Maanantai, viides päivä elokuuta.

Tuntuu, että tästä päivästä lähtien voisi alkaa enemmän normaali arki. Tietenkään kesä ei ole vielä lähimaillekaan loppunut – luojan kiitos siitä – mutta suurimmat kesäkinkerit on jo takanapäin ja edessäpäin enemmän töitä.
Minulle se on ihan ok.

Jopa ehkä hieman odotankin jo sitä rutiininomaisempaa päivää. Sitä kun keittää aamupuuroa ja laittaa siihen mustikoita, että jaksaa varmasti päivän työt ja kodin askareet. Sitä kuinka virkistävää on ne tehtyään käydä iltalenkillä ja kuinka rentouttavaa kokkailla keittiössä illallista ja syödä se sohvalla katsellen elokuvaa Laurin kanssa.

taakse jääneet kesä -ja heinäkuu olivat ehkä jälleen elämäni ihanimmat, hauskimmat ja mieleen painuvimmat. Arkea päin voi siis hiipiä ehdottomasti hymyssä suin.

Ja hymyilin muuten muutama päivä sitten Jumbon Zarassakin, kun kerrankin ale-nurkkauksessa minua onnisti ja löysin tämän tunikan puoleen hintaan. (Ollut lempi ranta-asuna siitä lähtien).
En ole löytänyt koko kesänä oikein mitään alennusmyynneistä, mutta toisaalta hyvä niin. Tuota tavaraa on muutenkin ihan liikaa ja siitä puheen ollen – taidan piakkoin järjestää ensimmäisen blogikirppiksen täällä!

No Comments
  • Tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniita kuvia ja kaunis blogi sinulla! 🙂 Blogiasi lukee aina hymyssä suin!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mukava kuulla 🙂

  • Ilona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On kyllä ihana tunika!!

  • Anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täydellinen blogi sinulla Julia! Olet niin kaunis <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ihanasti santtu, iso kiitos.
      <3

  • Senja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ooh toi tunika tosiaan on aivan ihana! ihanat värit 🙂 todellinen löytö!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niin minunkin mielestäni. Kerrankin onnisti!

  • Blueberry muffin
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva uusi nimi blogillasi! Ja ihana mekko, ite en ole löytänyt mitään alesta tänä kesänä. Saako kysellä, että mitä teetkään työksesi, kun ne mainitsit? Työ on monesti vahvasti osa ihmisen persoonaan kuuluvaa joten siksi kiinnostaa. Ja antaahan se oman mausteensa elämään, sekä kasan vaikutteita kun n.8h päivän tunneista täyttyy työllä. 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos ja tosiaan en minäkään keskustan kaupoista ole löytänyt mitään, mutta heti onnisti kun lähdin Jumboon 😀 Valinnanvaraa ja kokoja oli hurjasti enemmän!

      Enimmäkseen työni on tämä blogi. Monet saattavat ajatella että ei siihen mustikkapuuroja tarvita, mutta ei se ihan niinkään mene 🙂

  • adele
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa et järjestät blogikirppiksen!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      toivottavasti onnistuneesti 😀 Katsotaan mitä tästä tulee.

  • Elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee kirppis!! 🙂

  • Alessia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse taas hikoilen kesän loppumista ja ahdistelen koulujen alkamista..:/

  • Marika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Alelöytösi sopii sinulle kyllä erinomaisesti. Näyttää tosi kivalta! 🙂

  • Miumau
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin tänään Särkänniemessä ja sielä oli täydellinen kaksoisolento sinusta! Ajattelin ensin, että Juliahan se siinä, mutta tämän ”kaksoisolennon” nimi oli Mari, koska kuulin hänen kavereidensa huutelevan häntä tällä nimellä. Hänellä oli samanlainen tyyli kuin sinulla.. Olisi tehnyt mieli mennä kysymään asiasta häneltä, mutta en kehdannut. Jännittävää. 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oho 😀 No, minua tosiaan ei kutsuta Mariksi, enkä Särkänniemessäkään ollut, mutta olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä miltä tämä tyttö näytti!

Post A Comment