KAPKAUPUNGISSA OPITTUA:

 

• HottenTottenit ovat eteläisen Afrikan alkuperäisihmisiä (paremmin tunnettu nimeltään Khoit, koska hottentotten termiä saatetaan pitää nykyisin loukkaavana).
Arvatkaa tunsinko itseni typeräksi kun Ryan ihmetteli miksi useasti kuumalla ilmalla tokaisin että ”onpas täällä hotten totten” – ollenkaan muistamatta tämän alkuperäiskansan olemassaoloa, saatikka tajuamatta että hotten totten saattaa tarkoittaa jotain muutakin kuin kuumaa omalla siansaksalla.
 

 

 

 

• EteläAfrikan liikenne on vasemmanpuoleinen, mikä tarkoittaa sitä, että myös liukuportaat menevät toisin päin kuin meillä. Ties kuinka monta kertaa olen lähtenyt ajatuksissani kävelemään ylöspäin alas tulevia liukurappusia ja törmäillyt hämmentyneisiin ihmisiin niissä. Useimpien liukurappusten edessä on vielä keskellä n. metrin pituinen tolppa, mitä päin juoksin kerran sellaisella vauhdilla, että jos olisin omistanut miehen sukupuolielimet, olisin varmaan käpertynyt lattialle itkemään kivusta. Sen verran se törmäys sattui jo omallakin genitaalialueella.

 

 

 

 

• Jos omistaa vilkkaan mielikuvituksen ja vähän liiankin korkean itsesuojeluvaiston, ei kannata jäädä punaisiin valoihin avoautolla alueelle, mikä vilisee täynnä epäilyttäviä kodittomia.
Vasemmalta puolelta autoamme kohti nimittäin huojui takaperin kävelevä humalainen ja oikealta puolelta sekavassa tilassa oleva mies lähestyi zombimaisin liikkein iso kivi oikean nyrkkinsä puristuksissa.
Oikeasti uskon, että miehet vain haahuilivat päättömästi autojen seassa, mutta silloinhan tilanne näytti omissa silmissäni lähinnä maailmanlopulta varsinkin kivimiehen ollessa metrin päässä autostamme kun olimme vielä jumissa punaisissa valoissa.
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun tunsin oloni jotenkin uhatuksi, muuten olen aina Kapkaupungissa onnistunut kulkemaan täysin turvallisia alueita, eikä syrjäisemmilläkään paikoilla ole koskaan sattunut mitään välikohtauksia.
(Liikennevalot vaihtuivat tälläkin kertaa onnellisesti vihreiksi ja hurautettuamme tiehemme, näin sivupeilistä kivimiehen ja takaperin kävelevän humalaisen jatkavat haahuiluaan zombimaisen rauhallisina).

 

 


 

• Saaran lähikaupan vieressä Sea pointissakin voi nähdä Marimekon kangaskasseja. Istuimme kadun toisella puolella terassilla kun kaksi naista Marimekot olalla käveli toisella puolella katua. Heidät huomatessani aloin kertoa Saaralle ja Ryanille miten näitä kasseja on nykyään Helsingissä kaikilla ja siitä innostuneena alkoi Ryan huudella kaikkia suomenkielisiä tervehdyksiä mitä osasi saadakseen tyttöjen huomion.
”Hei, hei mitä kulu, suomityttö muumipeikko, hammastikku ja hyvä kokemus” saivat päät kääntymään kyllä pikaisesti mutta luulen naisten pikemminkin kuulleen vain suomenkieltä muistuttavia harhoja.

 

 

 

7 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi! Kiva lukee kapkaupunkijuttuja, toivottavasti pääsisin joskus itsekin käymään etelä-Afrikassa. Olis kiva kuulla lisää tosta turvattomuudesta, etenkin tummaihoisten kapkaupunkituristien osalta. Osaatko kertoa mitään siitä? Olen kuullut, että monet tummaihoiset turistit Kapkaupungissa ovat joutuneet ryöstön kohteeksi tms. Onko Kapkaupungissa ns ghettoja/turvattomia alueita paljon?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hmm, en ole kuullut tuota ennen? Uskoisin, että oli kotoisin mistä tahansa, niin turvallisilla alueilla maalaisjärjen kanssa on ihan turvallista 🙂

      Kapkaupungissa on kyllä melko paljon turvattomia alueita ja ns ”ghettoja”, mutta ne eivät ole ihan keskustassa, eikä niille alueille voi kovin helposti vahingossakaan eksyä. 

  • Saruman
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaaaaah, hauskasti taas kirjoitettu.. Repeilein ihan huolella! 😀 Jaa joo ne ”zombit” sai hetken paniikin aikaan! 😀 haha

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha, kiitos Saruman 😀 <3 Ens kerralla katto kiinni! 😀

  • Kiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin kova matkakuume että tekee kipeää! Niin ihanat kuvat ja hauska teksti. 🙂

    T: Kiti

  • hmm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmm, ajoitte avoautolla köyhempiä ihmisiä pakoon. Ikävää että maailmassa on tuon kaltaista vähäosaisuutta ja hieman oudolla tavalla toit tässä kirjoituksessa asian esille. Valkoihoisena, etuoikeutettuna turistina on kiva ajella maassa, jonka historia on melkoisen häpeällinen näin eurooppalaisen näkökulmasta..

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, kiitos kommentistasi. Osasinkin odottaa keskustelua tästä asiasta ja mietin pariin otteeseen viitsinkö kirjoittaa edes koko avoauto-kohtauksesta. Minulta kuitenkin kysellään niin paljon Kapkaupungin vaarallisuudesta, että ensimmäisen edes sinne päin esimerkin sattuessa, ajattelin että olisi siitä kevyellä otteella hyvä pari sanaa kertoa.
      Tarkoitus ei ollut todellakaan saada teille tuollaista kuvaa, että ajoimme avoautolla köyhiä pakoon, vaan kertoa rehellisesti, että on alueita, missä huumeidenkäyttäjät liikennevaloissa saattavat käyttäytyä sekavasti ja avoauto voi tuntua turvattomalta. (Minulta on kysytty voiko kaupungissa ollenkaan esim. vuokrata avo-autoa, koska monet ovat kuulleet, että ne ovat tämän takia perus autoa vaarallisempia). 

      Sen enempää siis puuttumatta maan historiaan, tämä oli vain oma kokemukseni. Pahoittelut jos toin sen väärällä tavalla esille. Näistä pitäisi osata kirjoittaa ehkä vielä varovaisemmin 🙂

Post A Comment