MINIMALISTISEN JOULUN INSPIRAATIOKANSIO

 

Onko liian aikaista alkaa jo sisustaa kotia joulukoristeilla? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minusta kuoriutuu jouluihminen ja kappas vaan kun löysin itseni tänä vuonna jo marraskuun alussa selailemassa Pinterestistä kattausinspiraatiota (ja vähän myös kaikkea muuta).

Näitä asioita mietin meille: Valkoinen pellavapöytäliina, tai pelkkä pöydän puupinta. Kattauksessa roosaa, harmaata, havuja. Ehkä kultaa tai kuparia. Lahjapaperit yksivärisiä – valkoisia ja ruskeita. Niissä kultaista nauhaa ja koristeoksa. Kuusen tilalla pelkkiä yksittäisiä havunoksia korissa tai minikuusi jakkaralla.  Eukalyptuksenoksia maljakossa, kynttilöitä, muutama lyhty ja pienet jouluvalot tuikkimassa jossain – kunhan keksin niille paikan.

Tykkään minimalistista joulusta ja olenkin koristellut meidän kodin jo muutaman vuoden ajan vain pienillä jouluisilla yksityiskohdilla. Tottakai lapsuuden koristeelliset joulut olivat myös ihania, mutta omassa kodissa tuntuu tämä hillitympi joulu itselle paremmalta 🙂 

 

Mites te? Olette sitä joulutyyppiä joka haluavaa mukeat kuuset, eriväriset koristeet ja jouluvalot joka ikkunaan vai rauhoittuuko joulumieli hieman hillitymmin koristellussa joulukodissa?

 

Kuvat: Pinterest

2 Comments
  • Jenni
    Posted at 13:28h, 19 marraskuun Vastaa

    Ihan täydellinen postaus!! Juuri mietin että pitää mennä tänään inspiroitumaan Pinterestiin ja etsiä miten voisi minimalistisesti tuoda joulutunnelmaa kotiin 🙂 Nämä kuvat voisi olla suoraan omasta Pinterest-taulusta, joten KIITOS!

    • julia
      Posted at 14:20h, 19 marraskuun Vastaa

      Jee 🎄😍 Ihana kuulla, että postaus oli mieluinen. Olisin itse voinut selailla Pinterestiä vaikka tunti tolkulla tämän aiheen tiimoilta 😅

Post A Comment