MUUTOKSIA

Ostin uuden tyynyn. Pään mukaan muotoutuvan, ergonomisesti muotoillun erikoistyynyn.
Se lensi heti ensimmäisenä yönä lattialle.
Ostin sen tyynyn koska olin heittänyt lattialle viime aikoina jokaisen aikaisemmankin tyynyn. Ajattelin että vika on tyynyn, mutta tyyny ei olekaan tehnyt mitään väärää. Minä vain en ilmeisesti enää tykkää nukkua tyynyillä.

Ennen muuten nukuin myös aina kyljelleen. Nyt nukun selälleen, mahalleen, kyljelleen, tai minkälaisessa kippurassa tahansa.

Ennen join myös aamuisin kahvia. Nyt tekee enemmän mieli teetä. Ennen olin sitä mieltä että pakko osata tehdä kaikki itse, koota hyllyt, vaihtaa renkaat ja varmaan viemäritkin korjata. Nyt kuka vaan saa tehdä ne jos haluaa. Ole hyvä siitä vaan. Ennen olin niin paljon ujompi, nyt puhun vähän liikaakin.
Ennen olin hyvin tarkka ulkonäöstäni, nyt osaan ottaa rennommin. Ennen olin jyrkästi jotain mieltä ja nyt viiden vuoden jälkeen olenkin erimieltä. Ennen olin paljon kylmempi, nyt kaikki saa halata.

Aamulla maatessani sängyssä – ilman tyynyä, mietin miten paljon sitä onkaan viime vuosien aikana muuttunut. Välillä tuntuu, että en pysy itsekään oman itseni perässä. Pitää melkein muistuttaa että muutos on ihan okei. Ei tule sitten yllätyksenä omat oudot valinnat, tai kummalliset käyttäytymiset.

Pääasia, että kaikki on kuitenkin kivaa ja asiat erityisen hyvin.

Minulla ei ollut mitään erityistä pointtia tässä. Piti kirjoittaa uudesta pöydästä, minkä Lauri kokosi. Siitä tuli hieno ja annoin omenan kiitokseksi. Ei kai siitä sen enempää sittenkään.
Ehkä myöhemmin. Meihin on nimittäin iskenyt sisustusinto. Asuntomme kokee vähän muutoksia ja kohta täällä näkyy pitkästä aikaa taas paljon kotijuttuja.

 

Kivaa viikonloppua.

35 Comments
  • Essiiij
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan seesteisiä ja kauniita kuvia. 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      🙂 Kiitos

  • Kissis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se tyynyhän on TOSI HYVÄ!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On, mutta pääni ilmeisesti ei tykkää tosi hyvistäkään tyynyistä 🙂

  • Suuntaviiva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana kirjoitustyyli, virkistävää vaihtelua!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, kiitos paljon 🙂

  • Pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana teksti ja niin totta 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      :):)

  • möörve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ainoa pysyvä asia elämässä on muutos 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinhän se kai on 🙂

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin hassu, ja silti seesteinen ja tyyni postaus. Ihanan uneliaita kuvia, ja pohdintasi elämän muutoksista on sekä suloista että kypsää. Virkistävin pitkään aikaan missään seuraamassani blogissa. Joskus tätäkin !

    xx

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanasti sanottu <3 Kiitos paljon 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana lukea välillä sun omia kuulumisia 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pitää kirjoittaa useammin kuulumisia ehkä 🙂 Olen miettinyt paljon, että olisi kiva päästää teitä vähän lähemmäs.

  • peilikuva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan ihana postaus jälleen <3 kysymykseni ei oikeastaan liity mitenkään mihinkään, mutta. Millä muokkaat instagramin kuvia? Entä minkä merkkisiä urheiluliivejä käytät? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos (:
      Instagram kuvia muokkaan afterlight aplikaatiolla ja perus instagrammin muokkauksilla ja Käytän Shock Absorber urheiluliivejä – ihan parhaita!

  • tipi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla tuli heti mieleen ku luin tätä et sun täytyy olla raskaana?! Heh 🙂 Et kyl varmaan oikeesti oo mut tuli vaa miälee noista kaikista muutoksista ja uusista mieltymyksistä.. 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En sentään 😀

  • Eef
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana toi omena : )

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Eikö! Löysin sen Cittarista. Kaikki Jonagold omenat oli i love you merkattuja <3

  • Helloo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Millä muokkasit nuo kuvat ? Ihana blogi! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Muokkailen aika monilla ohjelmilla. Riippuu vähän millaista lopputulosta haluan ja joskus saatan muokata samaa kuvaa kolmellakin eri ohjelmalla, kun kaikista ei saa kaikkea 😀
      Usein käytän Pixlra ja Pixelmator ohjelmaa.

  • ainooo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    millä muokkaat sun kuvat iham tautisen hienoja!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos 🙂 Käytän useampaa muokkausohjelmaa (olen aika huono niissä :D) Useimmiten kuitenkin Pixlr.com ja Pixelmatoria. Niillä tein nämä kuvat.

  • emppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen lukiolainen ja huomasin itsestäni paljon samoja piirteitä, kuin sinulla ollut. Parhaiten osui nappiin kylmyys, ujous ja tarkkuus ulkonäöstä! Juuri ne piirteet, mistä haluan eroon ja olen piettänyt sitä jopa mahdottomana, tyyliin ” eihän ihiminen voi muuttua” mutta lukiessani sinun tekstisi tajusin, että tuskin se onkaan niin mahdoton asia, jokainen voi muuttua!! Kiitos kivasta ja herättävästä tekstistä! 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla että herätti ajatuksia 🙂
      Ja kyllä onneksi voi muuttua. Olin joskus ujo kuin orava! Mietin, että ei tästä mitään tule, mutta nyt olen jotain aivan muuta. Elämä on liian lyhyt olemaan kylmä ja ujo, eikö? 😉

  • mirsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana söpö Julia! Vaikutat niin mahtavalta tyypiltä, ettei mitään rajaa. 🙂 Tekstisi ovat aina niin mukavia ja lämminhenkisiä, tulee hyvä mieli niitä lukiessa.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi, iso hymy 🙂 Ihana kuulla. Kiitos todella paljon kivasta kommentistasi 🙂

  • emma k.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Onko tossa perfect holiday picture postauksessa avoautokuvassa sun vieressä istuvalla tytöllä blogia? Ajattelin että jos on samantyylinen kun omasi niin lukisin mielelläni. Ps. Sulla on kyllä hauska kirjotustyyli 😀 Ihana että kaikki ei ole samaa höttöä tyylillisesti vaikka onkin muodista kyse.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, on kyllä 🙂 Eevillä on mielestäni loistava taito kirjoittaa ja paljon fiksua asiaa. Blogi on enemmän treeniblogi, mutta kaikkea muutakin kyllä sieltä löytää 🙂

      http://minifitness.fitfashion.fi

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpas kauniita kuvia, taas kerran! 🙂

  • jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla käy uusien tyynyjen kanssa AINA noin et ne lentää lattialle. Sitten niiden päällä pitää istua monta kuukautta jotta ne litistyy vaikka ostaisin sen litteimmän. Ehkä seuraavaksi ostan sellaisen vauvoille tarkoitetun….plaah…tai sitten nukun ilman… =D

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanasti kirjoitettu ja kauniit kuvat, juuri tälläisiä postauksia lisää! kävi hymyilyttämään. kiitos sinulle siitä 🙂

  • marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva kun on välillä tällaisia spontaaneja kuvia 🙂 Sun blogia on myös niin kiva lukea. Päivität usein ja kirjoitat hyvin. Yks niistä harvoista blogeista, mitä käyn usein kurkkimassa 🙂 Piristää kummasti päivää!

  • laika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    girl..i like u

Post A Comment