Lemppari MATKAKOSMETIIKKA

Olen kyllä yksi matkakokoisten putiloiden hamstraaja. En tiedä onko se jo miltei pakkomielle, mutta minusta on kauhean kivaa jos matkalle lähtiessäni minulla on jo valmiina kaikki tarvittavat tuotteet minikoossa, keskikoossa ja vähän isommassakin koossa – riippuen matkan pituudesta. Lisäksi valmiina isossa kosmetiikkapussissa uusi hammasharja, minihammastahna, pompulat ja pinnit omassa pussissa, pumpulipuikot ja laput pienessä minigrip-pussissa, sekä matkahiusharja, kampa, minilakka ym muut perustuotteet.

Viime Etelä-Afrikan reissulla ihastuin Joicon kosteuttavaan shampooseen ja hoitoaineeseen, mitkä tulivat juuri sopivassa koossa kuukauden reissulle. Lisäksi SP Luxe Oil ravitsi auringon kähertämiä latvoja ja Biozellin matkakokoinen kuivashampoo tummille hiuksille oli pelastaja kiireessä (tai laiskuudessa).
Kasvoille otin mukaan arkena normaalistikin käyttämäni tuotteet, koska purkit olivat valmiiksi melko pienikokoisia.
Estee Lauderin Anti-Oxidant päivävoide, Kiehlsin yöseerumi ja Cliniquen silmänympärysvoide. (Plus Kiehlsin meikinpuhdistusvoide näytekoossa).

Lyhyemmille reissuille otan yleensä miniputiloita, sellaisia mitä saa apteekeista, tai sitten näytekoossa muilta kosmetiikkabrändeiltä. Päivän reissuille saatan ottaa vaan noita littania näytepakkauksia. Esim. Kiehlistä saa paljon hyviä, ja niitä jaetaan asiakkaille mielellään.

Tykkään myös pitää korut järjestyksessä eri korupusseissa ja siksi säästänkin aina kaikenmaailman pussukat tätä korulajitteluani varten. Isot käsikorut eri pussiin, ohuet ketjukorut toiseen, pikkusormukset pikkupussiin ja isot sormukset toiseen jne.

Pitkälle lennolle otan koneeseen vielä mukaan minigrip-pussissa seuraavat tuotteet;
Hammasharja, hammastahna, minidödö, puhdistusliinoja, kasvorasva, kosteuttava kasvosuihke, käsidesi ja hajuvettä uudelleen täytettävässä matkatuubissa.

Kaikki nätisti valmiina odottamassa. Ihan kuin olisin aina lähtövalmiudessa.

P.s Kuinka ihanaa, että nykyään melkein mitä vain saa söpöissä matkapurkeissa! Uusimpana löytönä käyttämäni Balmainin hiuksiin jätettävä kosteussuihke söpönä miniversiona!

Tags:
10 Comments
  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mäki oon ihan hulluna kaikenmaailman minikokoihin 😛 jenkeissä on aina kaupoissa oma jättihylly kaikkia matkakokoja varten, enkä voi ikinä siellä vastustaa niiden hamstraamista… Kiva ja hyödyllinen postaus muutenkin! 🙂

    Yksi kysymys kuitenkin heräsi. Mistä olet hankkinut tuon pienen täytettävän hajuvesipullon? Olen etsinyt sellaista vaikka mistä, mutta ei ole sopivaa tullut vastaan.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hajuvesipullo on Stockmannin hajuvesiosastolta 🙂 Jos oikein muistan, niin ainakin silloin näitä oli siinä kassalla myynnissä pikkusessa laatikossa. Tosi kätevä!

  • Jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah, en ole ainoa matkakosmetiikkafriikki! Olen monesti todennut, että olen ehkä erikoisen innoissani aina kaikesta matkakokoisesta, oli kyseessä sitten shampoot tai kasvovoiteet. Isoin score, jos esimerkiksi hajuvettä ostaessa saa matkakokoisen kaupan päälle 😉 Ihan näin loistavaa arsenaalia ei ole kyllä kuin sinulla, mutta täytyypä kehittää täydennystä seuraavaa matkaa varten!

    http://www.jonnamaista.com

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahah hyvä, että meitä on useampi! 😀 Ja kyllä, minihajuvedet on ihan parasta! 🙂

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oulun Stockmannilla ei ollut enää valikoimissa noita pieniä hajuvesien täyttöpulloja. Netistä löytyy mm. Feelunique myy, ovat siellä aika kalliita, 16€ kpl. Aliexpress.com myy myös ihan samannäköisiä ja maksavat vain murto-osan, muistaakseni alle 2€ kpl, niitten laadusta en osaa sanoa. Tilasin noita kuitenkin itselleni pari. En tiedä, löytyykö esim Sokokselta tai Kicksiltä.

Post A Comment