JULIAN MIETTEITÄ VUODELTA 2011

 

Minulla on välillä tapana kurkkia blogihistoriani kirjavilta sivuilta mitä olen tehnyt tismalleen samana päivänä menneinä vuosina. On kummallista, ja jopa hieman pelottavaa, että olen pitänyt ns. Virtuaalista avointa päiväkirjaa tekemisistäni jo lähemmäs kymmenen vuotta. Mutta samalla on tietty hauska lukea vuosien takaisia ajatuksia. Katsoa niitä tyylikokeiluja ja vauhdikkaasti vaihtuvia kiinnostuksen kohteita.

Tänä päivänä kahdeksan vuotta sitten puhuin nuudeleista ja karkeista. Tekstissä ei ollut minkäännäköistä pointtia, mutta silti siihen tuli 68 kommenttia? Hieman on muuttunut blogin kommenttiboksi noista ajoista 😅

 

Ote blogikirjoituksestani  26.11.2011

”Eiliset kaupunkikiertelyt jäi lyhyeen katsoessani parhaaksi tehdä pikaisen u-käännöksen takaisin kotiin. Jos jäisin ostoksille, saisin elää kuukauden nuudeleilla.
En pidä nuudeleista. Syötiin niitä joskus ala-aste ikäisinä aina. Jokin siinä liemessä saa minut voimaan pahoin. Olen kyllä yrittänyt. Olen myös yrittänyt fantaa ja appelsiinimehua, ei pysty. Tämän inhon sain aikaan teinivuosina, kun kaikki se alkoholi mitä nyt perjantai-illan kotibileisiin saatinkaan käsiin, piti juuri näihin oransseihin limumehuihin blandata.
Voisinko näihin kokemuksiin perustuen testata seuraavaa; jos syön irtokarkeilla itseni överin partaalle usean päivän ajan, lakkaanko lopulta tykkäämästä irtokarkeista? Olen nimittäin nyt niin koukussa irttareihin, että pääsyni Makuunin karkkiosastolle pitäisi evätä porttikiellolla.”

 

Tältä näytin 2011 ja tältä näytän nyt. Ilme on edelleen sama herkuista haaveileva. 

 

Näin kahdeksan vuotta myöhemmin voin kertoa, että irttariöverit tuli ja karkkihimo meni, mutta niiden tilalle tuli juustohimo ja miltei samat aatteet on tänäkin päivänä. Porttikieltoa vaan jokaiseen juustotiskiin – ei minua saa sieltä muuten pidettyä poissa. 

P.s Fantasta en edelleenkään en tykkää. En juo sitä koskaan. Maistuu edelleen blandikselta.

 

Tags:
3 Comments
  • Taija T.
    Posted at 19:58h, 26 marraskuun Vastaa

    Mitä!!! Et syö irtokarkkia??!? Ouwau, kerro toki jos sulla jotain ässää hihassa, miten niistä pääsee eroon 😋

    • julia
      Posted at 22:19h, 26 marraskuun Vastaa

      Hahah, syön toki silloin tällöin, mutta en enää himoitse niitä samalla tavalla kuin silloin joskus. Sellainen karkkihimo on vain kadonnut kun nykyään enemmän tekee mieli herkutella juurikin juustoilla tai jos jollain ”karkilla” niin sitten mieluummin suklaalla 🙂
      Ässiä ei siis valitettavasti ole hihassa. Ehkä vain kyllästyin 🙈

  • Milla
    Posted at 15:16h, 27 marraskuun Vastaa

    Ihana tuulahdus blogin alkuajoilta. 😊🌷 Miulla tulee Jaffasta mieleen oksennustauti, miksi ihmiset juo aina Jaffaa silloin? 🙈 En kyllä muutenkaan juo limppareita, ei jotenkin maistu ja joskus vähän yli parikymppisenä tajusin yhdistää limpparit + energiajuomat silloisiin jatkuviin mahakipuihin. Sittemmin ei ole tehnyt mielikään enää, mieluummin juon vettä, mehua, lasin viiniä tai oluen. 🤗

Post A Comment