MEIDÄN ENSITAPAAMINEN

*Kaupallinen yhteistyö: Boss

 

”Miksi Eerikinkatu on niin samperin pitkä” – mietin ja tuijotin tuon loputtomalta näyttävän kadun toisesta päädystä minua kohti etenevää hahmoa. Sydän pomppi kurkkuun kuin linnanmäen vapaapudotuslaite. Se Julia, joka lähti itsevarmana muutama minuutti sitten kotoa, tuntui hajoavan jalkakäytävälle kuin rikkoutunut perunasäkki ja vierivän joka puolelle katua. Teki mieli piiloutua porttikongiin keräämään itseni takaisin perunakasaan, mutta en voinut enää piiloutua lähestyvän hahmon silmien alla.

 

Monet teistä tietävätkin, että tapasimme poikaystäväni kanssa Tinderissä. Tuossa nykyajan kummallisessa deittisovelluksessa. Minä tietenkin ajattelin sen olevan vain hauskaa ajanvietettä – syy kikatella kavereiden kanssa viikonloppuna baarissa, mutta tämän miehen osuessa näytölleni olin yksin kotona, enkä oikein tiennyt mihin päin sormella näyttöä pitäisi sohia. Huonot kuvat eivät kertoneet paljoa, meillä ei ollut yhteisiä tuttuja, ja lopulta miehestä ihan väärän kuvan saaneena suljin puhelimeni ja annoin olla. Vasta seuraavalla kerralla sovelluksen uudelleen avattuani, tajusin pyyhkäistä tämän mitä ihanimman miehen elämääni.

Mitä jos tuo ihminen olisi ollut fyysisesti edessäni. Olisin kuullut naurun, haistanut tuoksun ja nähnyt hymyn? Tämä mieshän olisi vienyt minulta saman tien jalat ihan alta.
Tinder voi tarjota kattavan valikoiman, mutta ei sitä mihin kiinnitän ihmisissä ensimmäisenä huomiota. Eleet, ilmeet, nauru, tuoksu. Sovellus ei tarjoa asioita mitä voi aistia.

Siinä me siis oltiin täysin muutaman kuvan varassa, mutta onneksi pyyhkäisemälläni miehellä oli sana heti hallussa ja tulimme yllättävän hyvin juttuun. Mies oli kahden viikon pituisella työmatkalla, joten emme voineet nähdä, mutta juttelimme päivittäin tuntikausia, ja joka kerta puhelimeni piipatessa, myllersi mahassani kunnon perhoslauma. Nauroin kotona yksinäisinä iltoina kippurassa miehen vitseille ja päivisin analysoitiin yhdessä kavereiden kanssa meidän viestiketjua. En halunnut rakennella turhaan vaaleanpunaisia pilvilinnoja, mutta aika nopeasti huomasin olevani ihastunut ihmiseen jo ennen meidän fyysistä ensitapaamista.

 

Ehkä se siis selittää hajoamiseni tuona päivänä ensitapaamisella. Kahden viikon tekstiviestittelyn jälkeen kun mies johon olet ihastunut lähestyy sitä loputonta Eerikinkatua, tuntuu siltä kun asfaltti lähtisi jalkojen alta. Mitä lähemmäs hahmo tuli sitä paremmin hahmotin, miten pitkä mies olikaan, sitten erotin hymyn kasvoilla, haistoin tuoksun sieraimissa ja pian olikin jo tuon miehen lämpimässä halauksessa.

Hyvä kun sain edes moi sanottua.
Jalat edelleenkin vetelinä lähdimme kohti koffinpuistoa. Istuimme tuntikausia nurmikolla, Miehellä oli päällään harmaa paita, missä oli karhun kuva. Myöhemmin sain kuulla, että hän pitää karhuista. Vaihdoimme viinille läheiseen ravintolaan ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, kunnes miehen piti lähteä ystäväporukkansa kesäjuhliin ja minä jatkoin omien ystävieni luokse. Eipä siinä, että sekään olisi riittänyt, näimme nimittäin vielä uudestaan myöhemmin samana iltana ja heti seuraavana päivänä ja sitä seuraavana ja siitä lähtien olimme yhdessä lähestulkoon aina.  

Nyt tuo lähestyvä hahmo Eerikinkadulta ja porttikongissa hajoileva Julia asuvat samassa osoitteessa ja voisin sanoa, että reilun kahden vuodenkin jälkeen on edelleen lauma niitä perhosia mahassa.

 

 

Muistatteko te miltä miehenne tuoksui ensitapaamisella? Ihminenhän pystyy tunnistamaan yli kymmenen tuhatta tuoksua ja minusta on mielenkiintoista kuinka kauas jokin tuoksu voi viedä muistoissa.
Muistan miltä tuoksui lapsuudessani kadut Balilla, muistan mummolan eteisen tuoksun, muistan jopa miltä tuoksui lempi kylpyleluni kun olin vasta tarhaikäinen kikkarapää leikkimässä kylpyvedessä My Little Poneilla – ja voin rehellisesti sanoa, että muistan miltä mieheni tuoksui tuona päivänä Eerikinkadulla.

Muistan mieheni tuoksun, vaikka tuo hajuvesi on jo kulunut loppuun, eikä sitä iholle enää suihkutella. Omakin hajuveteni vaihtui noilta ajoilta. Tykkään aloittaa uuden tuoksumuiston uuden ihmisen kanssa – kuulostaako hassulta?

 

Tällä hetkellä käytössä on kolme tuoksua, mistä uusin suosikkini on Boss The Scent for her Intense. Uusi intensiivinen versio The Scent for her –tuoksusta. Tykkään tästä viettelevän itämaisen kukkaisesta tuoksusta jopa enemmän kuin aiemmasta versiosta. Ripaus hunajalla kuorrutettua persikkaa ja osmanthus kukkaa tuo mukaan naisellisuutta ja tuoksun öljyjen konsentraatiota nostamalla tuoksusta on saatu myös pitkäkestoisempi ja saan nuuhkia yhtä suihkaisua useita tunteja.

Toinen mitä nuuhkin on poikaystäväni The Scent Intense –tuoksu, sekin edellistä versiotaan intensiivisempi. Itämaisen puinen ja hieman nahkainen tuoksu on vahvistettu maninka-hedelmällä ja lisätty mausteisuutta kardemumman ja vaniljan avulla.
Niin koukuttava.

 

 

ARVONTA
♦ Saan arpoa kolme ihanaa BOSS tuoksupakettia ♦
OSALLISTUMINEN: Kerro kommenteissa mieleen jäänyt treffikokemus tai merkittävä hetki tärkeän ihmisen kanssa, niin olet mukana arvonnassa. (Muista sähköpostiosoite).

 

Kilpailu päättyy 14.12 klo 06.30
Kilpailun säännöt löydät täältä.
Onnea 🙂

Tags:
164 Comments
  • Ilona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun nähtiin ekan kerran tapailutyypin kanssa, ensin käytiin kahvilla ja illalla nähtiin vielä uudestaan 🙂

  • Pauliina.K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kihlattu käyttää harvoin yhtä tiettyä hajuvettä ja se tuo mukanaan aina ihania muistoja erityisistä hetkistä, kuten vuosipäivistä <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meidän ekat treffit alkoi kävelyllä rantakallioille. Kaikki meni niin omalla painollaan, toisen käteen tarttuminen tuntui oikealta heti ekojen minuuttien jälkeen ja, kun toinen otti syleilyyn ei olisi halunnut olla missään muualla. Se tyyppi sai tajuamaan heti, mikä kaikista muista oli puuttunut. Treffeiltä muistan kevään tuoksun ja raikkaan meri-ilman. Hänen tuoksuaan en muista, mutta itselläni oli silloin Lancômen La Vie Est Belle tuoksua. Oltiin jo menty omiin koteihimme niin kännykän ruudulle ilmestyi viesti: ”Mun takki tuoksuu ihan sulta.” Sen jälkeen olen päättänyt, että tulen jatkuvasti ostamaan tuota tuoksua, kun yleensä olen aina loppuneen tilalle ostanut jonkun uuden tuoksun.

  • PN
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä muistan vielä selvästi, miltä poikaystävä tuoksui ensitapaamisella kohta viisi vuotta sitten 🙂

  • Liisi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen erittäin tuoreessa tapailusuhteessa ja toivon että ne merkittävimmät hetket ovat vielä edessäpäin 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensitreffit poikaystäväni kanssa tasan kolme vuotta sitten. Tapahtumat ovat hyvin samankaltaiset kuin teillä. Kävimme syömässä ja sieltä molemmat lähtivät omien kavereiden luo, kunnes myöhemmin illalla oli pakko vielä nähdä uudelleen. Muistan vieläkin hänen tuoksunsa kyseisenä iltana ja välillä, kun hän suihkauttaa samaa tuoksua kuin ensimmäisenä yhteisenä iltanamme, voin muistaa sen tunteen kun näimme ja vatsa oli täynnä perhosia.

  • Kisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan elävästi miltä poikaystäväni tuoksui kun tavattiin ensi kertaa yläasteen discossa. Tästä päivästä on kulunut kohta 10-vuotta ja yhdessä ollaan edelleen<3

  • Meda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan edelleen sen hetken, kun lukiolaisena kaveriporukan mökkireissulla näin ekaa kertaa entisen poikaystäväni. Tuntu kun salama olisi mennyt koko kropan läpi! Tiesin heti että tässä on sitä jotain ja seurusteltiinkin viisi vuotta jota lämmöllä muistelen<3

  • Nanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Henkilö kenen kanssa oli aina ollut enemmän tai vähemmän kipinää mutta ei kuitenkaan ikinä päädytty seurustelemaan. Kerran hän haki mua tanssimaan baarissa illan viimesen hitaan (en todellakaan oo mikään kännisten ällösöpöjen hitaiden kannattaja :D) ja mitään sanomatta keinuttiin biisin tahtiin ympäri tanssilattiaa. Mies tuoksu ihan taivaallisen hyvältä <3 biisin loputtua tiemme erosivat ja kyseisen illan jälkeen ei olla kun törmätty satunnaisesti pari kertaa.

  • Laurajo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan edelleen mitä tuoksua mieheni käytti 10v sitten kun tapasimme. Hajuvesipullo käytettiin loppuun, eikä sitä enää valmisteta (tietääkseni). Mutta edelleen muistan tuoksun nenässäni 🙂

  • Sj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti se, kun mieheni polvistui kosimaan minua Pariisissa Eiffel tornin alla kaikkien edessä, ja vuosi tästä järjesti ”salaa” häämme, kysymällä siis ensin isäni ja äitini lupaa (kirjeitse) jonka jälkeen kertoi varanneensa kirkon ja tehneensä muut suuret järjestelyt. Kaikki selvisi minulle kun sain oman kirjeeni, jossa oli häämatka Australiaan varattuna. Tämä kaikki siis salaa sen takia, koska sanoin moneen otteeseen ettei vielä ole aikaa suunnitella häitä jne 😀 mies päätti sitten ottaa ohjat omiin käsiinsä, ja tässä sitä ollaan;-)
    Edelleenkin, vuosien jälkeen tunnistan tuon tutun tyypin alkuaikojenkin tuoksun:-)

  • Suvicn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin itsekkin poikaystäväni tinderissä. Vähän reilu 2v sitten. Muutamaa kuukautta ennen kuin kouluni loppui ruotsissa. Päätimme yrittää etäsuhdetta ja tässä sitä ollaan. 1,5 etäsuhteen jälkeen olemme nyt asuneet yhdessä 3kk ja en voisi olla onnellisempi. Saan herätä aamuisin siihe kun hän tuhisee unisena vieressäni ja tuoksuu samalta kuin miltä hän tuoksui ensi kertaa tavatessamme. Turvalliselta. Ja niin oikealta.

  • emi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    poikaystävällä on ihan mahtavan tuoksuinen hiusvaha, joka on jäänyt mieleen 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin myös itse nykyisen poikaystäväni kesällä tinderin kautta. Ensimmäiset treffimme jatkuivat myöhään yöhön ja sen jälkeen näimmekin varmaan joka päivä, sillä tiellä ollaan edelleen 🙂

  • -R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En unohda ikinä kymmenen vuoden takaisen parhaan kaverini tunnustusta eräänä hämäränä syysiltana. Olimme tosiaan kavereita vuosikausia (tai siis minä pidin meitä kavereina) , ja eräänä minulle tavallisena iltana hän takellellen tokaisi tupakka suupielessään ”sillon mä tajusin kuinka paljon mä tykkäänkään susta, kun näin kuinka sä pelastit kesäsateessa kastematoja autotieltä”. Menin tästä ja kömpelöstä lähentely yrityksestä niin hämilleni, että otin ystävääni hieman etäisyyttä miettiäkseni että mitäs nyt sitten. Tästä tapauksesta meni ehkä kk:n verran, kun tämä kyseinen ystäväni lähestyi minua hyvin koruttomalla tekstiviestillä , ”multa löytyi syöpä”. Menin shokkiin tästä viestistä, mutta ystäväni ei enää halunnut nähdä minua (vai eikö hän halunnut että minä näen häntä siinä tilassa, en tiedä). Kuulin yhteisten ystäviemme kautta että hän joutui pian saattohoitokotiin, ja vielä sielläkin yritin päästä hänen luokseen, mutta turhaan. Hän loukkaantui kylmistä pakeistani niin pahoin, että sulki minut loppuelämästään. Yhtä hyvin muistan miltä hänen kaulansa tuoksui, kuin senkin miltä saattohoitokodin eteisaulassa tuoksui, ja miltä siellä puristamani pehmonalle tuoksui anellessani hoitajia päästämään minut näkemään hänet. Sen jälkeen pari kolme päivää myöhemmin olin työpaikan ruokalassa, kun sain tekstiviestin, että kyseinen ystäväni on aamulla nukkunut pois. Muistan että silloin oli ruokana lihapullia ja perunoita, ja vaikka ruoasta hävisikin maku tuon viestin jälkeen, muistan edelleen mille ruoka sillä hetkellä tuoksui nenässäni.

  • Vik
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä myös yksi haju-muistelija! Muistan myös edelleen miltä mieheni tuoksui kun aloimme tapailla, harmittaa tosin että hänen silloin käyttämää hajuvettä ei ilmeisesti saa enää mistään enkä voi konkreettisesti muistella sitä! No mutta onneksi on paljon uusia muistoja tuoksuteltavana, itseasiassa pian lähestyvän kolmivuotispäivämme kunniaksi ostinkin miehelleni Boss Bottled tuoksun 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tarina teillä <3 minulla ja poikaystävälläni asiat kehittyivät aikalailla samalla tavalla. Tapasimme tinderissä, mutta asuimme eri kaupungeissa joten ensitapaamiseen kului muutama kuukausi. yhtenä vapaa viikonloppuna päätin hypätä junaan ja tavata tyypin, joka oli vienyt jalat altani täysin eri tavalla kuin kukaan ennen. Muistan ensinäkemisen yhtä tarkasti kuin sä 😀 hyppäsin bussista ja siinä hän oli ja tuoksunkin muistan! Poikaystäväni käyttää samaista tuoksia välillä vieläkin ja vaikka ollaan oltu jo kohta kaksi vuotta yhdessä tuntuu että palaan siihen ensitapaamiseen 🙊

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Törmättiin 6 vuotta sitten juhannuksena kaverin grillibileissä. Kikattelin illan tän ujon tyypin jutuille ja sattuikin herra saattamaan mut kotiin asti. Jotain yöttömän yön taikaa siinä tais olla kun se heti kolahti, että nyt ollaan isojen juttujen äärellä. Sen illan jälkeen ei oo tarvinnu juhannustaikoja tehdä ja ens kesänä sanotaan toisillemme tahdon.

  • Jonnz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olemme tavanneet myös tinderissä. Tinderöin ystäväni luona, vajaa 300km kotikaupungistani. Punnitsin miestä ihmeen pitkään, olin muutoin aika vauhdikas. Onneksi se oli joo. Juttelimme, totesin ettei tuollaista miestä ole olemassakaan. Tapasimme pikaisesti, ihana mies ja liiankin. Samalla vetäydyin kuoreen, en vielä valmis uuteen parisuhteeseen, en valmis etäsuhteeseen. Riitelimme ainoan kerran elämässämme ja emme enää jutelleet. Aikaa meni ehkä 3kk ja päätin lähestyä häntä uudestaan. Tapailimme kesän ja syksyllä etsimme yhteisen asunnon täältä kaukaa mun kotoa. Maailman onnellisimmat reilu 2-vuotta takana ja oon varma, että tää on ikuista. <3

  • S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin nykyisen poikaystäväni kanssa viime viikolla treffeillä, ja minulla oli vanhaa suosikkihajuvettäni. Hän sanoi ”Tätä sulla oli sillon kun oltiin ensimmäisillä treffeillä, ja tän tuoksun takia muistan sen päivän ikuisesti. Mun takki tuoksui ihan sulta kun menin kotiin sinä iltana”. Jännä miten tuoksut voikin jäädä niin vahvasti mieleen 🙂

  • Anonym
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan myös tuoksut erityisen hyvin, ja monesti johonkin tiettyyn tuoksuun (hajuvesi, ruuan tuoksu, mikä vaan) minulla liittyy muistoja! Kaikkein parhaiten muistan mieheni tuoksun tavatessamme, ja hän käyttää kyseistä hajuvettä edelleenkin!

  • Elisaf
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tutuistuin juhannusfestareilla aivan upeaa henkilöön. Siitä lähtien ollaan juteltu lähes päivittäin, ja reilu kuukausi sitten sain hänet vihdoin viikonlopuksi luokseni. Välimatkaa meillä on jonkin verran, ja itse asun kaiken lisäksi kahdella paikkakunnalla, joten emme näe toisiamme kovin usein. Siksi tuo viikonloppu olikin itselleni todella tärkeä. 🙂

  • Annuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka on jo yki 5vuotta oltu yhdessä, muistelee alkuaikojen ekoja treffejä silti aina hymyssä suin. Vaikka mitään erikoista ei treffeille tehtykään on ihana muistella taaksepäin ja tajuta kuinka pitkä matka ollaan jo kuljettu yhdessä 🙂

  • Jade
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Merkittävintä on ollut hääpäivämme Santorinilla <3

  • Msofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meidän tarinamme on myös melko klassinen. Olimme olleet nykyisen poikaystäväni kanssa jo pitkään kavereita ja pyöritty samoissa piireissä kun yhtenä iltana kaikki muuttui. Olin aina pitänyt häntä komeana, mutta en koskaan ollut tuntenut häntä kohtaan mitään kaverillisuutta kummempaa, kun yhtenä kesäiltana olimme juhlimassa samassa paikassa ja yhtäkkiä huomasin hänet ihan eri tavalla. Olin juonut pari drinkkiä liikaa ja näkömuistikuvat ovat todella hatarat siltä illalta, mutta hänen tuoksunsa muistan kuin eilisen. Siitä lähti meidän yhteinen taival, jota ollaan kuljettu jo yli 4 vuotta. Vieläkin hänen tuoksunsa on mielestäni huumaava ja kerronkin kaikille, että valitsin poikaystäväni tuoksun perusteella. Se on jännä kuinka elämän suuria päätöksiä tekee ihan alitajunnalla ja toisen tuoksu on voi olla se ratkaiseva asia <3

  • KK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäinen suudelma ensimmäisen (ja nykyisen) poikaystäväni kanssa. Olimme tunteneet vasta hetken, kun eräänä viikonloppuna olimme molemmat samaan aikaan baarissa, jossa tapasimme ensimmäistä kertaa. Baarista kotiin lähtiessäni hän halusi välttämättä saattaa minua kotiinpäin, vaikka asui itse aivan eri suunnassa. Siinä sitten kävelimme kahdestaan keskellä yötä pitkin valaistua joen vartta ja juttelimme niitä näitä. Useasti matkan aikana jankutin, että hän voi kyllä lähteä jo kotiinsa, kyllä minä pärjään. Olin onnellinen, että hän oli lähtenyt saattamaan minua, mutta samalla kävi sääliksi, kun hän joutui kävelemään monta kilometriä turhaan vain minun takiani. Noin puoli kilometriä ennen kotiani hän suostui viimeinkin kääntymään. Tätä ennen hän kuitenkin nappasi minut syliinsä ja suuteli minua. Siinä vaiheessa pyöri sukat aika lujaa tämän tytön jaloissa. Tuostakin hetkestä on jo melkein neljä vuotta ja edelleen ollaan samaisen ihmisen kanssa yhdessä saman katon alla asuen. 🙂

  • MJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keskellä yötä lasillisten jälkeen hänen saattaessaan minua kotiin päin jäimme hyiseltä tuulelta suojaan uimahallin seinustalle halailemaan ennekuin tiemme erkanivat. <3

  • Ih
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se kun on koukussa samaan tyyppiin todella monta vuotta eikä sen ihailemiselle näy loppua koska hänessä vaan on sitä jotain.<3

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan ikuisesti sen hetken kun minun ja nykyisen mieheni alkutaipaleella menin yksin junalla matkan, jossa oli lyhyt vaihto Pasilassa. Kun saavuin liukuportaita alaspäin oli mieheni lähtevän junan vieressä kaunis kukka kädessä vain sen viiden min hetken takia kanssani. Elimme tuolloin kaukosuhteessa ja näimme harvemmin, otimme kuitenkin kaiken irti tällaisista pienistä hetkistä. 🙂

  • Mimi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tarina! Ja en ehkä kestä, mutta omalla poikaystävälläni oli sama kuvien tuoksu käytössä kun ensi kerran tapasimme vuosia sitten! 😍🤣

  • Mimi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aiemman, mimi nimimerkin sähköposti tässä arvontaa varten.

  • Nette
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasimme ensimmäisen kerran juhannuksena ollessamme mökillä kaveriporukalla. Ensimmäinen kunnollinen hetki yhdessä jutellen tapahtui koko illan saunomisen jälkeen. Poikaystäväni tuoksui Suomelta, jos näin itsenäisyyspäivän tienoilla voi tällaista vertausta käyttää. Ilmassa leijui vanhan puusaunan, vihdan ja puhtaan järviveden tuoksut. 🙂

  • minoa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ekat treffit ex miehen kanssa

  • Mariaghb
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hassua, nimittäin itse tapasin poikaystäväni vuoden 2014 keväällä nimenomaan tinderissä. Ensitapaaminen oli helsingin rautatieasemalla, josta jatkoimme kaupan kautta tuomiokirkonportaille piknikille. Muistan edelleen sen chanelin tuoksun, kun ensimmäistä kertaa tavattiin. Eletään kaukosuhteessa ja aina kun ohi menevällä tai vieressä istuvalla miehellä on tuota samaa tuoksua, niin iskee semmonen kotoinen olo. Vielä kolme vuotta tuon kevään jälkeen ollaan edelleen yhdessä ja sitä tuoksua ostetaan aina lisää, kun se loppuu.

  • marikan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minäkin muistan miltä mieheni tuoksui kun tavattiin yli 8 vuotta sitten ekan kerran. Sitä tuoksua ei enää valmisteta, mutta sen ajattelu saa vieläkin ihon kananlihalle. Mies tuoksuu edelleen hyvältä, ja niin tuoksuvat myös meidän kaksi ihanaa pientä poikaa 🙂

  • Tanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan aina poikaystäväni kodin tuoksun, kun iltaisin sain nukahtaa hänen kainaloonsa <3 Sittemmin poikaystävästä on tullut rakas aviomieheni ja kotikin on vaihtunut yhteiseen kotiin.

  • Tiila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä myös poikaystävän kanssa samantapainen alku, paljon viestittelyä alussa ja kun sitten näimme toisemme fyysisesti tuntui etteivät perhoset vatsassa sitten millään lakannut pörräämästä ympyrää! Mies vei minut kahvittelun jälkeen paikallisen (kesällä) laskettelurinteen päälle katsomaan auringonlaskua ja silloin niinkin ujo miekkonen päätti antaa ensisuudelman ja muistan hänen tuoksunsa, Lacostea oli suihkinut kaulallensa 😀 Nyt kuusi vuotta myöhemmin tuoksut vaihtuneet mutta vielä on jäljellä hajuvesiä jotka muistuttavat meitä tietyistä hetkistä yhteisen matkamme varrelta, ne on korvaamattomia!

  • jz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäisiä tapaamisia, kun poikaystävän tuoksu jäi tyynyyni hänen jo lähdettyään 😊

  • titta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuoksut ovat suhteissa tärkeitä ja rakastan sitä tunnetta kun tunnistan oman mieheni tuoksun ❤ on kuitenkin ollut hankala löytää hyvää tuoksua uudelle miehelle, kun edelliset poikaystävät ovat käyttäneet tiettyjä tuoksuja joita ei tietenkään nykyiselle voi hankkia. Ehkä tässä olisi uusi tuoksu rakkaalleni.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensi treffit poikaystäväni kanssa. Käveltiin pitkin Helsingin katuja jutellen niitä näitä, haettiin yhdet kylmät ja mentiin Eiran kallioille istumaan. Ajettiin myöhemmin vielä lempi paikkaani Aurinkolahteen, jossa hän otti minua kädestä kiinni. Suudeltiin Aurinkolahden kallioilla tähtien alla. Ihanimpia hetkiä elämässäni ♥️

  • juliaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun luin sun tekstiä niin mieleen nousi heti myös omat ensitreffit poikaystävän kanssa. Olin aiemmin tapaamispaikalla ja kun hän tuli siihen ja halasi, hän tuoksui hajuveden ja skootterin pakokaasun sekoitukselta 😄 muistan vieläkin niin tarkkaan ton tuoksun vaikka skobaa ei olla kumpikaan ajettu noin kahdeksaan vuoteen ja hajuvedestäkään ei enää muisteta mikä se oli!

  • Aava
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä myös yksi tuoksu-muistelija. Nykyisin kun mieheni käyttää samaa tuoksua kuin tapaamisemme alkuaikoina, vierivät muistot aina noilta ajoilta mieleen. :)<3

  • Etäsuhde
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rehellisesti sanottuna olen kokeillut deittimaailmassa kaikenlaisia vaihtoehtoja. Tinder-treffejä toisensa perään, ensitapaamisia baarin tanssilattialla ja niitä ah niin ihania lukioaikaisia, viattomia ”treffejä” koulun pihalla. Tuntui, että etsin sitä ”oikeaa” pakonomaisesti, enkä kestänyt sitä, että ns. kaikilla muilla oli takana jo pitkä parisuhde ja minä nukuin edelleen yksin. Lopulta väsyin onnettomiin irtosuhteisiin, pakonomaiseen deittailuun ja jatkuviin pettymyksiin. Tuli kevät 2016. Kevät, jota olin malttamattomana odottanut. Oli nimittäin aika lähteä vaihto-opiskelemaan ulkomaille ja olin siitä enemmän kuin innoissani. Ystäväni vitsailivat siitä, kuinka tulisin varmasti viimeinkin löytämään sen oikean. Heti ensimmäisenä koulupäivänä huomasin hänet. Hän oli vaalea, pitkä ja komea. Ystävällinen ja ujo. Hänellä oli tyylikäs olemus ja ihanat kihartavat hiukset. Myönnän, etten tiennyt miten suhtautua. Nopeasti ajauduimme samaan kaveriporukkaan, mutten siltikään ollut varma siitä, että meistä voisi tulla sen enempää kuin ystäviä. Yhtenä iltana koulupäivän jälkeen hän kirjoitti Whatsapp-ryhmäämme olevansa yksin kaupungilla ja kehotti vapaaehtoisia liittymään hänen seuraansa. Pakkasin laukkuni ja menin. Hän oli lievästi sanottuna yllättynyt minun astuessa sisään kahvilaan ja istuessani häntä vastapäätä. En ilmoittanut tulostani ja olin salaa onnellinen siitä, että olin ainoa joka saapui paikalle. Juttelimme kahvilan sulkemisaikaan saakka ja vaihdoimme kahvilan ravintolaan. Aika kului kuin siivillä ja juttumme luisti oitis. Olin ihastunut… Ainoa ongelma oli se etten uskaltanut kertoa vaikka näimme toisemme siitä lähtien joka päivä. Vasta 1,5 kkn jälkeen alkoholin rentouttamana kerroin hänelle tunteistani ja onnekseni hän tunsi samoin. Suhteemme ei ole aina ollut helppo & tälläkin hetkellä elämme opiskelujen takia eri maissa. Hän on kuitenkin minulle se oikea, enkä malta odottaa sitä päivää, kun saan viimein asua hänen kanssaan. ♡

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan kun alettiin tapailla poikaystävän kanssa ja hän tuoksui aina ihan superhyvälle! Välillä haistan sen tuoksun uudelleen ja tulee kaikki ihanat muistot mieleen 🙂

  • Elluuuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, mä rakastan rakkaustarinoita. Ihana tuo teidän <3 Mulla on jääny mieleen kun ekan kerran juttelin mulle oikeesti tärkeelle pojalle puhelimessa. Puhelu kesti neljä tuntia (vaikka tuntui maksimissaan kahdelta..), sit oli vaan ihan pakko lopettaa kun kello lähenteli viittä aamulla vaikka tietenkin olin pirtee kuin mikä. 😀

  • Rebecca
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulee mieleen se hetki, kun ensimmäistä kertaa tajusin, että oon tavannu sen miehen, jonka kanssa haluan olla lopun elämääni. Olin lähtenyt treffeille tosi rennolla fiiliksellä, ”katotaan nyt tuleeko tästä mitään”, koska aiemminkaan ei ollut kenenkään kohdalla kolahtanut riittävän kovaa. No nyt kolahti! Tuntui hullulta tajuta etten tarvi tai halua enää ketään muuta, ja toisaalta huomata myös että toinenkin osapuoli sekoaa onnesta jo ihan vaan mun kanssa jutellessa. Vajaat viisi vuotta on tätä onnea nyt kestänyt <3

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin pari viikkoa sitten erään miehen, joka oli tullut tinderissä vastaan. Sovimme tapaamisen kotipaikkakunnalleni ja kävimme ravintolassa syömässä. Hän tuoksui niin hyvälle, että minun oli pakko kysyä mitä hajuvettä hän käyttää. Ja kappas, hänellä oli juuri kyseistä Hugo Bossin hajuvettä käytössä. Koukuttava hajuvesi todellakin. Aika näyttää onko meillä yhteistä tulevaisuutta, mutta tiedän ainakin kenelle kilpailun hajuveden antaisin lahjaksi.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pari vuotta sitten olin au pairina Kalifornian San Franciscossa. Koska en tuntenut kaupungista juuri ketään, olin todella iloinen tutustuessani erääseen poikaan joka työskenteli elektroniikkaliikkeessä. Muutaman kerran piipahdettuani hänen työpaikallaan päätimme vaihtaa numerot ja tavata joku ilta, ja sovittiinkin että nähdään heti seuraavana perjantai-iltana. Olin tuolloin vielä alaikäinen, 17-vuotias, ja oletin, että kaveri olisi suunnilleen saman ikäinen. Sinisilmäisenä ajattelin myös että menemme ihan kavereina hengailemaan jonnekin, mutta illan edetessä huomasin että kaverini oli aivan toisenlaisella mielellä. Rento hengailu muuttui deitiksi, jossa kävimme peililabyrintti -paikassa, hyppimässä lasersäteiden yli ja kävelyllä kauniissa satamassa. Ilta oli todella hauska, joskin sitä varjosti hieman se, että sain kuulla kaverini olevan 27-vuotias eli 10 vuotta minua vanhempi, ja hän alkoi jo suunnitella perheeni tapaamista Suomessa mikä tuntui ahdistavalta etenkin kun itse olin vain kaverimielellä. Illan päätteeksi seuralaiseni vei minut taksilla kotiin (ja hän tarjosi herrasmiehenä koko illan), jossa tapasin huolestuneen host-isäni. Hän järkyttyi syvästi kun kerroin seuralaiseni iän, ja sain kuulla että San Franciscon laki kieltää alaikäisen deittailun. Vaikka ilta oli ollut todella hauska, päätin olla näkemättä kaveriani toista kertaa ikäerosta ja eri intreisseistä johtuen, enkä myöskään halunnut antaa vääriä luuloja tunteideni suhteen. Niin päättyi meidän orastava ystävyys, mutta muistelen häntä ja kyseistä iltaa silti lämmöllä. 🙂

  • HH
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa voin niin samaistua! Nykyisen poikaystävän tapasin vapun aikaan, se tuli yhteisen kaverin mukana meille etkoille ja vaikkei pahemmin puhuttu, muistan illalla sanoneeni kämppikselle, että tohon mieheen haluan tutustua. Seuraavana päivänä mentiin sitseille ja toivoin niin, että istuisin lähellä tota tyyppiä, mutta hänet oli plasuttu eri pöytään. Menin viimeisenä paikalleni ja hämmästyksekseni tämä tyyppi istuikin mua vastapäätä. Joku oli onnekseni vaihtanut oman nimikylttinsä hänen kanssaan – minun onnekseni! Niin kohtaloa, siitä lähtien ollaankin oltu erottamattomia ja perhosia on yhä maha täynnä.

  • EJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin ensimmäistä kertaa baarissa, juteltiin ja vaihdettiin numerot. En oikein tiennyt, että mitä mieltä oon hänestä, hänellä oli välillä niin ”tyhmiäkin” juttuja. Olimme niin erilaisia, mutta samaan aikaan niin samanlaisia.
    Silti jatkoimme juttua ja juttelimme päivittäin melkein puolivuotta ennen kuin nähtiin. Hän oli kokannut minulle makaroonilaatikkoa. Muistan sen tavan, miten hän katsoi minua. Niin lempeällä katseella. Itselläni tulee mieleen hänestä nallekarhu, jonka syliin on turvallista nukahtaa samalla kun hän silittelee, ja saa halata niin lujaa kun vain haluaa.
    Noin kaksi vuotta sitten lähti nuista treffeistä meidän tarina. Kaikki vaan loksahteli paikoilleen ja hänen kanssa oli alusta asti niin helppo olla oma itsensä. Ylä ja ala mäkeä on ollut, mutta edelleen hän katsoo minua sillä katseella kun nähtiin ensimmäistä kertaa, sillä miten jokainen tyttö haluaisi tulla katsotuksi. Edelleen hän silittää minut uneen ja aamulla pussaa otsalle herättäessäni minut. Huomenna nähdään taas ja aion halata häntä niin lujaa <3 #ällöä

  • KM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vuoden vaihtuessa tasan kymmenen vuotta sitten alkoi meidän tarina ja heräsin nykyisen aviopuolisoni vierestä 🙂 Kymmenen vuotta, joista kuusi avioliitossa. Ja kolme ihanaa pientä poikaa. Kaikki nuo on ihan parhaita muistoja 🙂

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä muistan edelleen, miltä avopuolisoni tuoksui ekan kerran kun nähtiin 4 vuotta sitten ❤️

  • Eleonoora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen aina rakastanut tuoksuja sekä itselläni, että miehillä. Tunnistan monien miesten tuoksut ja tuoksu bussissa voi palauttaa minut mm. Kreikan saarelle, jossa ihastuin mieheen, ja muistan edelleen hänen tuoksun. Nykyisessä poikaystävässäni yksi asioista, mihin ihastuin alussa oli hänen tuoksu ja muistan kuinka aina kun hän käveli töissä ohitseni, ja rakastin sitä tuoksua<3

  • anna s.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä se on oman lapsen syntymä, joka on jäänyt ikuisesti muistoihin meillä molemmilla <3

  • isabel r.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin aloittanut uudella kursilla, ilman yhtäkään tuttua, ja ensimmäisellä tunnilla tunsin, kuinka joku aivan varmasti tuijottaa takaraivoani. Käännyin, näin minua tuijottavan ihmisen ja tiesin heti, että hänet minä haluan. Mutta tunnin päätyttyä hukkasin hänet, enkä päässyt vaihtamaan sanaakaan hänen kanssaan. 
    Illalla lähdin vanhojen luokkalaisteni kanssa ulos ja sattumalta törmäsinkin häneen baaritiskillä. Ehdimme sanoa toisillemme ainoastaan ”Hei” ennen kuin suutelimme. Tästä seurasi numeroiden vaihto, hajuveteni kehuminen, ja treffit seuraavalle illalle. Nyt muutamaa vuotta myöhemminkin ilmassa leijuu yhä sama sähköinen olotila.

  • Anja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasimme juhannuksena yhteisen kaverin mökillä ja yöllä, kun muut olivat jo nukkumassa, jäimme juttelemaan terassin portaille ihailemaan aivan upeaa auringonnousua. Kauneinta mitä olen ikinä nähnyt! Märän metsän tuoksu ja usva järven yllä, sitä en unohda 🙂

  • juttis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon aina ollut ihminen, joka elää tuoksuissa. Tuoksut liittyvät usein kiinteästi johonkin tiettyyn hetkeen, ihmiseen, tunteeseen tai tunnelmaan ja hassua kyllä, tuoksun ei välttämättä tarvitse olla edes hyvä muistuttaakseen hyvistä hetkistä, ja silti ne muistot tekevät siitä tuoksusta – tai hajusta – omalla tavallaan miellyttävän. Edesmenneet pappani ja isäni muistan vahviten juuri tuoksujen kautta. Molemmat polttivat tupakkaa, ja vaikka tupakoimattomana en pidä tupakan pinttyneestä hajusta, koen silti oloni tavattoman turvalliseksi ja pieneksi seurassani mies, jonka tuoksu on jotain tupakan, nahan ja myskisen miehen hien sekoitusta. Tähän vielä yhdistettynä käheä, möreä miehen ääni, niin voisin vain sulkea silmäni ja käpertyä tämän miehen kainaloon, tunsimmepa toisiamme taikka emme. Myös moottoriveneen hurina, veneen tekemien laineiden äänet ja bensiinin tuoksu herättävät tuttuja ja turvallisia muistoja.

    Toki yleensä hyvät muistot elävät hyvien tuoksujen kautta. Erään asiakkaani kotona tuoksuu aivan samalta, kuin lapsuudessa hyvän ystäväni luona. Se tuoksu on itsessäänkin miellyttävä, puhtaan kodin ja erilaisten pesuaineiden ja puhtaan pyykin tuoksu, joka edelleen muistuttaa minua vahvasta, reippaasta ystävästäni, joka ei edes lapsena pienestä hätkähtänyt vaan tarttui paksu tukka hulmuten uusiin haasteisiin. Nähdään nykyään harvoin, mutta tuoksu elää vahvasti mukana välimatkasta huolimatta ja muistuttaa minua siitä kuinka olen ystävääni aina ihaillut. Joka kerta asiakkaalleni mennessä huikkaan jo ovelta asunnossa tuoksuvan taas ihanalta. En ole kuitenkaan kertonut mikä siitä tuoksusta tekee niin ihanan.

  • Salla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miehen tuoksu suhteen alkuaikoina, yhdessä muistelemme vauvamme tuoksua myös 🙂

  • MirkaH
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, Bossin tuoksut ovat niin hyviä! Mä olen ihan tuoksufriikki ja ostan usein paremmalle puoliskollekin tuoksuja, joita sitten itse tykkään nuuhkia. 🙂

  • Iina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tutustuin mieheen netin kautta ollessani ulkomailla työharjoittelussa. Kahden kuukauden viestittelyn jälkeen palasin suomeen ja mies oli lentokentällä vastassa. Se puristava onnentunne mikä valtasi minut miehen halatessa on unohtumaton. Se tuoksu, lämpö. Siitä päivästä saakka olemme olleet me. Tapaamisesta on pian viisi vuotta ja tähän on mahtunut meidän häät ja vauva ja oma uusi koti. Monenmonta vuotta vielä edessä.

  • Jaana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nykyisen miehen kanssa ensitapaaminen. 😀

    Oltiin puolileikillä heitetty ilmoille ajatus että lähden hänen mukaansa joskus metsälle (meillä siis samanrotuisia koiria). Mies ei tainnut uskoa sitä koskaan tapahtuvaksi koska asuin silloin tiivisti kehä kolmosen sisäpuolella ja harrastin koirieni kanssa kaikkea mitä sisätiloissa voi tehdä – ja loppuajan biletin railakkaasti. 😀

    Vuosi sitten itsenäisyyspäivän aattoiltana ilmoitin että nähdään kolmen tunnin päästä, tiukkasin osoitteen ja hyppäsin auton rattiin ajaakseni 250 kilometriä. Kieltämättä oma usko loppui siinä vaiheessa kun ajelin pilkkopimeää saariston hiekkatietä ja siinä vaiheessa kun navigaattoriin tuli lossin kuva, oli pakko soittaa että mitä ihmettä.. 😀 Perille pääsin (siellä oli kaksi lossia välissä!) ja kestin koko seuraavan päivän urhoollisesti raatojen keskellä. Kai tämäkin kaupunkilaismimmi teki jonkun vaikutuksen kun vietettiin jo joulu yhdessä ja sen jälkeen etäsuhteessa reilu 10kk ennen yhteen muuttoa. 🙂 Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen edelleen että miten ikinä päätin lähteä Saaristoon ajamaan kun mun mielikuva miehestä oli vähän hölmö ja holtiton – ja olihan se paljon vanhempikin.. Onneksi lähdin, tutustumisen sieltä paljastuikin mitä ihanin, välittävin ja herttaisin kaveri!

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ne ensimäiset mutta viimeisimmät treffit oman kullan kanssa. Olimme jo hyvissäajoin päättäneet viettää treffipäivän josta tulisi täydellinen! Kokkasin herättyämme meille aamupalaa, sitten kävimme kaupungilla lounaalla ja shoppailemassa. Illalla laittauduimme hienosti ja lähdimme katsomaan koripalloa jonka jälkeen hienosti ravintolaan syömään. <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nykyisen poikaystäväni kanssa ensitreffit kestivät 9 tuntia yön pikkutunneille asti. Kunniallisena naisena piti ensimmäiseksi yöksi lähteä muodon vuoksi kotiin, mutta heti seuraavana päivänä näimme uudestaan ja seuraavat treffit kestivät neljä päivää. Niitä aikoja <3

  • K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Teini-ihastukseni tuoksu, se oli niin hyvä että suihkutin tuoksua jopa puhelimeeni, jotta hän ja hänen tuoksunsa kulkisi mukana..

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meidän ensimmäinen yhteinen lomareissu Rodokselle ❤️ Matkustelu yleensäkin on mun mielestä kumppanin kanssa aivan parasta!

  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä muisto liittyy lapsuuskesiini kun leikimme mummuni meikkilaatikolla siskoni ja serkkuni kanssa, jossa oli myös hänen hajuvesikokoelmansa. Suhautimme aina ilmoille kunnon hajuvesipilvet ja juoksimme läpi ja sitten, kun mummumme kysyi, että oltiinko lainattu niin oli vaikea alkaa keksiä valkosia valheita kun kaikki tuoksuivat eri hajuvesille. Edelleen kun haistan mummuni käyttämän hajuveden niin muistot hänestä tulevat mieleen ja mielestäni on ihanaa, että siten saa hetkeksi tärkeän ihmisen vielä hieman lähemmäksi.

  • Nahkatakkinen tyttö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin ensimmäistä kertaa, kun avomieheni tuli minua vastaan bussiasemalle. Jännitti ihan mielettömästi ja olin jo vähän ihastunut, vaikkemme vielä olleet jutelleet kasvotusten. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen ja tuntui niin kovin luontevalta olla hänen seurassaan – jopa niin paljon, että unohdin matkatavarani lähijunaan! Huomasin asian vasta ystäväni luona, jossa vietimme iltaa. Seitsemän vuotta myöhemmin, olen edelleen samalla reissulla Helsingissä, saman miehen kainalossa ❤️

  • Pilvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieleenpainunein hetki on ehkä lukiossa wanhojen tanssien jatkot, joissa, vihdoin pitkien fcebook-keskustelujen jälkeen, sain rauhassa juteltua ihastukseni kanssa ihan naamakkain ja vaihdettua puhelinnumeroita. Näin kuuden vuoden jälkeenkin, on ihanaa, että voin edelleen jutella sen saman tyypin kanssa.

  • Janika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun tapasimme ensikerran poikaystäväni kanssa 3,5 vuotta sitten. Hän pisti pääni pyörälle heti. En ole ikinä tavannut yhtä aidompaa, rennompaa, hullumpaa ja lämminsydämmistä ihmistä. Ihanampaa siitä tekee se, että myös hän ihastui minuun heti nähdessään. Nyt takana on jo useampi, elämäni parhaimmat, vuodet hänen kanssaan ja loppuelämä edessä! Tässä suhteessa on moni aikaisemmin ällösöpöilynä pitämäni klisee on pitänyt täysin paikkaansa.

  • Hannah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasimme töissäni ensimmäisen kerran. Seuraavassa työpaikassani olimmekin yhdessä ja sitä seuraavassa. On hienoa että voi olla hyvä työkaveri, puoliso ja ystävä❤ se on arvokasta ja harvinaista.

  • R
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se hetki, kun tapasin nykyisen poikaystäväni ensimmäisen kerran kahvilassa.

  • Iida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä nykyisen puolison ensikohtaaminen ja ensimmäiset hetket yhdessä on jäänyt ikuisesti mieleen 🙂

  • Siri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mies kosi mua tänä kesänä meidän vuosipäivänä ja mentiin samana päivänä yhdessä sormuskaupoille. Se onnellisuuden määrä <3

  • VeeraV
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin juhannuksen alla erään ystävän kaverin kanssa ja se oli kyllä sellaista ihastumista ensihetkestä. Meillä klikkasi tosi hyvin, puhuttiin sen illan aikana vaikka mistä eri tilanteista elämissämme. Hän pyysi minua treffeille ja vei minut katselemaan tähtiä. Hän on hyvin kiinnostunut luonnosta ja sen tapahtumista. Silloin hän näki ensi kertaa tähdenlennon ja en unohda koskaan miten innoissaan hän oli siitä. Oli ihana jakaa sellainen hetki hänen kanssaan.

  • Kati Elisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen ollut 9kk sinkku. Tällä hetkellä odotan kovasti joulua, että näen viime kesän ihastukseni. Miehen jonka olen tuntenut jo yli 3-vuotta, johon tutustuin naapurina. Naapurina joka jäi lukkojen taakse ja yritti päästä ikkunastaan sisään. Kävin hakemassa hänelle työkaluja ja siitä alkoi meidän ystävyys.

  • Sanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuoksut kyllä muistaa pitkään! Esimerkiksi vanhan koulun tuoksu palauttaa vaikka mitä muistoja…
    Paras treffikokemus mulla on nykyisen poikaystävän kanssa. Kun nähtiin, alettiin vaan jutella ihan yleisistä asioista aluksi, ei heti mitään tekemistä tenttausta duunista, harrastuksista yms. Se oli hämmentävää miten helppo toisen kanssa on olla heti aluksi 😃😍

  • Janette
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin yhteisen ystävän luona enkä tiennyt koko tyypistä mitään. Koko illan hän hymyili pöydän toiselta puolelta mulle ja vaihdettiin muutama sana. Sitten tiet eros ja hän tulikin juttelee instagramissa, jonka jälkeen vietettiin koko loppukesä yhdessä ja vieläkin jaksetaan katsoa toisiamme. <3 janettelaakso@gmail.com

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin myös nykyisen poikaystäväni kanssa tinderissä. On uskomatonta, miten voikaan tavata täydellisen toisen puoliskonsa jonkin puhelin sovelluksen kautta…Oma tärkeä muisto ei liity ensitreffeihin, vaan kolmansiin.

    Olemme molemmat melko seikkailun haluisia ja päivän tekstailun jälkeen, hetken mielijohteesta, päätimme pakata auton ja ajaa tromsoon. Neljän päivän treffeillä istuimme kymmeniä tunteja autossa ja huiputimme neljä vuorta. Näillä treffeillä tajusin, että tän tyypin kanssa haluan jatkaa seikkailua tulevaisuudessakin.

    Ja mitä tulee tuoksuun, muistan myös miltä poikaystäväni tuoksui ekoilla treffeillä. Hugo boss bottled alkaakin olla taas lopussa, joten olisi ihana muistaa häntä jollain uudella tuoksulla tänä jouluna.

  • Tinke
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen haistellut mieheni ihanaa tuoksua kohta 5vuotta. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja hänen veljensä oli auttamassa muutossa. Nostin hänen takkinsa naulakkoon ja se haisi miehelleni! Jäin tuoksuun koukkuun kunnes selvisi että veljekset käyttävät samaa tuoksua!:)

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan ikuisesti ensimmäiset oikeat treffimme 5 vuotta sitten.<3 Istuimme kallioilla, josta on henkeäsalpaavat näkymät alas järvelle. Tuolloin emme vain nähneet muuta kuin toisemme. Muistan aina miltä mieheni tuolloin tuoksui ja miten hänen hymynsä oli täynnä tunnetta <3 tuo paikka on meille edelleen todella tärkeä, hääkutsussammekin oli kuva meistä katselemassa auringonlaskua juuri tuolla kalliolla.

  • HR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se oli melkein tasan kymmenen vuotta sitten, kun tapailimme ensirakkauteni kanssa. Seurustelimme usean vuoden ajan, kasvoimme yhdessä. Tiemme erosivat mutta olemme edelleen parhaita ystäviä. En koskaan unohda hänen tuoksuaan kun makasin hänen rintakehänsä päällä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensitreffit poikaystävän kanssa. Kestivät lopulta seuraavaan aamuun saakka, kun oli niin paljon juteltavaa eikä malttanut lähteä kotiin <3
    Näistä treffeistä on kohta 10 vuotta aikaa 🙂

  • Linnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin mun miehen kanssa Ruisrockissa vuonna 2011. Ei sitä hetkeä voi unohtaa, aurinko paistoi, merivesi kimalteli ja me vain istuimme siinä merenrannalla kivetyksellä ja tuntui, että olisimme tunteneet aina. Nyt olemme naimisissa ja odotamme esikoistytärtämme syntyväksi. <3

  • K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ikimuistoisin treffikokemukseni on elämäni ensimmäiset treffit. Menimme ihastukseni kanssa kävelylle puistoon ja vietimme koko illan myös yhdessä. Illan päätteeksi annoin miehelle halin ja haistoin hänen hajuvetensä. Muistan tuoksun edelleen – kyseinen mies, eli nykyinen poikaystäväni käyttää nimittäin tätä tuoksua edelleen 🙂

  • Prii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Poikaystävä on ensitapaamisesta lähtien käyttänyt juurikin kyseistä Bossin tuoksua, ja siihen liittyykin ihania muistoja suhteen alkuajoilta

  • Arja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tarina teillä <3
    Voin samaistua sillä minun ja mieheni ekat ”treffit/ensitapaaminen” oli lentokentällä!!! 3kk juttelun jälkeen.. se on jäänyt kyllä mieleen. Tästä on nyt kohta 5 vuotta. Kiva arvonta ja kivaa joulua teille!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo Balin katujen tuoksu!! vieläkin mulla muistissa! se on vaan niin omanlainen 😀  Muistan miltä poikaystäväni tuoksuu, se sama Hugo Boss jota hän käyttää vieläkin 🙂

  • Sarru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensirakkauteni käytti hajustetta, jota en edelleenkään tiedä. Aina kun haistan tuon tuoksun jollain muulla mieleen tulvii nuoruuden ihanin kesä ja kaikki muistot jotka sai nuoren tytön pään tuolloin aivan pyörryksiin <3

  • Janika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin miehen kanssa myös Tinderissä. Ensi tapaaminen jännitti älyttömästi, mutta onneksi toinen näyttäytyi herrasmiehenä ja ystävällisimpänä ihmisenä, kenet olen tavannut. Ja sitä hän on edelleen! Onnellisempia tuskin voisimme olla 🙂

  • Jem
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hehe ihana arvonta, joten pakko kerrankin osallistua joskos onnetar osuisi kohdalle!
    Tapasin nykyisen aviomieheni lähestulkoon täysin samalla tavalla, kuin sinä poikaystäväsi. 😀 Olin juuri eronnut turhan pitkään venyneestä ensisuhteesta, jossa olimme tajunneet olevamme täysin sopimattomia toisillemme. Olin siis täysin tyytyväinen sinkkuna ja latasin Tinderin hihitelläkseni itsekseni ja kavereiden kanssa, tarkoitus oli, että se on hölmöä ajanvietettä. Jotenkin myös ahdisti se pinnallisuus, swipe sinne swipe tänne, kunnes näytölle pongahti B. Kuvat olivat mitä olivat (miehet!) ja kuvaus vaikutti hirveän tosikolta ja kylmältä. Kuitenkin päätin antaa ruskeille silmille mahdollisuuden ja onneksi annoin! Mies olikin mitä huumorintajuisin, ei kehunut heti ulkonäköä vaan oli kiinnostunut minusta ihmisenä. Viikon 24/7 viestittelyn ja puhelimessa puhumisen jälkeen tapasimme viimeinkin kasvokkain. Raukka oli ihan hiestä märkänä (ja kertoi jälkeenpäin luulleensa, että minä haisen hieltä vaikka se oli hän itse!! ja minä en uskaltanut katsoa häntä silmiin, kuin ehkä kaksi kertaa koko 12h kestäneiden treffien aikana. 😀 Loppu onkin historiaa.
    Suhdetta takana 2,5v ja avioliittoa 5kk. <3
    Nyt on käynyt niin, että kummankin lempituoksut ovat päässeet loppumaan, joten tuoksupaketti olisi aivan mahtava lahja!

  • MMS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mää en oo koskaan käyny treffeillä. Ton nykysen miehen tapasin ekaa kertaa 2013 marraskuussa, sitten oltiin erossa joitakin vuosia ja viime vuonna eli 2016 alettiin seurustella virallisesti, nyt asutaan yhdessä ja hyvin menee. Joka päivä muistan kiittää siitä kuinka ihana mies mulla on. <3

  • N
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäinen yhteinen matka Zanzibarille 🙂

  • Lumi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Julia, sie osaat kirjottaa niin hurjan hyvin! Ja teidän tapaamistarinakin on niin ihana. Itsekin aloin miettimään miun ja miekkoseni kuuden vuoden takaisia alkuaikoja. Yksi tärkeimmistä hetkistä oli, kun olimme tunteneet toisemme vain muutaman viikon ja heräsimme viideltä lauantai aamuna ja päätimme mennä ulos pakkaseen talon katolle katsomaan auringonnousua. Pitäisi muistaa tehdä nykyäänkin enemmän noita extempore juttuja. Ne on just niitä parhaita.

  • neitim
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miehen ja minun ensikohtaaminen oli niinkin romanttinen kuin hän tuli avaamaan rappukäytävän oven, kysyi voidaanko viedä samalla reissulla roskat ja matkalla roskakatokselle löin pääni mojovasti matalaan kattoon. Tein kuulemma vaikutuksen.

  • MarikaG
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäiset treffit mieheni kanssa kolme vuotta sitten. Kuukausi ennen treffejä nähtiin ensimmäisen kerran, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Kuukauden jouduin odottamaan treffejä, kun aina tapaamiset peruuntuivat ja olin ihan varma, ettei koskaan enää nähdä uudelleen. Sitten yhtenä talvi-iltana vihdoin se hetki koitti. Muistan kuinka olin ennen treffejä ystäväni luona juomassa viiniä, kun jännitti niin lujaa! :’D Perhoset vatsassa menin tapaamaan unelmieni miestä. Siitä illasta asti ollaan oltu erottamaton pari <3

  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ekat treffit poikaystävän kanssa 🙂

  • Suviii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä yks mun elämän merkittävimmistä hetkistä on kun aloin seurusteleen poikaystävän kanssa, oltiin sillon vasta nuoria 15-vuotiaita ja tässä sitä edelleen ollaan yli kuus vuotta myöhemmin 😍

  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No ne ensitreffit tietysti… Olimme tuttuja toisillemme jo vuosien takaa, en ajatellut että hän olisi ”omaa tyyppiäni”, koko treffit olivat lähinnä hyvin kiusalliset ja mikään ei mennyt putkeen. Kahdeksan vuotta myöhemmin ollaankin naimisissa onnellisempina kuin koskaan aiemmin, haaveillaan remonteista, matkoista ja perheestä. 

  • S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muistan kun ekan kerran näin avomieheni n 10 vuotta sitten, se oli ihastusta ensisilmäyksellä. Tutustuimme irc galleriassa ja muistan kun hän laittoi minulle yksityisviestin (oot ihan helvetin kaunis). Ja niin monen vuoden jälkeen ollaan edelleen luotu toisillemme. Tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat..

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mies käyttää silloin tällöin samaa tuoksua kuin alkuaikoinamme viisi vuotta sitten. Saa edelleen jalat veteliksi! Mieletöntä kuinka vahvoja tunteita yksi tietty tuoksu saa aikaan…

  • Mari H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä tapasin mun boyfriendin World of Tanksissa 😀 Kun ekan kerran osuttiin pelailemaan samaan ”komppaan”, mä taisin vielä seurustella, mutta lisäsin ton vieressä nyt makoilevan tyypin mun frendilistalle. Siinä sitten ehti aikaa kulua, erosin, vietin villiä sinkkuelämää ja kun taas pitkästä aikaa aukaisin pelin, chattasin mun frendilistalta 3 tyypille, joista yks oli Briteistä, yks Ruotsista ja yks tää sankari Turusta 😀 Turkulainen ns. jäi sitten käteen, vaikka olin juuri päättänyt, ettei mitään miehiä koko syksynä. Tämä halusi välttämättä tulla mua tapaamaan Seinäjoelle parin viikon pelailujen jälkeen ja tässä sitä nyt ollaan. Turussa.

  • Karol
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yhdet piknik treffiy kaivarissa on jäänyt mieleen.

  • M.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä tapasin pitkän väsytystaistelun jälkeen mun poikaystävän kanssa Sturenkadun kulmassa olevassa Jazz-baarissa. Siinä missä kumpikaan ei ollut ikinä käynyt tai edes aikonut mennä. Sen jälkeen suostuin tapaamaan vasta viikkojen päästä ja siitä taas viikon päästä… Sitten en enää suostunut olla tapaamatta.

  • Vikke
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Merkittävin hetki, ehdottomasti ensitreffit poikaystäväni kanssa telttaretken merkeissä! Voi sitä jännityksen ja perhosten määrä vatsassa 😁

  • Jennaan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ekat treffit nykyisen mieheni kanssa oli ikimuistoiset. Tutustuttiin Tinderissä ja mentiin sadepäivänä ihanvaankahville, koska oli tylsää. Istuttiinkin siinä liki 6 tuntia kahvilla ja toisellakin kupilla ja aika vaan kului lentäen. Muistan näiltä deiteiltä juuri miehen hyvän tuoksun halatessa ja mies ihastui minun Lancomen Hypnose tuoksuun. Tästä on aikaa jo vuosia ja nykyään tuo Hypnose tuo aina mieleen nämä deitit! 🙂 

  • Anu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin mieheni 11 vuotta sitten kaverini äidin järkkäämillä sokkotreffeillä. Vietettiin iltaa porukalla ja lähdettiin kaikki vielä jatkoille. Aamulla hän saattoi mut bussipysäkille kun työt kutsuivat. Ja siinä hetkessä tajusin, että nyt se on menoa! Koko iltana ei ollut sellaista fiilistä vaikka meillä hauskaa olikin.
    Tähän ei siis liity tuoksumuistoa mutta muuten muistan täysin sen sekunnin varmaan loppu elämäni.

  • Have an Ice Day
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun näimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran baarissa. Kummankaan ei pitänyt edes olla tahoillaan ulkona saatikka tuossa baarissa, mutta kai se oli kohtaloa 😉

    Ja nyt 15 vuotta myöhemmin tyttäremme käyttää muuten juuri tuota Bossin tuoksua 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää ei oo mun muisto, vaan mieheni jota aika ajoin muistelee. Ekoja kertoja kun tapasimme kahdeksan vuotta sitten, käytin Seppälästä ostettua huulikiiltoa, huulikiillon päässä oli koiran kuva 😁 hän vieläkin muistaa sen maun ja kertoo kuinka mun huulet maistui niin hyvältä. Huulikiilto on vieläkin tallessa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin poikaystäväni festareiden hodariständillä, hänen tullessa kysymään minulta mitä mausteita ruokaan sisältyi. Muistan edelleen mille hänen lainaamansa neulepaita tuolloin tuoksui❤️

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun poikaystävä vei minut myöhäiselle syntymäpäiväillalliselle, onnistuin yllättämään hänet hotelliyöllä 🙂 kävimme drinksuilla hotellin baarissa ennen illallista ja annoin hänelle kirjekuoren missä oli huoneemme avaimet, sopivasti vain vähän ennen hänen syntymäpäiviään.

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tavattiin poikaystävän kanssa yöllä, kun hänen kaveriporukkansa pyysi minulta kyytiä kotiin kun olin juuri astumassa autooni. Miten pienestä meidänkin tapaamisemme oli kiinni 🙂

  • Kme
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Enstreffit torilla.. kevät, ekoja lämpöisiä päiviä, jäätelötötteröt kädessä. Ja siitä yhdessä maailmanpyörään 🙂

  • Elena.N
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikä muu kun Tinder! Oli pitkäperjantai ja ajattelin vähän selailla että mitäs olisi tarjolla. Ei mennyt kauan kun sieltä tuli viestiä ja sovittiin samalle päivälle tapaaminen. Kotoota lähtiessä tuli sellainen olo etten halua/jaksa. Potkin itseni ulos ja kun hän tuli hakemaan minut niin multa vaa lähti jalat alta. Tuntui siltä kun oltais tunnettu aina, mun hymy ei hyytynyt hetkeksikään ja kävi sitten niin ettei osattu olla erillään edes päivääkään.

  • sirpa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oman poikaystäväni kanssa ensitreffit eivät tosiaan olleet täydelliset hahh, mutta monet muut ihanat treffimme ovat jääneet mieleen <3

  • JV
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rakkautta ensisilmäyksellä Kreikassa. Kohtasimme jo menomatkalla lentokoneessa, mutta se oli vasta alkua. Muutaman lomapäivän jälkeen näimme kaupungilla, mutta eräänä iltana saavuimme kohtalokkaasti saman ravintolan terassille. Ja siitä se lähti…. Pimenevässä illassa tuoksui tietysti, aurinkorasva, ja kostean lämmin meri-ilma. Tykkäsin itse käyttää aikoinaan Polo Sporttia, Lancome Poemea. Kivoja muistoja edelleen.

  • Johhhu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Seitsemän vuotta sitten vastaani käveli nykyinen mieheni ja muistan edelleen hänen vaatteet ja tuoksun kuin eilisen! Boss orange oli tuo edelleen mieleeni seurustelun alkuhetket ja ne ihanat muistot kun käperryimme sohvan syvyyksiin ja silloin läsnä oli vain minä ja mieheni! Uusi Bossin tuoksu olisi aivan ihana ylläri hänelle!

  • hilkka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miehen kanssa ensitreffit olivat ikimuistoiset! Heti sen tietää, kun oikea sattuu kohdalle 🙂

  • jii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasimme mieheni kanssa festareilla kaverin kautta, ja kaveripohjalla viestittelimme Facebookissa festareiden jälkeen. Huomasin, että meillä on todella samanlainen huumorintaju, ja molemmat tykkäsimme naljailla ihmisille, tunsimme heitä tai emme.
    Parin viikon viestittelyjen jälkeen voitin meidän välisen vedon, ja mies joutui tarjoamaan minulle jäätelön. Mies hävisi vedon tahallaan, jotta saisi olla se joka tarjoaa.
    Kun sitten menimme jäätelötreffeille, jännitin treffejä enemmän kuin mitään. Siihen päivään asti en ollut jännittänyt yksiäkään treffejä juuri ollenkaan, mutta juuri tämän tyypin näkeminen sai minut lähes paniikkiin ja treffie peruminen oli lähellä. Onneksi menin paikalle, sillä treffit sujuivat paremmin kuin hyvin, ja siitä päivästä asti ollaan oltu kuin paita ja peppu. Yli viisi vuotta on yhteistä matkaa takana, yksi niistä eri mantereilla vietettynä. Päivääkään en vaihtaisi.

  • Erika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana teän tarina! Yks ihana muisto kaikkien joukosta nousi mieleen, kun oltiin molemmat vielä ammattikoulussa ja poikaystävä tuli mun synttäripäivänä viemään mua omalta paikkakunnaltaan 60km päästä kouluun ❤️ Ihan vain siksi että sai nähä mua ja antaa mulle lahjaksi Geisha-keksejä. Nykyään tää mies on mun aviomies enkä ois ikinä voinu pyytää elämältä mitään enempää.

  • Marjut
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tarina! Omani alkoi muutama kuukausi sitten. Loputtomat keskustelut, hiljaiset ikuisuuden kestävät tuijotushetket ovat mielessä heti ensimmäisenä aamulla ja erityisesti silloin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Monesti tehnyt mieli jänistää kotiin peiton alle haaveleimaan, mutta jokin siinä seurassa on, mikä pakottaa paikalle!

  • Tanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sovimme ensimmäiset treffit juoksuradalle. Cooper oli testissä. 20 vuotta on tuosta päivästä. Parina jatkamme juoksuharrastustamme. Ja nyt rahtaamme teinimmekin mukaan.

  • Mayo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samaistuttava tarina 🙂 Tapasin myös nykyisen poikaystäväni Tinderin kautta, kuvien perusteella en ollut edes erityisen kiinnostunut lähtemään treffeille. Onneksi lähdin, sillä Tinder-kuvat ei tehneet yhtään kunniaa tyypin olemukselle. Kun katseet ja hymyt kohtasi kadun kulmassa ja kun halattiin ja haistoin tyypin tuoksun, olin ihan myyty! 

  • Ronjamiranda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieleen on painunut se ilta, kun viimeinkin uskalsin lähteä kaverini veljen mukaan baariin sen sijaan että olisin jäänyt istumaan autoon muiden kanssa. Nyt ollaan kohta kaksi vuotta asuttu yhdessä. <3

  • FK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se kun tapasimme nykyisen kanssa hänen armeija aikoina. Tämä meidän kohtaaminen siis tapahtui ensimmäisen kahden viikon kiinniolon jälkeen. Olimme olleet aikaisemmin tuttuja ja viettäneet aikaa yhdessä, mutta yksi puhelu uutena vuotena muutti kaiken ja meistä tuli läheisempiä kuin koskaan. Muistan kun odottelin omassa eteisessä aivan paniikissa, että milloin mies ilmestyy oven taakse parin-kolmen viikon tiiviin juttelujakson jälkeen. Valvoimne koko yön talvisena pakkasyönä, sillä emme pystyneet lopettamaan puhumista ja sinä iltana tiesin, että tästä tulee kestävää. <3

  • Laurakoo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulle tuo kyseinen The Scent for Her on juuri se tuoksu, jota suhuuttelin alkukesästä ennen ekoja treffejä nykyisen poikaystäväni kanssa. Rakastan! Molempia.

  • Jenninenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun treffiseuralainen tuoksui ex-poikaystävälle. En päässyt tästä häiritsevästä mielleyhtymästä eroon ja treffit jäivätkin ainokaisiksi.

  • Jane123
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tarina!<3 Itse olen ollut naimisissa unelmien mieheni kanssa pian kolme vuotta ja parhaita muistoja ovat yhteiset matkat, tyttären syntymä ja jokapäiväinen arki:)

  • S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yö yli treffit toisessa kaupungissa erään spesiaalin tyypin kanssa kaksi vuotta sitten. Maaginen ilta ja jännitys vatsanpohjassa ovat niin tuoreena mielessä ihan kuin se ilta olisi ollut eilen. Olemme käyneet kyseisessä kaupungissa treffeillä tämän jälkeenkin, mutta ei ole ensimmäisen kerran voittanutta.

  • M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En voi koskaan unohtaa sitä hetkeä, kun poikaystäväni kosi minua budapestin pimenevässä kevätillassa. En osannut arvata mitään, vaikka poikaystävä oli järjännyt vaikka mitä romanttista pitkin päivää eikä se ole lainkaan hänen tapaistaan ja kun pääsimme rantaan romanttiselta tonavan-risteilyltä hän polvistui ja yllätti minut siis totaalisesti 🙂

  • Amanda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin vieraassa kaupungissa tappamassa aikaa, joten päätin mennä kirjastoon. Huomasin välittömästi vastaanottotiskin takana nuoren harjoittelijapojan, jolla oli kiltit silmät ja luonnonkiharat hiukset. Hänkin huomasi minut ja hymyili niin sulattavasti, että jalkani meinasivat pettää. (En muuten ymmärrä lainkaan tätä piirrettä itsessäni, koska koen olevani suht itsevarma, mutta silti AINA jonkun komean miehen katsoessa suoraan silmiin tai hymyillessä taannun aina punastelevaksi, änkyttäväksi pikkutytöksi jalat hyytelönä.) Horjahtelin jonnekin hyllyjen taakse selailemaan kirjojen takakansia, vaikka en oikeasti lukenut niistä sanaakaan. Jostain kulman takaa poika työnteli kirjakärrynsä eteeni ja kysyi, etsinkö jotain ja voiko hän auttaa. Yritin sopertaa nopeasti, että etsin sanakirjoja. Poika otti rintataskustaan kynän ja post-it -lapun, johon kirjoitti osaston koodin, josta sanakirjat löytyvät. Alalaitaan hän lisäsi oman puhelinnumeronsa, johon saisin soittaa, jos eksyn matkalla. Hämmentyneenä mutta sepitetyssä tarinassani pysyen lähdin kuitenkin kohti sanakirjaosastoa jatkamaan muka-tärkeää selailuani. Myöhemmin iltapäivällä laitoin pojalle viestin, jossa kiitin avusta. Viestittely johti kahvitteluun, joka johti oikeastaan koko kesän kestäneeseen lomaromanssiin täynnä heidän bändinsä harjoituksia, jazz-iltoja toisen kaupungin viinibaarissa, longboardailua keskellä yötä, roadtrippejä kuunnellen vanhaa Nirvanaa ja Radioheadia sekä yleistä elämän fiilistelyä vaaleanpunaisten lasien läpi. Myöhemmin kesän aikana poika myös paljasti, että oli silloin kirjastossa lastannut kärryynsä poistokirjoja (joita ei siis todellakaan lastata enää hyllyihin) ja tullut niiden kanssa perääni vain, jotta saisi jutella kanssani ja annettua puhelinnumeronsa. Kesä kesti aikansa, kunnes poika muutti toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä. Ajasta on kuitenkin jäljellä sydäntä lämmittävä muistopaketti, jota varmasti kannan virnuillen mukanani vielä kiikkustuoliin asti.

  • Paupau1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olimme illanvietossa opiskelijaporukalla kunnes paikalle jäivät illan lopuksi vain minä ja ihastukseni. Päätimme jatkaa iltaa toiseen paikkaan ja muistan yhä kuinka sieltä ulos tultuamme hän kadulla käveli kohti, tarttui kiinni ja suuteli. Muistan yhä miten kihelmöin vatsanpohjaa myöten!

  • wuuh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin ystäväni kanssa lomamatkalla ja jo toisena iltana törmättiin pariin mieheen, pari iltaa vietettiin yhdessä baareissa ja meidän vikana päivänä nähtiin vielä päivällä. Käveltiin uimarantojen ohi ja hetken kalliokiipeilyn jälkeen päästiin rauhalliseen, kallioiden suojassa olevaan rantaan uimaan ja nauttimaan auringosta. Kirkas, suolainen merivesi, auringon lämpö ja aurinkorasvan tuoksu. 

  • -A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin kerran miehen, kun olin kaveri porukkani kanssa juhlimassa. Me juteltiin jonkun verran, mutta mies ei silti sykähdyttänyt. Sanoinkin kavereilleni illan päätteksi, että tätä miestä en tapaa uudestaan. Mies kuitenkin oli etsinyt minut netistä ja laittoi viestiä ja ehdotti treffejä, missä voitaisiin tutustua paremmin. Harkitsin kieltäytyväni, mutta suostuin, mikä näin jälkikäteen ei ollut huono asia, koska mies vei minut treffeille kukkapuistoon ja mieskin osoittautui ihanaksi ja kiltiksi herrasmieheksi. 🙂

  • SuviS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäisillä “treffeillä” nähtiin suoraan kiireisen työpäivän jälkeen. Oltiin viestitelty, joten tuleva poikaystävä tiesi pienoisesta uupumisesta, ja oli odottamassa Geisha-suklaapatukan ja makuveden kanssa. Olin tuosta pienestä eleestä niin otettu, että muistan sen edelleen. Ja juuri tuo kuvastaakin parhaiten poikaystävääni, joka on aina hirmu ajattelevainen ja ottaa muut huomioon <3 Yksi miljoonista syistä miksi hän on mulle niin kovin rakas. Niillä lämpimän ja aurinkoisen huhtikuun lopun treffeillä ajettiin junalla poikaystävän luokse, ja siinä vastakkain istuessa, toisen silmiin tuijotellessa ja auringon häikäistessä junan ikkunan takana, ajattelin etten koskaan ole ollut yhtä täydellisen onnellinen, kuin siinä hetkessä <3

  • Annihelena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sydän pompahti kun haistoin postilaatikon kannen avattuani tutun tuoksun. Ulkomainen ihastukseni lähetti ihanalta tuoksuvia kirjeitä ja kortteja. Niillä se minut lopullisesti hurmasi. 💌

  • Ansku!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Neljäntenä vuosipäivänä ihana hienompi ravintolaillallinen pitkällä kaavalla. Ei kuulosta erikoiselta mutta oltiin molemmat oikeen erityisen onnellisia tuon illan ajan ja erityinen fiilis jatkui pitkään tuon jälkeen.

  • Gustav
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä oli oman rakkaan kanssa oikein romanttiset ensitreffit 😀 Oltiin ensin menossa illalliselle uuteen ravintolaan kaupungissa mutta se suunnitelma jäi tekemättä kun hän ilmoitti että oli löytänyt rakkauden ja oli muuttamassa ulkomaille toisen miehen kanssa 😛 tästä sitten ajattelin että onnea matkaan ja hauskaa elämää. No tämän jälkeen ehkä vuosi myöhemmin tapasimme jälleen ja hän selitti että oli pikkunen virhe tapahtunut silloin ja oli hämmentävä aika hänelle. Päätin nyt jälleen kokeilla treffejä vähän simppelimmässä paikassa joten vein hänet paikalliseen kapakkaan hauskuuttani kun halusin nähdä hänen reaktionsa. Tiesin silloin että rakastin häntä kun hän voitti meille oluet biliksessä paikallisia bilishustlereita vastaan, he saattoivat antaa meidän voittaa koska hän on niin söpö 😛

    No mutta olemme vielä yhdessä ja maailman onnellisimpia nyt vaikka alku oli erikoinen 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva että noinkin voi käydä.
    Nuori kollegani oli Tinderissä, kun olin töissä Tukholmassa. Hän oli pyöreähkö kissatyttö, joka muokkasi kuviaan edustavammaksi. Ajattelin silloin, että mahtaa vastapuoli yllättyä, kun kohti kävelee ihan toisen oloinen nainen kuin kuvissa. Niinhän ne jäivät sitten sarjoiksi lyhyitä tapaamisia kunnes hän kyllästyi. Hän oli kyllä superfiksu ja sanavalmis muutoin.
    Teillä molemmille taisi käydä juuri toisinpäin, paikalle tuli odotettua parempi painos.
    Kiva kuulla erilaisia tarinoita.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vuosia sitten yksillä treffeillä joulun alla mies ilmestyi paikalle niin hirveässä kirkuvan punaisessa poro-paidassa että kelasin onko hän pahempi jouluhullu kuin minä ja vielä mauttomalla tavalla. Paidassa oli kulkusia jotka kilkkasivat aina miehen vaihtaessa asentoa ja vaikka olimme rennossa mestassa lasillisella täytyy sanoa että hieman hävetti treffikumppanin outo asustus.

    Myöhemmin selvisi että mies oli halunnut testata olenko vakava nainen ja paidan avulla se kuulemma selviäisi. Fiksu mies!

  • Katim
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Etäsuhteessa noita iloisia tapaamisia tulee usein, kun joka kerta kun näkee tuntuu erityiseltä. Pakko kuitenkin vastata se kerta, kun kuukauden erossa olon jälkeen pääsimme viertämään yhteistä viikonloppya! 🙂

  • Sannanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hajuvesistä tulee mieleen, miten joskus vuosia sitten kävin hajuvesiosastolta etsimässä silloisen ihastukseni tuoksun. Aina kuin haistoin tuoksun jollain ohikulkijalla, seikkailivat ajatukseni ihastukseni luo. Paria meistä ei tullut, mutta edelleen muistan tuoksun. 😀

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäisen kerran kun kunnolla tavattiin, oltiin festareilla ja valvottiin jutellen koko yö. 🙂

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hymyilytti ja sydän tykytti tätä lukiessani – samaistuin tarinaasi.
    Tapaisin tämänhetkisen avopuolisoni, tulevaisuuden aviopuolisoni ensimmäisiä kertoja baarissa. Vaihdoimme katseita hymyjä ja jopa lauseita. Kunnes päädyimme viestitse keskustelemaan, emme olleet tavanneet vielä kunnolla kertaakaan mutta olimme jo jakaneet toistemme parhaat sekä ne inhokkipuolet toisistamme. Viestit venyivät 24/7 keskusteluiksi. Oltiin siis jo heti aitoja ja rehellisiä toisillemme joka syvensi välejämme. Se päivä kun todella tapasimme – ensitreffimme kesti viikonlopun minuuttiakaan olematta erossa. Siitä kahteen viikkoon.
    Ja nyt lähellä ollaan kokonaista vuotta. Yhtä aitona ja rakastuneina. ❤️

  • AR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieleen on jäänyt treffit jolla mentiin kesäyönä yöuinnille ja istuttiin aamuun asti järvenrannalla musiikkia kuunnellen.

  • Miia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Yks mieleenpainuvimmista hetkistä oli se kun tavattiin poikaystävän kans kasvotusten ekan kerran. Mekin tavattiin Tinderissä ja lähdin heti seuravaana päivänä joulun viettoon omille vanhemmilleni ja se kaks viikkoa tiiviisti juteltiin ja ihastuttiin puolin ja toisin myös ennen kuin oltiin nähty. Vihdoin palasin takas Helsinkiin ja hän tuli mua juna-asemalle vastaan ja siitä se sit lähti. Ihan just tulee 2v täyteen ja reilu vuosi asuttu yhdessä. 🙂

  • Maaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin mieheni baarissa ja vaihdettiin numeroita. Muistin seuraavana päivänä hänestä oikeastaan vain sen kuinka suloinen hän oli, ja sen että komea hän oli myös. Kun treffattiin kunnolla ekan kerran, oli ihan yllätys kuinka komea hän sitten oikeesti olikaan 😍 Ja hyvä mies, kun tässä nyt kolmen vuoden jälkeen vieläkin ollaan.

  • Sihvo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli huhtikuun loppu viisi vuotta sitten, vappu kolkutteli jo ovella. Olin matkalla takaisin kirjastoon lukemaan pääsykokeisiin työhaastattelusta Punavuoresta. Elämä hymyili, sää oli kaunis ja haastattelu oli mennyt hyvin ja olin saanut haluamani työpaikan. Aleksanterin kirkon kohdalla puhelimeni kuitenkin soi. Soittaja oli mies, jonka olin tavannut ensimmäistä kertaa pari kuukautta aikaisemmin. Olimme tapailleet tiiviisti ja meillä oli hemmetin hauskaa yhdessä. Nyt mies kuulosti kuitenkin vakavalta. ”Onko paha paikka? Oon tässä vähän miettinyt….” Mies ei ollutkaan valmis sitoutumaan. Lysähdin kirkon rappusille itkemään. Olin ostanut jo syntymäpäivälahjankin! Annanko sen nyt miehelle vai en? Päätin, että annan miehen tullessa käymään asunnollani hakemassa sinne jääneitä tavaroitaan.

    Miehen saapuessa illemmalla asunnolleni, olin aivan rikki. Mies kuitenkin näytti oudolta. ”Voinko mä sittenkin perua sen puhelun? En osais elää enää ilman sua.” Oh my, eipähän tarvinnut miettiä, annanko lahjan vai en :D. Synttärilahja sattui olemaan Bossin klassikkotuoksu ja siitä onkin tullut vakkarilahja poikaystävälleni, eli loppu hyvin kaikki hyvin! Mutta kyllä vain, tuoksut tuovat muistot aivan käsinkosketeltaviksi!

  • Josiida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vasta toisen kerran tavatessamme mieheni kanssa meinasi minulta lähteä jalat alta kun tajusin että olen tainnut ihastua häneen. Olin silloin 17-vuotias. Tuosta hetkestä on nyt 17 vuotta ja ensi kesänä vietämme 15-vuotishääpäiväämme.♡

  • Ellal
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vastasyntyneen vauvan tuoksu❤️

  • Mmmillaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensitreffit poikaystävän kanssa 🙂

  • Shaidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pitkäaikainen ihastus tuoksui hajuvesineen niin päihdyttävältä että nykyäänkin kun haistan kyseisen tuoksun, mahassa alkaa kipristelemään vaikka koskaan en kyseistä miestä saa

  • Ellas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lukiossa oli poika joka oli mielettömän komea, vähän ujo, sellainen vaatimaton. 
    Kaksi kuukautta myöhemmin, lumituiskussa, kivahdin tuolle pojalle että mitä hän oikein haluaa. Eksäni oli hetkeä aiemmin alkanut kieroilla orastavaa jutuamme erilleen, luulin että tyyppi on ihan playeri ja olin valmiina kääntymään pois taakseni katsomatta. 

    Muistan vieläkin, miten maailma vavahti, kun hän kuiskasi hiljaa ”Sut.”

  • ViiviKKKK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olimme nykyisen mieheni kanssa juuri alkaneet seurustella ja nuoruuden huumassa päädyimme rakastelemaan lintutorniin. Sielä sitten katselimme helsinki-vantaalle suuntaavia lentokoneita 🙂 <3

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin nykyisen avopuolisoni Tinderissä, koko ilta juteltiin ja jo seuraavana päivänä treffattiin. Muistan edelleen kauluspaidan joka korosti puolisoni treenattua kroppaa, etenkin käsivarsia. Biljardin pelaaminen rikkoi helposti jään, jännittihän meitä molempia. Siitä jatkoimme vielä kahville jonka jälkeen saatoin puolisoni kotiovelle. Siinä sitten kysyin, olisiko halaus ihan okei. Puolisoni nosti minut syliin tiukkaan halausotteeseen ja kysyi olisiko pussaaminen ihan okei. Muutaman suudelman jälkeen olin aivan myyty.

  • Anni_6
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun nykyisen mieheni kanssa oltiin ensitreffeillä, ja myöhään illalla vahingossa nukahdin hänen olkapäätään vasten 😀 mies ei ollut kehdannut herättää, vaan silitteli miun hiuksia ja kantoi nukkumaan. <3 Aamulla heräsin nolona 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuoksut tuovat niin monia hyviä muistoja mieleen, on ihan parasta muistella kavereiden ja läheisten kanssa vietettyjä hetkiä, kun haistaa tutun tuoksun ja palaa heti takaisin ihanaan hetkeen.

  • hannna1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lumisateessa rakkauslukon kiinnittäminen Tammerkosken siltaan. En ikinä unohda sitä yötä.

  • Jatta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekin tavattiin nykyisen poikaystäväni kanssa Tinderissä, ja juteltiin noin viikko ennen kuin nähtiin ensimmäisen kerran. 😀 Jännitin sitä todella paljon, ja näimme vielä hänen luonaan! Onneksi kaikki meni jännityksestäni huolimatta todella hyvin, ja nyt myös asumme samassa osoitteessa, molemmille uudessa kaupungissa. 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se hetki kun tapasin nykyisen kihlattuni ensimmäistä kertaa, jalat meni alta (ei kirjaimellisesti mutta melkein :D) <3

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Poikaystäväni kanssa päädyttiin ekoilla treffeillä todella outoon paikkaan, hautausmaalle kesäyönä.. 😅 Tutkittiin siellä kauniita hautakiviä ja olin ihan myyty, kun olin löytänyt samanlaisen heittäytyjän ja hassuttelijan kuin itsekin olen.

  • Kirsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tapasin poikaystäväni treffipalstalla reilu vuosi sitten. Hän kirjoitti minulle ja heti ekassa viestissä oli sellainen tunne, että aika ihanalta vaikuttaa 😍. Viestittelimme whatsappin kautta koko viikonlopun todella tiuhaan ja maanantaina tapasimme lounastreffeillä. Ihastuin heti häneen ja vähän myöhemmin rakastuin. Hän tekee minut niin onnelliseksi. Hän tuoksuu hyvältä ja ihanalta aina.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun ja poikaystävän ensitreffit! Käytiin kävelyllä ja jätskillä Kaivarissa. Ollaan otettu tästä perinne ja samat treffit vietetty jo monena kesänä. 🙂

  • AnniinaL
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Menin ensitreffeille suloisen pojan kanssa Torniin kymmenen vuotta sitten. Pidin salaa tätä paikkaa todella kornina paikkana treffeille. En tätä kuitenkaan tohtinut hänelle kertoa… Nyt jo neljättä vuotta naimisissa olleena samaisen suloisen miehen kanssa, hän tietää mielipiteeni paikasta. Käymme siellä silti edelleen… 

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ostin monen vuoden tauon jälkeen Laura Biagiottin Laura-hajuveden, ja aikuinen tyttäreni sanoi, että siitä tuoksusta tulee hänelle lapsuus mieleen.

Post A Comment