KROATIAN SAARISEIKKAILUT 12 loka

Poimin Sipan saarella iltakävelyllä tienvarresta rosmariinia. Kateellisena siitä, että täällä sitä ilmeisesti kasvoi lähes missä tahansa, ja ihan myös senkin takia, että venekeittiömme yrttivarastot muodostuivat lähinnä kuivatusta basilikapussista.
Pidin rosmariinisaaliistani visusti kiinni vaikka iltakävelymme venyi yölliseksi extreme-kiipeilyksi. Kuka nyt saikaan taas idean lähteä keskellä yötä katsomaan pienen kylän laitamilla vuoren päällä nököttävää kirkkoa?

Siinä oli taas ties mitkä Blair Witch Projectit kummittelemassa mielessä kun kivuttiin kännykän valoilla kompuroiden mäkeä ylös jyrkän tiheässä puskatunnelissa. Lohduttelin itseäni ajatuksella, että jos sieltä joku pensasheimo nyt hyökkää, niin ainakin meillä on miehiä matkassa. Ehkä en ole ihan heti jossain ojassa.

Oikeasti ainut pensasheimo taidettiin olla me itse. Eihän siellä ollut ristin sielua. Ei näyttänyt ensin olevan koko kirkkoakaan, nimittäin matka tuntui ikuisuudelta. Kun lopulta löydettiin pienen pieni kirkko, sammutettiin kännykät ja katseltiin tähtitaivasta.
..Ehkä sittenkin kaiken vaeltamisen arvoista.

Paluumatkalla pojat huijasivat meitä syömään oliiveja puusta, minkä hedelmän saippuaisen maun voin vieläkin maistaa suussani.
 

Sipan saari ja Sipanska Luka satama oli ihana. Sympaattinen, pieni ja mystinenkin tavallaan.
Söimme loistavan illallisen Konoba Tauris nimisessä ravintolassa, mikä vieressä oli iso hylätty kartano. Tarjoilija kertoi sen olleen jo lähes 40 vuotta tyhjillään.
Vieläkin mietin, miltä se mahtaisi näyttää sisältä? Kunpa olisin saanut ihan vähän vain kurkata.

Viikon aikana taisimme ehtiä nähdä 7-8 eri saarta. Rantauduimme joka yö eri satamaan. Pieneen, tai hieman isompaan. Kiertelimme kyliä, söimme välimerenherkkuja, ihailimme köynnöksien peittämiä kivtaloja, pikkukujia täynnä kissoja. Limepuita ja rosmariinipensaita oli kaikkialla. Ja mikä parasta – jokaisen ravintolan jälkiruokalistalla oli lettuja.