LAGOMIA ELÄMÄÄN

Kaupallinen yhteistyö Leijos / Lagom

 

Lagom, lagom.. Lagom..

Maistelin tuota sanaa kun siitä ensimmäistä kertaa kuulin. Eikä nyt puhuta ala-asteen ruotsintunnista, vaan termien trendi-ilmiöstä.
Ensin tuli hygge –  ihanaan tunnelmaan heittäytymistä, kotoilua, hetkestä nauttimista, mutta nyt unohdetaan kotoilu ja ollaan ihan Lagom.

Ruotsista maailmalle levinnyt lagom on hyggen lailla ”elämäntapa ja ajattelumalli” Lagom tarkoittaa kohtuutta. Riittävää, sopivaa, sitä, että kaikkea on juuri tarpeeksi.
Ei mitään liikaa tai liian vähän. Lagom-ajattelutavan kautta etsitään tasapainoa ja tehdään asioita kohtuudella – ei stressiä, pingottamista tai ylisuorittamista

Pidän Lagomista. Tarvitsen Lagomia. Tarvitsen Lagomin vaatekaappiini, keittiööni, viikonloppuihin, salille, töihin. Hävettää myöntää, mutta olen miltei Lagomin vastakohta. Haalin ja höösään. Minulla on kaikkea ihan liikaa.

 

Otetaan esimerkiksi vaikka tämä picnic. Normaalisti picniciä järjestäessäni raahaan sinne kaikkea tyynyistä, viinilasinpidikkeisiin, musiikkiin, peleihin, valoihin! Ostan monta eri ruokaa ja juomaa. On salaattia, patonkia, hedelmiä, leipiä ja erilaisia juomia. Purnukoita, mukeja, servettejä, astioita. Kaikkea on liikaa, ruokaa jää aina yli ja roskia joutuu keräilemään kassikaupalla.

Jos olisin enemmän Lagom, minulle riittäisi spontaanimpi, hillitympi picnic. Kävisin ehkä kaupan kautta ostamassa vain vadelmia, heittäisin purkkikanan salaattipohjan päälle, söisin pähkinöitä kätevän pienestä rasiasta. Se riittäisi, ja kaiken sen höösäämisen sijasta jäisi enemmän aikaa nauttia.
Lagom sille.

 

 

Jos joku osaa Lagom ajattelutavan on se Lejoksen Lagom –tuotesarja.
Lagom-sarjaan kuuluu kätevissä annosrasioissa myytävät manteli-karpalo ja pähkinä-taatelisekoitukset, käyttövalmiit kanafileet sekä uutuutena loppukesällä lanseerattava smoothie.
Sarjan tuotteet ovat heti käyttövalmiita ja sopivat hyvin erilaisiin käyttötilanteisiin. Pakkaukset ovat juuri sopivan kokoisia yhteen annokseen eikä mitään jää yli.
Erittäin lagom.

Tämän tuotesarjan myötä olen saanut pienin annoksin Lagomia elämääni. Saksanpähkinä-taatelirasia on suosikkini ja kulkee aina mukana. Miksi kukaan ei ole aiemmin keksinyt myydä pähkinöitä pienemmissä pakkauksissa? Sen sijaan että löydät jättipussillisen pähkinöitä vierineen laukkusi pohjalle, saa Lagomin rasian kätevästi suljettua ja se kulkee mukana toimistolla, salilla, leffassa – ihan missä tahanssa. Pakkasin juuri muutaman rasian pyöräilytavaroihin ja valmiiksi festarikassiinkin. Lagomin pähkinäpakkaukset ovat itselleni kuin terveellinen karkkirasia.

30g pakkauksissa makuja löytyy:
Karpalot & Mantelit, sekä Taatelit & saksanpähkinät.

 

Onko teille Lagom jo tuttu? Tuotteena tai ajattelumallina? 🙂 

Tags:
2 Comments
  • Maijuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin sinut Sushibar & Winessä maanantaina ja oli hienoa huomata, että olit hyvin luonnollinen. Äänesi oli korkeampi, mitä olin ajatellut 😀 Meinasin sanoa kiitos tarinoistasi, mutta lopulta jänistin 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha voi ei, toivottavasti en oel kälättänyt kauhean kovaäänisesti siellä 😀 

      Ja ihana sinä, olisit vain tullut moikkaamaan <3

Post A Comment