosasta draamasarjassa Primetime Emmy -palkinnolla.
Saatavuus: HBO Nordic
imdb-arvio: 8,3

 

EXIT

Toinen lempparisarja jota en olisi osannut itse auki klikkailla, mutta lukuisten suosituksien jälkeen katsottiinkin mieheni kanssa koko sarja miltei yhdeltä istumalta. Sarjassa ei ole yhtäkään tylsää hetkeä, vaan se on täynnä mitä hullumpaa menoa. Toivoisin tälle ehdottomasti toista tuotantokautta. 

Exit on norjalainen tosipohjainen kohudraama, jossa neljällä oslolaisella finanssihailla, Adamilla, Henrikillä, Jeppellä ja Williamilla, on tolkuttoman paljon rahaa, ura ja perhe. Heillä on kaikkea, mutta elämä ei oikein tunnu miltään ilman pientä lisäjännitystä. Tositapahtumiin perustuva, samaan aikaan synkkä ja koominen kertomus Oslon finanssimaailmasta.
Saatavuus: Yle Areena
imdb-arvio: 8,3

 

THE OA

Tämä sarja oli lopulta jotain todella muuta mitä odotin. Hieman outo, mutta samalla kiehtova. Tällä hetkellä toinen tuotankokausi juuri katselussa. 

The OA pyörähtää käyntiin, kun seitsemän vuotta sitten kadonnut Prairie Johnson palaa ja hänen selässään risteilee suuri määrä kummallisia arpia. Prairie vaatii, että häntä kutsutaan nimellä The OA ja vaikka hän katosi sokeana, hän on saanut näkönsä takaisin. Enempää sarjan juonesta ei kannata paljastaa, sillä sarja on parhaimmillaan ilman liian isoja etukäteispaljastuksia juonesta.
Saatavuus: Netflix
imdb-arvio: 7,9

 

YOU (2 tuotantokausi)

Mitä pidemmälle kakkostuottaria pääsin, sitä enemmän pidin sarjasta. Tykkäsin tästä tuotantokaudesta enemmän kuin ekasta.

(Huom. Jos et ole vielä katsonut ensimmäistä kautta, seuraava teksti saattaa sisältää juonipaljastuksen).
Caroline Kepnesin romaaneihin perustuvan ja hitiksi nousseen trillerin toisella tuotantokaudella häiriintynyt vaanija ja murhaaja Joe Goldberg muuttaa New Yorkista Los Angelesiin ja rakastuu Love-nimiseen naiseen. Joe yrittää rakentaa uutta elämää Loven kanssa, mutta Joen menneisyys uhkaa onnea.
Saatavuus: Netflix
imdb-arvio: 7,8

 

A MILLION LITTLE THINGS

Näistä ehkä hidastempoisin ja välillä mielestäni liiankin mateleva, mutta kuitenkin niin koukuttava. Pakko katsoa aina seuraava jakso kun janoaa saada tietää lisää juonesta. 

A Million Little Things kertoo neljästä ystävyksestä ja heidän läheisistään. Neljän bostonilaisen perheen elämät muljahtavat pois uomastaan, kun yksi miehistä tekee itsemurhan.
Miksi kukaan ei huomannut mitään? Kysymykset täyttävät ensimmäisen jakson, ja hiljalleen niihin alkaa tulla vastauksia.
Saatavuus: C More
imdb-arvio: 7,9

 

WORKING MOMS

Tämän sarjan tuotantokaudet olen katsonut loppuun jo aikoja sitten, mutta laitan kuitenkin listaan, koska en ole tästä muistaakseni muissa vastaavissa listauksissa maininnut. Samaistuttava, hauska ja rehellinen. Välillä saa nauraa ihan silmät kyynelissä. Sarjaa on kolme tuotantokautta ja mielestäni se vain paranee mitä pidemmälle katsoo. 

Uraäidit (kanadalainen komediasarja) on tabuja rikkova äitiyskomedia neljästä naisesta joiden äitiysloma päättyy, ja he palaavat töihin yrittäen selviytyä lapsista, pomoista, rakkaushuolista ja elämästä nykypäivän Torontossa
Saatavuus: Netflix
imdb-arvio: 7,4

Tags:
12 Comments
  • ida ihana
    Posted at 13:59h, 12 tammikuun Vastaa

    Hei kiitos vinksitä, toi working mum menee kyllä ainakin itsellä katselulistalle!:) Muut on ehkä vähän turhankin jänniä… Mun vuoden 2019 parhaat sarjat oli Doc Martin (ylearenasta) ja Crown (netflixistä), suosittelen, jos vielä katsomatta!:)
    Mukavaa sunnuntaita,
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • julia
      Posted at 20:55h, 12 tammikuun Vastaa

      Working Moms on superkiva, suosittelen 👍🏻☺️
      Ja tuo Crown on mulla vielä katsomatta, pitää aloittaa 😍

  • Reeta
    Posted at 16:15h, 12 tammikuun Vastaa

    Mulla on You:n eka tuotantokausi kesken ja nyt kyllä tuli tuossa vähän spoileri, en hoksannut että kuvailet 2 tuottarin juonta. Muita lukijoita ajatellen voisi olla hyvä lisätä varoitus jos on yhtä töhö kuin minä 🙂

    • julia
      Posted at 20:54h, 12 tammikuun Vastaa

      Voi ei pahoittelut 😭😭😭 En tajunnut ollenkaan! Pitää korjata heti. Kiitos kun sanoit 🙂

  • Sinini
    Posted at 18:12h, 12 tammikuun Vastaa

    Killing Eve oli niin jäätävän hyvä, että varmaan 10 kautta olisi helposti mennyt putkeen 😅 Kolmos kautta odotellessa 👌👀

    • julia
      Posted at 20:53h, 12 tammikuun Vastaa

      EIKÖ!! Siis vieläkin mietin sitä 😂 Tulisipa pian kolmas kausi 🙈

  • Tea
    Posted at 09:34h, 13 tammikuun Vastaa

    Kuvauksen perusteella Working Moms menee omalle listalle, kiitos vinkistä! Ja sitten suositus ihan huippusarjalle HBO:lta: Succession. Aivan mielettömän hyvä ja koukuttava! Tykitin sen molemmat tuottarit läpi joululomalla, Hyvä kun ehti joluluruokia syömään, kun haahuilin silmät liimaantuneina sarjaan. 🙂

    • julia
      Posted at 10:03h, 13 tammikuun Vastaa

      Ei hitsi, aloitin sen joskus, mutta en ilmeisesti antanut kunnolla mahdollisuutta kun unohdin heti ekan jakson jälkeen katsoa lisää 😂 Nyt siis äkkiä telkkari auki ja Successionin pariin 🙂

  • Nimetön
    Posted at 21:24h, 13 tammikuun Vastaa

    Jee kiitti!!! Uutta kateltavaa!

    • julia
      Posted at 17:43h, 17 tammikuun Vastaa

      ☺️☺️☺️ kiva jos tuli uusia vinkkejä

  • Heini
    Posted at 20:22h, 16 tammikuun Vastaa

    Messiah Netflixistä oli myös yllättävän hyvä! Vaikka ei olla miehen kanssa yhtään uskonnollisia ja eka jakso vaikutti oudolta niin sarja paranikin vaan jatkuvasti sisältäen yllättävän loppukäänteen. Vahva suositus!

    • julia
      Posted at 17:43h, 17 tammikuun Vastaa

      Hei kiitos vinkistä 🙂 Pitää testata 😊

Post A Comment