MUTKATONTA LENTOMATKAILUA

*Kaupallinen yhteistyö: Norwegian & Finavia

 

”Täällä toimii netti, oon lentokooneessa!”
Muistan kirjoittaneeni Facebookissa ystävälleni jostain pilvilinnojen yläpuolilta ensimmäiseltä Norwegian lentomatkaltani.

Oli vuosi 2013 ja määränpäänä Espanja.
Nyt vuonna 2016 netissä surffaillen on Norwegianin siivillä saavutettu kymmeniä muitakin kohteita. Enimmäkseen työmatkoja – mutta se juuri tekeekin Norwegianin lennoista mahtavan. Auttaa kummasti kiireisinä aikoina kun työt voi alkaa jo koneessa. Pidemmillä lennoilla tykkään nauttia yläilmojen sometauosta, leffoista ja lentokoneen hurinasta, mutta lyhyet matkat Nowegianilla on aina ollut tehokkaita – ihan myös jo senkin takia, ettei vielä kertaakaan koneeni ole ollut myöhässä tai matkustaessa ilmennyt muitakaan ongelmia.

Aplodeja siis tälle punavalkoiselle lentoyhtiölle. Aplodeja myös sille, että viime viikon keskiviikkona Kaikkiaan kymmenen miljoonaa matkustajaa oli lentänyt Norwegianilla Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Merkkipaalun kunniaksi tuo onnekas kymmenesmiljoonas matkustaja yllätettiin lentolipuilla. Miettikää jos teidän olkaanne koputettaisiin lentojonossa, että hei onnea vaan lucky number 10000000 tässä kaksi lippua haluamaasi kaukokohteeseen Premium-luokassa.
Varmaan hieman parani päivä matkustajalla 🙂

 


 

Maailman kuudenneksi isoin ja Euroopan parhaaksi valittu halpalentoyhtiö Norwegian on nopeasti noussut minunkin suosikkihalpalentoyhtiökseni. Lähes 40 suoraa reittiä Helsingistä Eurooppaan ja Dubaihin lentävä, luotettava, ja edullinen lentoyhtiö, jonka uudet koneet ovat eduksi sekä matkustajamukavuudelle, että ympäristölle.

Rekisteröidyin myös vihdoin Norwegian Reward kanta-asiakasohjelmaan. Olisihan se tyhmää jättää ilmaisedut ja pisteet keräämättä, kun lentelen kuitenkin niin usein Norwegianilla. Kroatian lennot jo pohjalla, joten pistelennot täältä ollaan tulossa!

P.s Norwegianin asiakkaana kannattaa myös ladata Norwegian Travel Assistant sovellus missä on kätevästi kaikki matka-asiakirjasi ja lentotiedot. Mahdollisuus varata kiireessä fast track –jonon ohi palvelu ja muita etuja.

 

 

Toinen hyvä appi (isot suositukset!) on palkittu Helsinki Airport mobiilisovellus.
Sieltä löytyy kaikki porttitiedoista ravintolapalveluihin. Tarkat tiedot missä portilla sinun pitää olla, onko lentosi ajoissa, kuinka pitkä jono on missäkin turvatarkastuksessa(!). Voit jopa varata pysäköintipaikan etukäteen! Missä päin olikaan se Johan& Noström? Lohikeittoa Pier Zerosta? Ei tarvitse enää etsiä infotaulua, kun kartta löytyy puhelimesta. Appi pitää sinut myös ajan tasalla kun boarding on alkamassa! Kuinka kätevää. Arvatkaa olenko liiankin useasti uppoutunut seikkailemaan Helsinki-Vantaalla huomaamatta ajankulua ja juossut viimeisenä paikalle juuri ennen portin sulkemista.

Seikkailuista voi tosin syyttää kattavia Finavian palveluita. En turhaan tituleeraa Helsinki-Vantaata suosikkikentäkseni. Siisti, toimiva ja viihtyisä kenttä täynnä ajan hermoilla olevia kauppoja ja ravintoloita. Uudistuneista ravintolapalveluista olenkin kirjoittanut alkukesästä kattavan Helsinki-Vantaan ravintolaoppaan. Se löytyy TÄÄLTÄ.

 

Listan jälkeen lentokentälle on avattu vielä muutama uusi ravintola lisää, mistä yhdelle erityismaininta;
Helsinki food Market (portti 14)
Todella viihtyisä kahvila/ravintola, missä kaikki ateriat valmistetaan tilauksesta. Oli se sitten munakas haluamillasi lisukkeilla, salaatti tai hamppari (Hampurilaisen pihvi on kotimaista vapaana kasvatetun karjan lihaa), ja paljon muita herkkuja. Syö paikanpäällä, tai ota lennolle mukaan.

 

 

Jos en istu syömässä, hypistelen luultavasti meikkejä ja haistelen Jo Malonen tuoksuja kosmetiikkakaupassa (portti 28), ehkä kiertelen myös Fine Food –kaupassa (portti 20 & 32) Tiesittekö, että siellä myydään Etelä-Afrikkalaisia lempimaustemerkkiäni Cape Herbiä! Tai hengähdän Kainuu Loungessa (portti 31), ja tiirailen aina kateellisena siinä vieressä olevia unikapseleita – GoSleep uniputkia (portti 31)
Miksi niillä kentillä, missä minä yleensä vaihdan konetta ei ole näin siistiä?

Nykyään sitä arvostaa lentokenttäkokemusta jopa niin paljon, että valitsee pidemmät reittilennot sen mukaan, missä on mukavin olla välilaskun aikana.
Melko onnekkaita ovat siis Helsinki-Vantaalla välilaskun suorittavat matkaajat, mutta vielä paremmin on meillä itsellämme asiat, kun Helsinki-Vantaa toimii jokaisen matkamme viihtyisänä lähtöpaikkana.

6 Comments
  • nanneli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka! Kun oot Norwegianilla lentänyt, niin käykö koneessa maksuvälineenä ihan vanha kunnon käteinen? 😀 me ollaan lähdössä helmikuussa reissuun ja matkatoimiston nettisivuilla luki, että ainoastaan luottokortti kävisi maksuvälineenä. Sellaista meistä kumpikaan ei omista ja olisi hieman harmi jos pitkällä lennolla ei saisi ostaa mitään syötävää tai juotavaa 😀 onneksi Helsinki-Vantaalla on noin kattava ravintolavalikoima, niin eiköhän sieltä tuu sitten napattua jotain mukaan, jos tosiaan lennolla toimii ainoastaan luottokortti! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, 

      Kyllä se näin taitaa olla, että nykyään käy maksuvälineenä vain pankki -ja luottokortit :/ Onneksi tajusitte ajoissa! Lentokentältä saa tosiaan mukaan kaikki ravintola-annoksetkin kätevästi take a way bokseissa, jos haluatte kunnon aterialla varautua, ja vessoista löytyy myös kylmähanoja, missä voi täyttää omat vesipullot mukaan lennolle 🙂 

      Ihanaa matkaa teille <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aijai , nyt kyllä alkoi tehdä mieli matkustaa jonnekin , varsinkin kun huomiseksi on luvattu kaikenlaista!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep! Kyllä minäkin menisin huomenna mieluummin lentokentälle, kuin vaihtamaan talvirenkaita 😀

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei nyt liity kunnolla tähän postaukseen, mutta kun kerrankin on aikaa kirjoittaa kommenttia. 🙂 Luin äsken sun muutamia postauksia, joita en oo aiemmin ehtinyt lukea. Ensinnäkin a) sulla on ihan mieletön kroppa! Saat olla ylpeä siitä. 🙂 b) Sulle sopii kaikki päälle. Varmasti jätesäkkikin. Ootko muuten kokeillu? 😀 c) Sulla on mieletön tyyli kirjoittaa! Sä vaan jotenkin osaat! ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä sä oot mun mielestä mieletön roolimalli meille nuoremmille. Sä kerrot mm. kuinka kaikki ei aina bloggaajallakaan mee putkeen tai kuinka blogigaalaan saa tuunattua hienon asun edullisesti. Tiivistettynä oot upea nainen, mutta silti inhimillinen. Iloista syksyä! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei Anna, 

      Ensinnäkin super iso kiitos ihanasta kommentistasi. Luin sen kännykällä kun olin menossa Stockmannilla ruokakauppaa ja piti ihan pysähtyä nurkkaan hymyssä suin lukemaan kommenttisi uudestaan <3  Vitsi mikä tsemppi päivään, olet huipputyyppi. Ihanaa syksyä myös sinne <3

      Ja haha, en ole kokeillut jätesäkkiä 😀 😀

Post A Comment