Kolmen päivän kokemukset

No nyt on viimeiset kolme päivää kierretty ja keikuttu ympäri Meksikoa, tai ainakin jotain sinne päin.
Tiistaina Delfiinit, keskiviikkona sukellus/snorklaus ja torstaina maya temppelit.

Delfiinien kanssa uitiin ”Swim with Delphinus Riviera Maya” nimisessä paikassa vain 15 minuutin päässä Playa Del Carmenin keskustasta. Oli kyllä kivaa, olen aina halunnut tehdä niin. Delfiinit antoivat meille pusuja ja niitä sai silitellä. Sitten saatiin myös uida niiden kanssa niin että pidettiin selkäevästä kiinni ja lopuksi saatiin ostaa meistä todella ylihintaisia kuvia – 29 dollaria kappale. Omalla kameralla ei saanut ottaa kuvia.

Snorklaamaan lähdettiin poikien seuraksi jotka kävivät sukeltamassa ihan kunnolla jossain siellä syvyyksissä. Koko hommaan meni yli kymmenen tuntia ja suurimman osan siitä keikuimme eri veneissä ja kun sanon keikuimme, todella tarkoitan sitä. Viimeinen Lautta mikä vei meidät Cozumelilta Playa Del Carmeniin takaisin keikkui aalloilla niin että ihmiset eivät pysyneet pystyssä ja tavarat vain lenteli. Päivän mukavin osuus oli lounas tunnelmallisessa merinäköalaravintolassa, missä ruoka oli vähän kyllä niin ja näin mutta maisemat sitäkin paremmat.
Vaikka snorklaus oli ihanaa siellä kirkkaassa vedessä ja näin paljon hassuja kaloja, en ehkä tähän lystiin ryhtyisi uudestaan. En ainakaan näin pitkälle reissulle.

Maya temppleit sijaitsivat Chichen itzassa. Kolmen tunnin ajomatkan päässä. Ajeltiin sinne 12 paikkaisella minibussilla, minkä kuski soitti Bob Marleytä ja Eraa koko matkan. Temppelit oli minulle  täällä sellainen ”must see” juttu ja olihan ne upeita ja mahtava päästä näkemään.  Otin kuvia varmaan yli kuusisataa, joten taidan antaa temppeleille vielä kokonaan oman postauksen osakseen myöhemmin.

Tässä nyt muutamia kuvia näiltä kolmelta reissulta.

Melkein kaikki tämän tyyppiset aktiviteetit täällä maksavat pyöreästi n.100dollaria kappale. Aamulla on lähtö aikaisin ja kun illalla saavutaan hotellille olet niin poikki, että mikään ei ole mukavampaa kuin laskea pää tyynylle ja nukahtaa pää täynnä delfiinejä, kaloja ja temppeleitä.

Maanantaina tiedossa on vielä Xel-Ha tai Xcaret. Loppuloma sitten pelkkää löhöilyä 🙂

No Comments
  • Mirella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia ja toi temppeli sopii hyvin taustalle! Oot kuin joku maya-kuningatar. 😀 Tulee aina hirveä matkakuume, kun lueskelee sun matkailupostauksiasi. Ehkä Barcelonan sijaan pitääkin ottaa suunnaksi Meksiko 😀

  • matildanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjotin blogiini inspiraatiopostauksen minua inspiroivista naisista – näin naistenpäivän kunniaksi. Sie kuulut niihin bloggaajiin, joiden juttuja lukiessani saan ajatella ja toivoa, että aikuisena minullakin olisi pala tätä loistavaa asennetta. Toivottavasti sinua ei haittaa, että nostin sinut esiin postauksessani <:

    Jos kiinnostaa, jutun voit lukea täältä:

    http://matildannas.blogspot.fi/2013/03/ihanat-naiset.html

  • Adessa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia, toi delffiini on niin sulonen!

  • Nannnna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ootko sattumoisin ollu ekstraamassa sellasessa leffassa ku likainen pommi? Avasin telkkarin ja se tulee c morelta ja siinä vilahti ihan sun näköinen nainen.

  • jarna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mistä toi mekko on? se on täydellinen<3

  • Emmi L.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä oon niin kade! Oon monta vuotta halunnut Meksikoon, ja tää lisää vaan sitä kuumetta. Mutta nauttikaa <3

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pysyykö sun pidennykset matkoilla hyvässä kunnossa? Ja oletko uinut ihan normaalisti?:)

  • linda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Et ole varmaan nähnyt sellasta dokumenttielokuvaa kun the cove… suosittelen katsomaan! Olen itsekkin aina unelmoinut delfiinien kanssa uimisesta, mutta kun katsoin ton dokkarin niin kyllä muuttui ajatukset aika paljon… Vaikka delfiinien kanssa uiminen olisi tosi mahtavaa, olisi paljon upeampaa että niitä ei pakotettaisi elämään pienissä vesialtaissa koko elämäänsä:(

    • Nimetön
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Just meinasin sanoa samaa että katsoppas The Cove… Se on kyllä yks parhaimmista leffoista mitä mä henk.koht. oon koskaan kattonu ja se on todella avartava, SUOSITTELEN

  • Angelika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • liina anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihania kuvia!;o ite kävin perheen kanssa mexikossa viime jouluna, ja saattoipa olla paras lomakohde missä oon käynyt!:) suosittelen matkakohteeksi isla muheresta, joka on pikkunen saari jossa on ihanan värikästä ja paljon paikallista elämää!:)

  • Kirsi Emilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mieletön mikä kreikkalainen jumalatar näissä kuvissa seikkailee! Kauniita kuvia hienoista paikoista 🙂

    xx KC

    http://starbuckscallsmecasey.blogspot.fi

  • Katariina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pikkasenko oon kade, tylsää täällä kylmässä Suomessa hengailla 😀

Post A Comment